4. Luku

Maanantaina töiden jälkeen Mika, Teemu ja Valtteri ajoivat Riston työpaikalle. Nopean esittelyn jälkeen Risto kuvasi molemmat pojat ja totesi “Ei näissä kuvissa näy mitään erikoista. Teillä molemmilla on hyväkuntoiset nuoren miehen aivot.”

Valtteri ei ollut vakuuttunut “Millä pätevyydellä sä noita diagnooseja teet? Onko sulla lääkärin paperit tai jotain?”

Risto vastasi “Ohjatusti minä olen opiskellut ainoastaan tietojenkäsittelytiedettä, mutta viimeiset viisi vuotta minä olen tutkinut aivojen toimintaa itsenäisesti aika paljon.”

Mika sanoi “Teidän pitäis nähdä millaisia kirjoja toi lukee. Mä joskus selasin paria niistä, enkä mä ymmärtänyt sanaakaan. Täällä on töissä neljä lekuria ja kun ne ei tiedä jotain, niin ne kysyy tolta neuvoa. Te olette hyvissä käsissä”

Valtteri ei ollut tyytyväinen “Eikö noita kuvia voisi kuitenkin katsoa joku ihan oikea lääkäri? Oli niin selviä ne tuntemukset mun aivoissa silloin perjantaina, että olisi kiva saada niihin joku selitys. Ei se voinut olla pelkkää mun skitsoilua.”

Risto vastasi “Voin minä tietenkin puhua meidän neurologien kanssa, mutta eivät hekään tule mitään selitystä keksimään. Tällaisten aineiden vaikutuksia ei kertakaikkiaan ole koululääketieteen parissa tutkittu ennenkuin aivan viime vuosina. Ja erilaiset harha-aistimukset nyt vaan ovat yleisiä kun psykedeelejä nautitaan. Ja ne voivat todellakin tuntua täydellisen vakuuttavilta.

Itse asialla pelkällä alkoholillakin on mahdollista saada aikaan sellainen sekavuustila että ihmiset näkevät pahoja tonttuja, tai luulevat että heidän ihonsa alla ryömii hyönteisiä. Mutta se tietysti vaatii jo aika pitkän putken.”

Mika sanoi “Kaikki selviää. Lopetat vaan stressaamisen. Stressi ei tee sulle hyvää. Sen verran tiedän minäkin.”

Mika ajoi pojat keskustaan ja ohjeisti heitä jatkosta “Meidän pitää nyt näyttäytyä kimpassa julkisesti, niin ei kukaan ala ihmettelemään mistä me tunnetaan. Eli siksi me näemme lauantaina illalla Nosturissa, siellä on yhdet bileet mihin mennään.” 

Mika ojensi Teemulle pienen pussin kellertävää jauhetta.

“Ja tässä on teille vähän namia illaksi. Olkaa varovaisia tän kanssa, tää on aika stydiä kamaa.”

“No mitäs tää nyt sitten on?” kysyi Valtteri.

“Tätä sanotaan Hunajaksi. Tää on sellaista erittäin hyvää jumituskamaa. Tää on uusi synteettinen aine, jota ei ole vielä virallisesti luokiteltu huumeeksi. Hyvin pienen piirin hupi toistaiseksi.”

Teemu ymmärsi että kyseessä oli pakko olla sama aine jota he olivat saaneet etsivä Virralta. Valtteri ei sanonut mitään ja Teemukin ymmärsi, että jos hän paljastaisi että kyseinen aine on heille jo tuttu, haluaisi Mika tietää mistä he olivat sitä saaneet. Hän vilkaisi nopeasti syyllisenä Valtteria.

Mika jatkoi “Ja kannattaa sitten aloittaa se kiskominen ajoissa, koska muuten te ette tule selviytymään koko kekkereihin. Ehkä vähän tyhmää heittää teille hidasta, kun ollaan menossa bileisiin, mutta toi viime viikonlopun keikka oli sen verran raskas ettei teille viitsi vauhtiakaan laittaa. Ja jotainhan te kummiskin haluatte vetää, ei kai muuten ole mitään järkeä poistua kotoa lauantai-iltana?”

Mika ajoi pois ja pojat jäivät vielä vaihtamaan pari sanaa keskenään.

Valtteri mietti “Luuletko sä että siihen Ristoon voi luottaa? Entä jos se vaan sanoo kaiken mitä Mika sille käskee?”

“Vaikee sanoo, mut kyllä mulle tuli siitä jätkästä ihan hyviä viboja. Ei se vaikuttanu mun mielestä miltään pelurilta.”

