8. Luku

Maanantaiaamuna matkalla töihin Teemua nukutti. Hän oli edellisenä iltana aloittanut True Blood -katselumaratonin ja nukahti lopulta sohvalle television eteen vasta pikkutunneilla.

Päästyään arkistoon, meni Teemu suoraan hylllyjen väliin nukkumaan. Arkistossa ei ollut käynyt ketään koko sinä aikana kun hän oli ollut siellä töissä, joten hän oli hiljattain tuonut sinne telttapatjan, jolla oli jo ehtinyt ottaa parit ruokalevot.

Nyt Teemu kuitenkin heräsi siihen että joku kakisteli kurkkuansa hänen vieressään. Hän avasi silmänsä ja näki edessään ystävällisesti hymyilevän Mikko Lahtisen.

“Huomenta. Oliko raskas viikonloppu?”

“No olihan sitä joo kaikenlaista..”

“No se ei ole vaarallista jos nuorta miestä joskus vähän väsyttää. Kyllä minäkin kävin nuorena diskoissa.”

“Joo, siis en mä yleensä..”

“Ei ole ongelma. Jos sinulla ei ole mitään tekemistä juuri tälle päivälle ja tälle hetkelle, niin ei se haittaa ollenkaan jos sinä vähän lepäilet. En tiedä mitä olette Mikan kanssa sopineet, mutta jos hän on tyytyväinen sinun työsuoritukseesi, niin se on ainoa asia jolla on minulle väliä. Mehän olemme itse asiassa henkilöstöosastollakin miettineet, että tekisimme sellaisen torkkuhuonekokeilun. Joidenkin tutkimusten mukaan lyhyet nokoset kesken päivän saattavat itse asiassa parantaa kokonaistehokkuutta… Onpas muuten hyvän näköinen telttapatja sinulla. Mistä sinä olet hankkinut sen?”

“Tuolta Partioaitastahan mä sen kävin hakeen..” 

“Olisiko sinulla nyt hyvä hetki käydä kahvilla? Minä voin tarjota.”

“Joo, ilman muuta.”

Lahtinen ja Teemu siirtyivät ruokalaan. Hetken jonotettuaan he saivat itselleen kahvit ja pullat.

Lahtinen kysyi “Kuinka sinä itse arvioisit että sinun työsuhteesi meillä on lähtenyt käyntiin?”

“Ihan hyvin tää on menny. Mika perehdytti mut hommiin ja niillä on sitten menty..”

“Sinua ei ole vielä näkynyt meidän juoksuporukassa.”

“Joo mä käsitin että olis parempi jos mä valuisin silleen huomaamattomasti tänne duuniin..”

“Niin, sinä teet tietysti niinkuin parhaalta tuntuu.”

“Joo, ehkä mä vielä tarkistan sen Mikan kanssa että miten se tän homman näkee..”

“Aivan, aivan, se on varmasti viisainta.. Kuulin muuten että te olitte Mikan kanssa siellä Santahaminan tilaisuudessa viikonloppuna.”

“Oho, eiku aijaa.. Mut joo, siellähän me oltiin.”

“Mika on tosiaan halunnut edustaa meitä henkilökohtaisesti siinä yhteydessä… Tapahtuiko siellä mitään erityistä?”

Teemu ymmärsi että Lahtinen yritti udella häneltä tietoa Santahaminan tilaisuuden tapahtumista. Hän arveli että olisi sitä parempi mitä vähemmän hän kertoisi.

“No ei kai siellä oikeastaan mitään ihmeellistä tapahtunut. Ekaks yks skappari piti semmosen yleisluontosen esitelmän maailman pahuudesta ja sitten kilautettiin maljat ja jubailtiin vielä lopuksi.”

“No saitteko paljon uusia kontakteja?”

“No eipä kyllä. Jos ihan suoraan sanotaan, niin oli mun kannalta aika turha reissu.”

Lahtinen katsoi Teemua arvioiden, selvästikin miettien kertoiko tämä hänelle kaiken. Hän oli juuri sanomassa jotain, kun heidän takaansa kuului Mikan ääni. 

“Täällähän sä olet! Nyt haet äkkiä kamas. Meille tuli lähtö.”

“Ai mitä?”

“Noudat rojus ja tuut takaisin tähän. Niinkuin olisit jo!”