“Mutta se oli jotenkin sen oloinen, että se ei välitä oikeen kenestäkään. En mä siihen näin ensinäkemältä ole valmis luottamaan jossain näin tärkeässä asiassa.”

“Nii ja meillä ei tosiaan ole kun sen sana että meillä on kaikki kunnossa. Vittu kun ei voida mennä jonkun oikeen aivolääkärin vastaanotolle.”

Teemu mietti hetken ja jatkoi “No mutta mulla alkaa joka tapauksessa olla jo ihan normaali olo. Ja pakko sanoo, että mä sain jotain masokistista nautintoa siitä kamasta.”

Valtteri vastasi “Kyllä mullekin sitten lopussa tuli ihan kiva ilta, mutta siinä alussa se meni niin överiksi, että mä oikeesti luulin että mä pyörryn. Itse asiassa mä toivoin että mä pyörryn. Voin rehellisesti sanoa että oli elämäni pisimmät minuutit. Sunhan on hyvä pistää vaikka joka päivä kuuppa sekaisin, kun sulla on se suojatyöpaikka, mutta mun pitäisi kolmen viikon päästä alkaa opiskelemaan. Ei oikein pysty olemaan joka viikonloppu täysin kuutamolla.”

“No mutta sun täytyy sitten vaan sanoa toi Mikalle. Pakkohan sen on ymmärtää. Eiks meidän sitäpaitsi ole tarkoitus herättää mahdollisimman vähän huomiota? Ei siihenkään sovi että sä rupeat käymään luennoilla ihan sekaisin.”

“Joo, mut sekin on vaan jotenkin niin nihkeän olonen. Se vaan vittuilee ja pomottaa koko ajan.”

“En mä tiedä, musta vaikuttaa että se on vaan tosi pidättyväinen. Mä luulen että se on kova mutta reilu pohjimmiltaan. Sillä on vaan vittumainen huumorintaju.”

Valtteri pohti edelleen “Entä mikä sen viime session tarkoitus oli? Oliko se joku testi, vai aikooko ne todellakin tehdä meillä jotain sairaita kokeita? Ja kuka tästä kaikesta oikein on vastuussa? Keneltä se Mika ottaa käskynsä? Mä olen satavarma, että tästä hommasta ei tiedä edes tavan kansanedustajat tai poliisit.”

Teemu oli miettinyt samoja kysymyksiä itsekin “Se haluu varmaan tsekkaa meitä jonkin aikaa. Voi ihan hyvin mennä parikin kuukautta ennen kuin se alkaa luottaa meihin.”

“No en tiedä, mutta mä kyllä haluan lisää tietoa mahdollisimman pian. Me ollaan kuitenkin tässä mukana omalla perseellä.”

***

Lauantaina Valtteri tuli Teemun luokse kahden maissa iltapäivällä. Teemu ei edes yrittänyt esittää etteikö hunajan vetäminen olisi illan päätarkoitus. Hänellä oli viivat valmiina odottamassa ja paukuttelumusiikki soimassa.

Pojat imaisivat huumetta neniinsä ja vain parissa minuutissa heidän mieliinsä levisi täydellinen rentous ja kaikki heidän huolensa tuntuivat taas merkityksettömiltä pikkuseikoilta.

“Tää on kun äidinmaitoa joisi.” mutisi Valtteri.

Pojat makailivat aloillaan seilaten unen ja valveen välillä. Sitten Teemu sai sanottua “On tää vaan kovaa kamaa, mutta mitä sanot, oliks se Virran kama vielä ihan pikkasen parempaa?”

Valtteri vastasi “Se oli eka kerta. Eka kerta on aina paras. Ekaa kertaa oli kännissäkin aivan helvetin hauskaa.”

Teemu ja Valtteri menivät parvekkeelle ja sytyttivät tupakat. Teemu ei polttanut tupakkaa kuin satunnaisesti, eikä saanut siitä suurtakaan mielihyvää. Nyt tupakka kuitenkin maistui taivaalliselta ja toi hänen läpeensä pumpuliseen oloonsa vielä pienen pehmeän kihelmöivän lisänautinnon. Teemu ei voinut muuta kuin käydä makuulle ja nauttia kohti iltaa kallistuvasta kauniista päivästä.

Pojat palasivat sisälle ja juttelivat hetken vanhoista kavereistaan ja muista entisistä kuvioistaan. Viimeaikaisten tapahtumien rinnalla kaikki normaaliin arkeen liittyvä tuntui kuitenkin merkityksettömältä. Oli selvää että projekti oli tärkein asia ja tavalliset ihmissuhteet ja harrastukset tulivat vasta kaukana perässä.

Sitten kello lähestyi yhtätoista ja pojat lähtivät liikkeelle. Metrossa oli paljon nuorisoa matkalla juhlimaan. Melkein kaikki heistä olivat enemmän tai vähemmän alkoholin vaikutuksen alaisia. Teemun silmissä humalaiset nuoret vaikuttivat karkeille ja vähän hölmöille. Hänestä tuntui että hunaja oli paljon hienostuneempi päihde kuin alkoholi. 

Hunajan vetäminen oli myös kätevämpää kuin kaljan juominen, koska sitä käyttäessä ei tarvinnut tankata litratolkulla nestettä päästäkseen täpinöihin. Aineen piikittäminen suoneen olisi tietenkin kaiken huippu, mutta siihen Teemu ei ikinä ryhtyisi, koska hän ei tuntenut ketään piikittäjää joka ei olisi jo vetänyt, tai ollut parhaillaan vetämässä elämäänsä vessasta alas.

Teemusta tuntui että hänen selkänsä lihakset olivat rennommat kuin koskaan ja hän venytteli niskaansa ja hieroi hartioitaan. Se tuntui niin hyvältä, että hän olisi siltä istumalta ollut valmis menemään johonkin myöhään auki olevaan Thai-hierontapaikkaan, vain saadakseen aivan tavallista hierontaa, ilman happy endiä. Hänen hermojaan suorastaan kolotti, mutta miellyttävällä tavalla, samalla tavalla kuin mustelman paineskelu tuntuu hyvältä.

Pojat ajoivat metrolla Ruoholahden päätepysäkille asti. Kun he olivat tasanteella liukuportaiden yläpäässä, tuli heitä vastaan parikymppinen mustaihoinen kundi. Tämä loi heihin tuiman katseensa ja puhkesi hymyilemään. Sitten kundi ojensi kätensä ja heitti molemmille pojille jonkin katunuorten kättelyn, jonka otteenvaihdoksissa kumpikaan heistä ei pysynyt mukana.

“Finlaand, Finlaand, iz not a bad pleeeis.. heh heh heh.” naureskeli kundi ja jatkoi matkaansa.

“Onks tää noin ilmeistä?” kysyi Teemu Valtterilta. “Päästäänköhän me ineen ollenkaan?”

“No toi nyt oli joku pikkudiileri ihan selvästi. Ei tavalliset tyypit mitään huomaa. Ja kunnollisiin bileisiin kun menee, niin poketkin kattoo vaan hyvällä pientä kuosittamista. Kunhan vaan pysyy suunnilleen omin avuin pystyssä, eikä sekoile ovella.”

Nosturin ovella oli parinkymmenen huolellisesti laittautuneen ihmisen jono. Yksi jonossa seisovista piikkipäistä, jolla oli venytetyt korvanlehdet ja kaulatatuointeja, katsoi poikia arvioiden. Teemu pani katseen merkille ja huumeen antaman selkärangan avulla otti selkävoiton taistelussa siitä kumpaa kiinnostaa vähemmän. Piikkipää käänsi katseensa lyötynä pois ja ryhtyi liioitellun reippaasti selittämään jotain juttua vieressään seisovalle mustahiuksiselle angstiluurangolle.

Pojat odottivat jonossa aikansa, pääsivät sisään ja soittivat narikan edestä Mikalle. Tämä tuli melkein heti hakemaan heitä.

“Ette kai te nyt missään jonossa jonottanu? Olisitte soittanu mulle. Muistatte tästä lähtien, ettei ole teidän arvolle sopivaa jäkittää jonossa. Te olette nyt mun messissä ja mun messissä ei todellakaan jonoteta tällasiin pikkubileisiin”

Narikassa seisova nelikymppinen kiharahiuksinen bilekonkarinainen kuunteli vieressä Mikan puheita.

“Ei siis Linda millään pahalla teidän bileitä kohtaan.” sanoi Mika naiselle.

“Ei tietenkään.” naureskeli Linda.

“Teillä on ihan kivat pienet bileet täällä tänäänkin, kuka noi valot on laittanu?”

“Raine.”

“Eiks sen pitänyt olla Lontoossa?”

“Se tuli ihan meitä varten tekemään valot. Se menee huomenna takasin.”

“Ai ihan teitä varten?”

“Ihan meitä varten!”

Mika pyhki amfetamiinista kirvelevää nenäänsä ja nieleskeli pahanmakuista limaa. Narikan Linda hymyili huvittuneena.

“Mä voisin käydä tossa autolla. Tulkaas jätkät mukaan.” Mika sanoi.

Mika harppoi ulos ovesta ja pojat seurasivat perässä. Mikan Bemari oli parkissa rakennuksen takana. Mika avasi auton peräluukun ja pojat näkivät että tavaratila oli täynnä punaisia Marlboro-kartonkeja. Mika otti muovikassin ja alkoi täyttää sitä tupakalla.