Mika oli silminnähden kiihtynyt, joten Teemu ei kysellyt sen enempää. Hän käveli reippaasti arkistoon ja haki sieltä hupparinsa ja reppunsa. Kun hän palasi ruokalaan, näki hän että Lahtinen selitti jotain Mikalle, joka oli jo toisella jalallaan poistumassa tilanteesta. Mika huomasi Teemun ja lähti liikkeelle. Lähtiessään hän vielä sanoi Lahtiselle “…mut palataan siihen ihan lähipäivinä. Meillä on nyt tosi kiire.”

Mika viiletti puolijuoksua parkkihalliin ja Teemu hölkkäsi perässä. He lähtivät ajamaan Kehä ykköstä kohti Leppävaaraa. Mika ajoi tavallistakin lujempaa. Kuusisaarentien risteyksessä liikennevalot olivat vaihtuneet punaiseksi jo hyvän aikaa sitten, mutta Mika vain painoi kaasua ja ajoi risteyksen läpi vähintään sataa, välttäen niukasti kolarin oikealta tulevan auton kanssa.

Toisen auton kuljettaja huudatti äänitorvea, mutta Mika ei piitannut siitä. Hän keskittyi ajamiseen ja selitti samalla Teemulle.

“Meille tarjoutu nyt ihan poikkeuksellinen tilaisuus. Sä ilmeisesti teit hyvän vaikutuksen Karvoseen, koska se järkkäs sulle nyt sen luokan tapaamisen, että tällaisia tilaisuuksia ei todellakaan tule usein. Jenkeistä on vierailemassa Suomessa sellanen tiedemies, joka on tällä meidän alalla suunnilleen arvostetuin guru koko maailmassa ja se tsekkaa nyt sut oikein huolella.”

Teemu ei ollut koskaan nähnyt yleensä niin viileätä Mikaa näin kiihtyneenä. Tämä selitti edelleen. 

“Ja tässä on nyt sellainen pieni ongelma, että mä olen ehkä antanut parille tärkeälle ihmiselle ymmärtää, että sä olet paremmin kartalla kuin mitä sä oletkaan. Ennen kuin sä tulit mukaan, meillä oli pari valitettavaa epäonnistumista ja me oltiin aika pahasti jäljessä aikataulusta. Viimeiset pari kuukautta on olleet meillä tosi hektiset.”

Teemu kysyi “No onks tää mitä me tehdään nyt sitten oikeesti jotain aikamatkailua?”

“Mä todellakin haluaisin kertoa sulle kaiken, mutta sun turvaluokitus ei ole vielä tarpeeksi korkea. Mä takaan että sun kanssa on edetty niin nopeasti kuin on mahdollista, mutta on tietyt säännöt joita pitää noudattaa ja ne on samat kaikille.

Mä en mitenkään ehdi selittää kaikkea just nyt, mutta muistatko sä kun sä sanoit sen viimekertaisen trippailukeikan jälkeen että sä kuulit sun omat ajatuksesi? No ne ei itse asiassa olleet sun omia ajatuksia.”

“Ei vai? No mitä sitten?”

“Ne äänet tuli yhdestä salaisesta paikasta. Ne oli ihan eläviä ihmisiä keidän ääniä sä kuulit. Mä en tiedä kuinka sä niitä kuulit, sen ei pitäis olla mahdollista.”

“Aha…”

“Ja nyt kohta sä tulet kuulemaan lisää ääniä päässäsi. Ja ne on sitten ihan oikeita ja helvetin tärkeitä ihmisiä, joten sä otat ne tosissasi, etkä rupea naureskelemaan etkä kikkailemaan. Ja yrität vaikuttaa siltä että sä tiedät edes suunnilleen mitä tässä ollaan tekemässä.” 

Teemu ajatteli mielessään “Tää menee koko ajan hullummaksi. Mitä vittua mun päässä oikeen tehdään?!”

Mika ohitti vielä yhden auton oikealta ja kurvasi sitten renkaat vinkuen rampille pois moottoritieltä. Pari minuuttia myöhemmin Teemu ja Mika olivat Scandic Espoo -hotellin pääoven edessä.