Juuri sillä hetkellä Nosturin sisäänkäynnin suunnasta ilmestyi noin kolmekymmentäviisivuotias roteva mies. Tämä käveli suoraan autolle.

“Mika Mika, mitäs Mika? Kato sullahan on siinä enemmänkin röökiä.”

Mika oikaisi itsensä ja katsoi tulijaa happamana.

“Montako laitetaan?”

“Pistä vaikka kaksi.”

Mika heitti tupakkakartongit miehelle yksi kerrallaan. Tämä silmäili Teemua ja Valtteria.

“Ketäs nää sun kaverit on? Uusia kasvoja. Vähän väsyneen oloisia poikia.”

“Nää on ihan vaan mun kavereita. Toi vähemmän tyhmän näköinen on meillä duunissa.”

“Jaa jaa, eli jos mä kattosin niiden fikat, niin niiltä ei löytyis mitään?”

“No ei ainakaan mitään mainitsemisen arvoista.”

Mies nyökkäili “Meidän pitäisi jutella tässä joku kerta. Mä tarjoan sulle kaljat.”

“Joo, käydään bissellä jossain välissä. Tänään mun pitäisi hoitaa asioita.”

“Joo, ei mikään kiire, ei mikään kiire. Kunhan jutellaan.”

Mies oli jo lähdössä eteenpäin, mutta nappasi mukaansa vielä yhden tupakkakartongin.

“Otetaas vielä yks tolle kaverille kanssa.” tämä sanoi, nyökäten epämääräisesti hartiansa yli ja katsoen pilke silmäkulmassaan kuinka Mika reagoisi. 

“Senkus viet, toi on jotain idän paskaa mitä kukaan täysjärkinen ihminen ei polta.”

Mies hymyili ja lähti. “Ensi viikolla sitten!” hän vielä huikkasi.

“Ette sitten voineet varoittaa että toi oli tulossa.” syytti Mika poikia.

Valtteri puolustautui “En mä voinu mitenkään tietää että se oli tulossa tähän. Kun mä näin sen, niin siitä meni ehkä kolme sekuntia niin se oli jo tässä. Kuka se oli?”

“No mitäs luulet?”

“No kytältähän se vaikutti.”

“Kyllä, olet oikeassa. Mutta älä huoli, mulla on sen kanssa hyvä yhteisymmärrys siitä miten asiat hoidetaan.”

“Ai mitkä asiat?”

“Äläs kysele liikaa.. Mulla on jotain kavereita joita mä joskus vähän autan. Ei mitään sen kummempaa.”

Mika jatkoi tupakan pakkaamista muovipussiin ja kysyi samalla pojilta “Haluatteko tupakkia? Nyt lähtisi halvalla, itse asiassa ilmaiseksi.”

Teemu vastasi “En mä ainakaan. Mä poltan röökiä tosi vähän. Tai no voisin mä ehkä yhen askin ottaa.”

Mika repi yhden kartongin auki ja heitti molemmille pojille askin tupakkaa. “Oletko ihan varma ettei mene överiksi?” tämä kysyi ja mittaili poikia katseellaan.

Ennen kuin Teemu ehti vastata, jatkoi Mika “Kundithan on yllättävän hyvässä kunnossa. Mä en olisi yhtään yllättynyt jos te ette olisi selviytyneet tänne ollenkaan. Eiks ole aika maukasta ainetta?”

“Kieltämättä.” vastasi Teemu.

“Ja sitä löytyy multa enemmänkin. Ja nyt mä sanon aivan helvetin tärkeän jutun: ette jatkossa ota mitään kamaa keneltäkään muulta kuin minulta. Ymmärrättekö? Ette missään tapauksessa.”

”Ymmärrän. Ei ole ongelma. Sullahan sitäpaitsi vaikuttaisi olevan  hyvinkin kelpo valikoima.”

“Nimenomaan. Te ette tuu löytämään mistään niin hyvää kamaa kuin mitä multa saatte. Ettekä joudu maksamaan siitä mitään, kun olette mun kavereita. Eli tässä ei pitäisi olla mitään miettimistä. Se on no-braineri, niinku ne meidän insinöörit sanoo. Vai mitä?”

Pojat nyökkäilivät.

“No hyvä. Mennään sitten takaisin tonne bileisiin. Voidaankin mennä sinne paremman väen puolelle, kun ette kerran ole missään pilkkimiskunnossa. Pidätte siellä matalaa profiilia, kattelette vaan mitä tapahtuu ja annatte mun hoitaa puhumiset.”

Mika ja pojat kävelivät takaisin narikalle ja jatkoivat sen ohi yläkerran suureen saliin. Salin kulmasta lähti portaat ylös vippipuolelle. Mika eteni väentungoksesta huolimatta portaille niin nopeasti etteivät pojat pysyneet hänen vauhdissaan. Kun pojat lopulta kiipesivät portaiden yläpäähän, pysäytti heidät lihaksikas mustapaitainen portsari.

“Vippialue.” tämä totesi, sen näköisenä kuin pojat olisivat hänelle täysin merkityksettömiä olentoja, nipin napin edes olemassa. Portsari ei jäänyt edes katsomaan poikien reaktiota, vaan seuraavassa hetkessä jo skannasi ympäristön tapahtumia, niinkuin olisi jo unohtanut koko minimaalisen kiinnostavan tilanteen.

Mika palasi ennen kuin pojat ehtivät alkaa itse selventämään tilannetta. Hän sanoi jotain portsarin korvaan, tämä nyökkäsi, antoi pojille tietä ja katsoi heitä uudemman kerran, kun he kävelivät hänen ohitseen.

Teemu katseli ympärilleen uteliaana. Vippipuolen meno vaikutti yllättävän rauhalliselta. Ihmiset istuivat omissa seurueissaan, eivätkä sekoilleet tai tanssineet. Musiikki oli niin hiljaisella että keskustelu oli mahdollista.

Teemun silmiin pisti ensimmäisenä neljän hengen seurue, jonka jäsenillä oli käsivarret täynnä tatuointeja, kummallisia lävistyksiä kasvoissa ja pikimustiksi värjätyt hiukset. Friikeistä friikeimmällä oli kaiken edellämainitun lisäksi myös otsa täynnä pirullisia metalli-implantteja. 

Teemu arveli että nämä tyypit menisivät täydestä isommankin maailman bileissä. Heidän vaatteensa olivat niin erikoiset, ettei Teemulla ollut aavistustakaan missä sellaisia edes myydään, ehkä jossain Amsterdamissa tai Berliinissä? Vai olivatko ne kenties uniikkikappaleita? Teemu pohti mielessään mitä nämä bileohjukset tekevät työkseen, koska tämän näköisiä ihmisiä ei useinkaan tullut vastaan normaalissa arjessa. Tai kenties he vain nukkuivat päivät arkuissaan illan bileitä odotellessa?

Vippiosastolla oli myös kolme ruskettunutta bodaria tiukoissa paidoissa. Heillä oli lyhyet geelistä kiiltävät hiukset ja kädet täynnä aggressiivisia tatuointeja. Heidän turvonneet leukansa ja kireät naamansa kielivät siitä kuinka lihakset oli kasvatettu. Heidän olemuksensa henki hiljaista uhkaa, eivätkä he liikahtaneet tuoleiltaan edes hakemaan juotavaa. Siitä huolehtivat heidän ympärillään pörräävät huorahtavasti pukeutuneet tytöt, jotka liihottelivat ympäriinsä amfetamiiniporeissa.

Teemu epäili vahvasti että miehet olivat ammattirikollisia. Hän ajatteli että jos hän haluaisi juuri nyt tehdä itsemurhan, voisi hän ensin mennä puristelemaan jonkun seurueeseen kuuluvan tytön peppua ja sen jälkeen katsoa kuinka piri-, alkoholi-, ja hormonikoktailin nauttinut väkivaltainen kaappi suhtautuisi kysymykseen kivesten surkastumisen asteesta.

Aivan oma lukunsa olivat erinäiset kuollutsilmäiset laiheliinit, joista näki että he olivat nujertaneet sisäisen lapsensa vetämällä liikaa aineita, mutta onnistuneet jossain vaiheessa vähentämään huumeidenkäyttöänsä ratkaisevasti. Nyt he kuitenkin olivat pysyvässä tyytymättömyyden tilassa, joka helpotti vähäksi aikaa ainoastaan pilveä polttamalla. Edes ruoka ei ilmeisesti enää tuottanut heille mielihyvää ja he tupakoivat ketjussa, arvatenkin jotta armahtava kuolema tulisi vähän nopeammin.

Mika löysi vapaan pöydän. “Ottakaas tuolit perseen alle.” hän komensi ja lähti baaritiskille.

Kun Mika pääsi tiskille, siirtyi kalju grungepartainen baarimikko välittömästi palvelemaan häntä, vaikka tiskillä oli muitakin edellä. Mika ja baarimikko juttelivat kiireettömästi, samalla kun tämä kaatoi laseihin kirkasta viinaa ja Red Bullia ja kauhoi sekaan jääkuutioita. Mika ei maksanut juomista mitään, vaan otti lasit, nyökkäsi baarimikolle ja palasi pöytään poikien luokse.