“Viimeinkin! Meidän piti olla täällä jo vartti sitten. Olet sitten erittäin kohtelias sille tiedemiehelle. Se on tottunut siihen. Ja nyt sä menet tonne respaan ja esittelet itses Kristian Koivuksi. Sitten kun pääset huoneeseen, niin vedät heti tän naamariin.”

Mika antoi Teemulle pienen vaaleanpunaisen sienen näköisen vaahtokarkin.

“Älä sano mitään.. Tää on ilmeisesti hyväkin vitsi niiden tyyppien mielestä ketkä näitä mömmöjä keittää.”

Teemu laittoi karkin taskuunsa. Mika ojensi hänelle astmaiipun.

“Tätäkin sä tulet tarvitsemaan… Eli ei muuta kuin menoksi sitten vaan.”

Teemu avasi oven ja oli nousemassa autosta. Mika kuitenkin halusi sanoa vielä jotain. Hän katsoi Teemua vakavana silmiin. “Yks juttu vielä. Nää alkaa nyt olemaan sen tason juttuja, että jos sä alat laulamaan näistä yhtään kenellekään, niin sun henkesi ei ole enää minkään arvoinen.”

Teemu nousi autosta ja käveli hotellin vastaanottoon. Vastaanoton asiallinen nuori miesvirkailija antoi hänelle avainkortin kysymättä henkilötodistusta tai pyytämättä häntä täyttämään minkäänlaista lomaketta.

Hetken kuluttua Teemu löysi itsensä kohtuuhintaisen hotelliketjun siististä perushuoneesta. Parinkymmenen neliön kokoisessa huoneessa oli tummanruskea laminaattilattia ja suuret ikkunat. Seinällä oli televisio ja sängyn lisäksi huoneessa oli myös nojatuoli ja pieni työpöytä.

Teemu pani Mikalta saamansa sienen suuhunsa, pureskeli ja nielaisi sen. Sieni maistui tavalliselle mansikkaiselle vaahtokarkille. Kului pari minuuuttia ja ilman minkäänlaista varoitusta hän kuuli sisällään äänen, yhtä selvästi kuin jos joku olisi puhunut hänen korvanjuuressaan. “Kuuleeko Pehmis?”

Teemu ei tiennyt kuinka hänen oli tarkoitus vastata. Kun hän ei keksinyt muutakaan, sanoi hän matalalla äänellä “Teemu täällä.”

Hetken hiljaisuuden jälkeen Teemu kuuli “Älä käytä radioliikenteen aikana oikeita nimiä. Sinä olet Pehmis. Ymmärrätkö?”

“Ymmärrän.” vastasi Teemu.

“Älä puhu ääneen. Vastaa ajattelemalla sanoja. Ymmärrätkö?”

Teemu yritti ajatella mielessään yhtä sanaa kerrallaan “Ymmärrän… minä… olen… Pehmis…” Hän keskittyi sanoihin niin voimakkaasti että huomaamattaan nyökytteli päätänsä sanojen tahdissa.

“Ei… tarvitse… huutaa…” vastasi ääni hänen päässään. Ääni painotti sanoja yksi kerrallaan ja ne hakkasivat Teemun kallon sisällä kuin kirkonkellon lyönnit. Teemu ymmärsi että hänen oli mahdollista ajatella sanoja kevyemmin. “Onko.. tämä.. sopiva.. voimakkuus… ?”

“Kevennä vielä hieman. Käytä kokonaisia lauseita.”

“Selvä. Kuulostaako tämä sopivalta?”

“Saa kelvata. Kytke televisio päälle ja pistä musiikkia soimaan.”

Teemu meni huoneen television radiovalikkoon, joka tarjosi kymmenkunta erilaista musiikkilajivaihtoehtoa. Hän kysyi ajattelemalla mielessään “Minkälaista musiikkia?”

Ääni vastasi “Classic rock on hyvä.”

Teemu valitsi listasta Classic rock -kanavan. Television kaiuttimista alkoi soida Bruce Springsteenin kappale ‘Born to Run’.

“Hyvä. Kaikki valmista. Mene sängylle makaamaan ja valmistaudu ottamaan suihke.”

Teemu oikaisi itsensä päiväpeitteelle ja otti viereensä Mikalta saamansa astmapiipun.

Ääni jatkoi “Käynnistetään nauhoitus. Mooseksen suomenkiertueen keikka numero seitsemän. Koneenkäyttäjänä toimii Yoshi. Paikalla on myös anonyymi tarkkailija. Operaattori Mooses, kaikki valmista. Ottakaa tilanne haltuun heti kun haluatte.”

Teemu kuuli sisällään uuden äänen “Kiitos. Hyvää päivää hyvät herrasmiehet, hauska tehdä yhteistyötä kanssanne.”

Jostain kuului hiljainen ajatus “Ai se onkin neekeri.”

Teemun päässä tuntui kuin Mooseksen olemus olisi sykähtänyt kymmenkertaisen kokoiseksi. Tämä raivosi “Ketä sinä oikein kutsut neekeriksi?! Kuka sinä kuvittelet olevasi?”

Kukaan ei sanonut mitään. Mooses jatkoi “Vastaa surkimus!”. Kun kukaan ei taaskaan vastannut, kysyi Teemu “Ai kuka?”

“Sinä juuri!”

“En minä sanonut mitään.”

“Älä valehtele. Kuulin aivan selvästi että puhuit neekeristä.”

“Se en ollut minä. Olen siitä sataprosenttisen varma.”

Yoshi puuttui tilanteeseen. “Se oli todennäköisesti pelkkä automaattinen assosiaatio. Takaan että tämä henkilö ei ole millään tavalla rasistinen. Tietyissä piireissä sana neekeri ei ole aivan niin latautunut kuin valtakulttuurissa. Joissain ympyröissä se on valitettavasti edelleen aivan normaali ilmaus kun puhutaan tummaihoisista.”

“Ei, se oli ihan selvä möläytys. En aio työskennellä rasisti-idiootin kanssa. Hyvää jatkoa hyvät herrasmiehet.”

Teemu oli Mikan puheista ymmärtänyt, että tämä tapaaminen oli hyvin tärkeä, joten hän yritti vedota vieraaseen “Herra Mooses. Vakuutan etten sanonut yhtään mitään. Panen vaikka henkeni pantiksi.”

“Todellako.. No nouse ylös ja mene peilin eteen seisomaan.”

Teemu nousi reippaasti ylös ja meni peilin eteen.

“Katso itseäsi silmiin äläkä sano mitään.”

Teemu katsoi itseään silmiin. Hän alkoi tuntea sisällään painostavia mielikuvia mustaihoisten ruoskimisesta ja orjuuttamisesta. Hän kuuli rumia ääniä “Saatanan neekeri. Typerä mutiainen..” Hän pystyi katsomaan itseään silmien värähtämättäkään, koska ei kokenut rasistisia mielikuvia osaksi itseään. Ne vain valuivat hänen lävitseen. 

Moses mietti “Hmm, hän on erittäin hiljainen. Mistä te olette löytäneet hänet?”

Yoshi vastasi “Helsingin underground -teknopiireistä.”

“Häntä ei ole vielä initioitu?”

“Ei.”

“Miksi hänelle sitten on annettu NTA:ta?”

“En osaa sanoa. Hänen esimiehensä ei ole tänään mukana.”

“Selvä. Emme kuitenkaan jatka ennen kuin selviää miksi hän nimitteli minua neekeriksi. Joten otamme tämän tapaamisen uudestaan joskus tulevaisuudessa, mikäli tilaisuus siihen tarjoutuu.”

Teemu hätääntyi, pelätessään pilanneensa tärkeän tapaamisen. Sitten Yoshi kuitenkin tunnusti “Se olin minä. Pahoittelen. En puhunut yhteisellä taajuudella, mutta jotenkin Pehmis kuuli mitä ajattelin ja poimi sen virrasta. En ole rasisti, yllätyin vain kun tajusin että olet mustaihoinen. Olen aina luullut että koodinimesi Mooses tulee raamatun Mooseksesta, joka oli valkoihoinen. Pahoittelen että käytin huonoa sanaa. Se on valitettavasti osa sanavarastoani.”

Mooses vastasi “Raamatun Mooses oli valkoihoinen ainoastaan länsimaisessa kirkkotaiteessa. Suosittelen Yoshille tutustumista seemiläiseen historiaan.”

“Kyllä, ymmärrän nyt. Olen erittäin pahoillani.”