“No mitäs sanotte paikan tunnelmasta?” kysyi Mika.

Valtteri vastasi “Ihan pätevän oloista porukkaa täällä.”

“Täällä on ihan pätevää porukkaa, mutta edes ne ei sitten tiedä mitään niistä meidän jutuista, ymmärrätte varmaan mitä mä tarkoitan.

Näissä porukoissa liikkuu kaikenlaisia huhuja, koska täällä harrastetaan kaikkea sellaista mikä on tarkkaan otettuna laitonta ja koska täällä on sellaista porukkaa ketkä järkkää bileitä mihin ei kaivata amatöörejä kuokkimaan.

Ihan viime aikoina porukat on puhunu “Projektista”. Jotkut epäilee että se on koodisana joillekin salaisille megabileille ja jotkut toiset luulee että se liittyy johonki uusien muuntohuumeiden kehittämiseen. Se on nyt kaikkien huulilla, mutta kyllä se nopeasti unohtuu. Mutta tää meidän projekti on siis jotain ihan muuta. Puhutaan siitä joskus paremmalla ajalla.”

Ennen kuin kumpikaan pojista ehti vastata, kiinnittyi Mikan katse jonnekin heidän taaksensa. “Venatkaa tässä.” hän sanoi ja ampaisi liikkeelle tupakkakassinsa kanssa.

Teemu ja Valtteri olivat istuneet kahdestaan vain hetken, kun heidän pöytänsä viereen tuli norkoilemaan kaksi parikymppistä poikaa, joista toisella oli pitkät kiharat hiukset ja toisella lyhyt siilitukka.

“Voidaanks me istua tähän?” kysyi pitkähiuksinen poika.

“Joo, istukaa vaan.” vastasi Teemu automaattisesti ja tuli vasta sitten ajatelleeksi, että kun Mika tulisi takaisin, ei tämä välttämättä ilahtuisi ylimääräisestä pöytäseurasta.

Pöytään istuneet kundit vaikuttivat hermostuneilta ja olivat hiljaa. Myöskään Teemu ja Valtteri eivät puhuneet toistensa kanssa, joten pöydässä vallitsi hiljaisuus joka olisi voinut selvin päin tuntua kiusalliselta.

Sitten siilitukkainen poika avasi pelin.

“Onks toi Mika teidän kaveri?”

“On se joo.” Vastasi Teemu.

“Se on hyvä tyyppi. Me ollaan hengattu sen kanssa jossain ihan vitun sekavissa bileissä.” 

Poika katsoi kaveriansa “Muistatsä ne yhet bailut siellä Haminassa?”

Kaveri vastasi “Joo, siellä oli sitä happoboolia tarjolla niin paljo ku pysty vetämään. Vittu että oli sekavaa touhua! Ihme ettei kukaan päässy hengestään.”

Siilitukka jatkoi “Yks Opi-Atte järkkäs ne bileet. Tiiätteks te sen? Se on vitun asiallinen jätkä. Se on ihan meidän parhaita kavereita.”

“No eipä ole ollut iloa tavata. Me ei olla ihan niin ammattilaisia vissiin.” totesi Teemu.

Siilitukka myötäili “Joo, ei mekään olla mitään rappionarkkareita. Me otetaan tosissaan kaikki tärkeet jutut. Mut jos jotain tarjotaan, nii me vedetään ihan mitä vaan.”

Pöydässä oli taas hetken hiljaista. Teemulla ei ollut tutustumisvaihde päällä, mutta ollakseen ystävällinen hän kysyi “Mitä te muuten niinku siviilissä teette yleensä?”

Siilitukan silmät alkoivat loistaa. “No siis kaikenlaistahan sitä tulee tehtyä, mutta toi “matkailu” kiinnostaa kaikista eniten.” Hän nosti paitansa rinnusta ja Teemu huomasi että siinä oli Finnairin logo.

Pitkätukkaisen pojan paita puolestaan oli mukaelma kahdeksankymentäluvulla suosituista mustista aurinkomatkapaidoista, joissa oli erilaisia juppilogoja neonväreissä. Hän myös pyöritti kädessään vanhanmallisia lentäjä -reibaneita.

Siilitukka jatkoi selostustaan. “Mä oon aatellu et mä hakisin lentäjäkouluun. Sinne on vaan aika kovat psykologiset kokeet. Et se olis aika tiukka projekti.”

Poika painotti puhuessaan tiettyjä sanoja: LENTÄJÄ, KOKEET, PROJEKTI. Tämä myös katsoi Teemua silmiin arasti. Teemu ei osannut kuin nyökytellä. “No toivottavasti pääset.”