Teemu kuuli kolmannen äänen sanovan “Pahoittelen syvästi tämän idiootin käyttäytymistä. Voimmeko kuitenkin jatkaa?”

Uuden äänen takana oleva olemus vaikutti Teemusta jotenkin tutulta. “Karvonen” välähti ajatus hänen mielessään. 

Hetken hiljaisuuden jälkeen Mooses jatkoi. Hänen äänensä kuulosti lämpimältä. Ilmeisesti häntä hymyilytti “Poika, sinulla on paha tapa käräyttää ihmisiä.”

Karvonen sanoi “Hänestä saisi erinomaisen nuuskijan.”

“Hänestä saisi epäilemättä vaikka mitä.” vastasi Mooses.

Karvonen totesi “On ehkä parempi että jatkamme ilman nauhoitusta. Yoshi, ole hyvä ja katkaise tallennus.”

“Selvä. Nauhoitus on nyt kytketty pois.”

“Ja tuhoa se mikä ehti mennä nauhalle.”

“Tämä selvä.”

“Pehmis, tästä lähtien kun keskustelet kanssani nimität minua Kallioksi, etkä käytä sitä toista nimeä. Onko selvä?”

Teemu vastasi “Harvinaisen selvä.”

Karvonen kysyi “Mooses, voimmeko jatkaa?”

“Jatketaan.”

Karvonen käski “Pehmis, ole hyvä ja ota suihke.”

Teemu meni sängylle ja imaisi astmapiipusta syvät henkoset. Välittömästi hänen tajuntansa alkoi hämärtyä. Pimeys tuli pelottavan voimakkaasti ja vastaansanomattomasti. Teemun mielessä välähti mahdollisuus, että jokin on mennyt pieleen ja että hän sammuukin lopullisesti. Viimeinen mielikuva ennen maailman pimenemistä oli huoneessa soiva Red Hot Chili Peppersin  kappale “Otherside” Vaikka hetki oli älytön, ehti Teemun mielessä käydä ajatus “Nii tääkin on tosiaan jo classic rockia.”

Teemusta tuntui kuin olisi kulunut vain silmänräpäys ja hän oli taas tietoinen itsestään. Hän yritti avata silmänsä, mutta ei pystynyt siihen. Koko hänen kehonsa oli halvaantunut. Teemu pelästyi ja yritti ajattelemalla kysyä “Kuuleeko kukaan? En pysty liikkumaan.”

Joku täysin vieras ääni sanoi “Hän taisi herätä.”

Mooses rauhoitteli. “Ei hätää. Tämä työvaihe on erittäin herkkä, joten me lamaannutimme sinun lihaksesi hetkeksi.”

“Mitä te teette?” Teemusta tuntui siltä että huoneessa oli läsnä paljon muitakin kuin Mooses, Karvonen ja Yoshi. Hän yritti tunnistaa uudet tulijat, mutta silloin joku äänistä sanoi “Hän meinaa paljastaa lääkärit. Antakaa injektio.”

Kaikki pimeni taas.

Teemu heräsi ja katseli ympärilleen. Hän havaitsi makaavansa  sängyssä vitivalkoisessa sairaalahuoneessa. Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä mitä oli tapahtunut. Huoneeseen käveli vanha sairaanhoitajanainen.

“Missä minä olen?” kysyi Teemu.

“No muistatko nyt kuka olet?” vastasi hoitaja.

“Olen Teemu, Teemu Korhonen. ”

Hoitaja huokasi “Ei, et siis muista. No ei se mitään, lähdet kuitenkin kohta taas sinne tunkiolle. Mutta tänne sinä kuitenkin palaat.”

“Kuka minä sitten olen?”

“Mitä sinä oikein ajattelit kun menit tekemään sen? Etkö ymmärrä sen hintaa?”

“Mitä minä olen tehnyt?”

Teemu sammui taas. Herätessään hän tajusi istuvansa pyörätuolissa sairaalan puutarhassa. Joku työnsi häntä eteenpäin. Hän kuuli takaansa naisäänen “Voi sua kulta. Miksi sen on aina oltava sinä, miksei koskaan joku toinen?”

Ääni kuulosti Teemusta hyvin lempeältä ja jotenkin tutulta. Hän yritti kääntyä ympäri, mutta sillä hetkellä pimeys koitti jälleen.