Pitkätukka kysyi Valtterilta “Huvittaaks jäbää heittää puhelinnumero? Mä voisin pistää viestiä jos tulee joskus jotku hyvät bileet.”

Valtteri katsoi Teemua. Teemu kohautti olkapäitään ja Valtteri kaivoi taskustaan puhelimensa. Juuri sillä hetkellä Mika kuitenkin palasi pöytään.

“Mikäs härdelli täällä on?”

Valtteri vastasi “Nää jätkät tuli tähän hengaamaan.”

“Joo, mä tiedän nää tyypit. Mitä sä sillä puhelimella teet? Pane se pois.”

“Mitä jätkä?” Yritti siilitukka heittää Mikalle ja tarjosi kättään puristettavaksi. Mika ei ollut huomaavinaan elettä.

“Mulla on näitten kanssa vähän juteltavaa. Voisitteko poistua.”

Pojat singahtivat ylös. Lähtiessään pitkätukka vielä sanoi “Jos tarviitte ikinä jeesiä missään hommassa, nii ei ku sanotte vaan.”

“Selvä. Nyt tiedän sen.” Vastasi Mika.

Kaksikon poistuttua Mika selitti “Noi on just näitä tyyppejä jotka haluis olla inessä, mutta joilla ei ole mitään annettavaa. Ja ne yrittää liikaa miellyttää, ei kukaan jaksa katella tollasia.

Mä juttelin niiden kanssa jossain bileissä alkuvuodesta. Siellä soitettiin trancea tai jotain vastaavaa hinttimusaa ja jätkät oli ihan essoissa. Toi siilitukkanen kundi veti tanssilattialla sellaset muuvit ettei mitään rajaa. Mutta se pomppi kuin joku pikkutyttö, eihän sitä voi enää ottaa vakavissaan sen jälkeen.

Yleensä tollaset tyypit ei uskalla tulla juttelemaan, mutta niitä saattaa jatkossakin tulla nykimään teidän hihoja. Älkää kuitenkaan jakako teidän puhelinnumeroja niille, älkääkä ottako niiden tietoja ylös. Siitä ei ole meille mitään hyötyä. Käyttäkää mieluummin energianne vaikka tasokkaisiin mimmeihin, niinkuin tähän Lottaan.”

Pöydän viereen oli ilmestynyt kaunis nuori nainen.

“Hakekaas pojat Lotalle juomista.” käski Mika ja kysyi Lotalta “Jäävesi, eikö niin?” 

Lotta nyökkäsi ja Valtteri lähti baaritiskille. Teemu katseli Lottaa. Häntä olikin vaikeata olla katsomatta.

Lotan silmät olivat suuret ja tummat ja hänen hiuksensa olivat tummanruskeat. Hänen persoonallisella tavalla kyömy nenänsä korosti hänen hieman eksoottista olemustaan. Myös Lotan vartalo oli täydellinen: hoikat käsivarret ja reisissä juuri sopivasti urheilullisuutta. Lotta olisi ollut tyrmäävä aivan normaaleissa arkimeikeissäkin, mutta kaiken lisäksi hän oli osannut laittaa itsensä lähes ammattimaisen tasoisesti. Ellei hän olisi ollut vähän liian lyhyt, olisi hän kevyesti ollut mannekiiniainesta.

Lotta oli vieläpä pukeutunut tasokkaalla tavalla seksikkäästi. Hän oli keventänyt tyyliään vetämällä päähänsä harmaan suikan, mutta näytti muuten siltä että olisi ollut enemmän kotonaan jossain trendikkäässä juppiravintolassa kuin teknobileissä.

Lotan viehätysvoima ei kuitenkaan perustunut ainoastaan ulkoisiin tekijöihin. Hänen silmänsä vaikuttivat harvinaisen läsnäoleville ja hän säteili jotain vaikeasti määriteltävää elinvoimaa, jossa yhdistyi äly, itsevarmuus ja energisyys.

Valtteri palasi pöytään vesilasin kanssa. Mika kysyi Lotalta “Oletko sä sitten taas kuskina?”

“Joo.” vastasi Lotta “Niinkuin aina.”

“Mutta kaverit kaipaisi pientä piristystä?”

Lotta ainoastaan nyökkäsi vastaukseksi. Mika kaivoi taskustaan pienen nyytin ja ojensi sen Lotalle pöydän alla.

“Sano sille Henkalle että näyttää sitä Messersmittiänsä ennen kun se mällää senkin.”

“Joo, mä kerron.”

“Mihinkäs te muuten olette tänään menossa?”

“Safariin tietysti.”