Teemu heräsi hotellin vuoteessa. Huoneessa oli aivan hiljaista ja Teemu kysyi varovasti “Onks täällä ketään?”

Mooses vastasi “Hyvä, olet hereillä. Meillä oli erittäin mielenkiintoinen retki sinun aivoihisi. Selvisi että sinun hermostollinen materiaalisi on harvinaisen tasokas, onneksi olkoon.”

“Mitä te teitte mulle?”

Teemu alkoi kuulla suhinaa päässänsä. Suhina vaihtui ujellusten säestämäksi epämiellyttäväksi rätinäksi. Rätinä voimistui ja Teemu tunsi koko ajan pahenevaa kipua. Lopulta kipu oli niin voimakas, että hän alkoi ähistä kivusta. Hän yritti viestittää “Koen voimakasta kipua. Voitteko tehdä jotain?”

Rätinä ja kipu lakkasivat ja Teemu kuuli päässään morsetusta …lyhyt, lyhyt, lyhyt…Teemu oli armeijassa viestimiehenä palvellessaan opetellut morse-aakkoset ja hän yritti tulkita viestiä …pitkä, pitkä, tauko, lyhyt, lyhyt, lyhyt… Morsetus nopeutui nopeutumistaan ja kohta Teemu ei enää pystynyt erottamaan eri merkkejä toisistaan.

Ääni muuttui piipityksestä samanlaiseksi purskeeksi jota faksit ja modeemit käyttävät. Sitten purske vaihtui miehen ääneksi “Kuinka hurisee Mooses?”

Teemu kuuli Yoshin kiihtyneen ajatuksen “Se on Patton!”

Mooses vastasi “Olen Suomessa tapaamassa erästä uutta nuorta kykyä. Me keskustelemme parhaillamme hänen henkilökohtaisen lähetin-vastaanottimensa kautta.”

Patton vastasi “Todellako? Näin suuren etäisyyden päästä?”

“Kävi ilmi että hän hallitsee morsekoodin ja käytimme sitä hyväksemme. Selitän jutun tarkemmin kun palaamme Yhdysvaltoihin.”

Karvonen kehui “Se oli erinomainen oivallus. Nyt hänellä saattaa olla voimakkain yhteys koko Suomessa.”

Mooses kuulosti tyytyväiseltä “Itse asiassa en ole koskaan nähnyt kenelläkään näin voimakasta yhteyttä.”

Karvonen kysyi Teemulta “Haluaisitko tervehtiä meidän esimiestämme?”

Teemulla ei ollut aavistustakaan siitä mitä hänen pitäisi sanoa.

“Hyvää päivää herra Patton, tai mikä aika vuorokaudesta teillä nyt sitten onkaan..”

Patton vastasi “Ei tarvitse herroitella poika. Mikä sinun tunnuksesi on?”

“Öö, emmä tiedä. Pehmikseksi minua kutsuttiin ainakin tänään.”

Karvonen puuttui puheeseen “Se on toistaiseksi vain epävirallinen kutsumanimi.”

“Tämä selvä. Pitäkää minut ajan tasalla.”

Yhteys Pattoniin katkesi ja Karvonen sanoi “Sehän meni lopultakin ihan hyvin. Olen erityisen tyytyväinen siihen, että onnistuit antamaan elävän esimerkin suomalaisesta rehellisyydestä. Minusta tuntuu että pääset palaamaan sen ilmiön tutkimiseen aivan lähiaikoina.”

“Kiitos.”

“Mutta hoida nuo hiukset lyhyiksi ensi tilassa. Onko selvä?”

“Täysin selvä.”

“Hyvä. Tämä tapaaminen on nyt ohitse. Voit halutessasi levätä tässä huoneessa huomiseen. Me tapaamme piakkoin.”

Vierailijat poistuivat. Teemu tunsi olonsa heikoksi. Hän päätti palkita itsensä raskaasta päivästä ja kävi saunomassa hotellin saunassa ja söi sitten alakerran ravintolassa ison pippuripihvin. Lopuksi hän vetäytyi huoneeseensa katsomaan elokuvia ja joi huoneen baarikaapista pari olutta, sekä kaiken löytämänsä viskin. Lopulta hän nukahti television eteen.

9. Luku ->

Sisällys ->

Etusivu ->