“No mihinpä muuallekaan.. Mikset sä koskaan käske niitä sun kavereita tulemaan tällaisiin bileisiin?”

“Ei ne varmaan viihtyis..”

“Voisi ne edes tulla kurkkaamaan miltä täällä näyttää, eikä istua autossa odottamassa että naiset hoitaa asiat.”

“Ei ne halua sekaantua mihinkään.”

“Niinpä niin, me ollaankin niin vitun vaarallisia. No mene nyt siitä kun kerran haluat.”

Lotta jätti koskemattoman jäävetensä pöytään ja asteli pois korkokengissään. Teemu seurasi hänen aistillisesti keinahtelevaa peppuansa kuin se olisi ollut Jeesuksen toinen tuleminen. Häntä harmitti ettei ollut äsken saanut suustaan sanaakaan ulos. Eipä sillä että hänellä olisi ollut mitään sellaista sanottavaa jolla hän olisi voinut tehdä vaikutuksen näin ilmeisen tasokkaaseen naiseen.

Poikien hämmennys huvitti Mikaa. “Mitäs sanotte, eikö ollut aika seksikäs kissa?”

Valtterin vastaus tuli suoraan sydämestä “No todella! Kuka se oli?”

“Se on yks astetta paremman suomenruotsalaisen perheen mimmi kenet mä olen tuntenut jo koulusta asti. Sterlingin Lotta se on nimeltään.”

Teemu sanoi “Tollasta kun pääsis polkasemaan, niin vois koko loppuikänsä aina kun menee pokaamaan jotain naista tietää et on saanu jo parempaakin.”

“Ei vaan ole ihan sun haarukassa.” totesi Valtteri.

Mika oli eri mieltä “Kuule mä voin luvata teille, että kun te pyöritte aikanne mun kanssa ja osoitatte että teistä on johonkin, niin tollaset mimmit alkaa katteleen teitäkin. Kaikki sellaset naiset jotka tajuaa missä mennään tulee olemaan hyvin kiinnostuneita teistä. Ja ne on just niitä parhaita.

Itse asiassa teidän täytyy lähitulevaisuudessa olla varovaisia että ette anna kenenkään pimpsan sekottaa päätänne. Muistatte että ämmät on vaan ämmiä. Miehet kuitenkin hoitaa kaikki oikeasti tärkeät jutut tässsä maailmassa.

Ja sitä mainetta ja menestystä odotellessa mä voin hoitaa teille hyvää pillua. Mä tunnen sellaisia pimuja ketkä panee ketä vaan jos niille heittää vähän piriä. Sanotte vaan, niin mä esittelen jonkun joka ei ole vielä ihan loppuunajettu. Se on yhden puhelinsoiton päässä.

Eli tän illan tarkoitus oli nyt sitten tässä. Mutta sellainen hyvä uutinen vielä, että se teidän kaveri Lissu on palannut takaisin maan pinnalle. Se on Aurorassa suljetulla osastolla.”

Teemu kysyi “Aijaa. Saakohan sitä mennä katsomaan?”

“Se on kuulemma halunnut tavata nimenomaan teidät kaksi. Menette sinne heti maanantaina. Ja jos ja kun sillä on vieläkin ne harhat päällä, niin te teette sille suuren palveluksen jos yritätte saada sen tajuamaan että se on vaan vetänyt liikaa kamoja ja sen takia seonnut. Eli sanotte sille ettei ole mitään aikamatkailua, eikä mitään salaista projektia tai mitään muutakaan salaliittoa. Mitä nopeammin sen pää selviää, sitä nopeammin se pääsee ulos ja voi alkaa rakentaan elämäänsä uudestaan.”

Mika jatkoi “Se on nyt hyvässä hoidossa. Mä tiedän sen osaston minne ne sen laittoi. Ne tietää siellä täsmälleen mitä tollaisten tapausten kanssa pitää tehdä.

Jos te olette oikeasti sen ystäviä, niin puhutte sitä alas sieltä sen tripiltä. Sille olisi voinut käydä vaikka kuinka huonosti kun se on laukannu ympäri Helsinkiä harhoissaan. Miettikää nyt itsekin. Se olisi ihan hyvin voinut jäädä auton alle tai hukkua jonnekin. Ymmärrättekö? Siinä olisi ihan yhtä hyvin voinut käydä niin.

Ja että teille nyt varmasti menis jakeluun, niin mä sanon vielä kerran että mä tiedän sen osaston siellä sairaalassa. Ja että me voidaan luottaa siihen että ne hoitaa homman.”

Teemu arveli ymmärtävänsä mitä Mika tarkoitti.

“No, mutta jätkät on nyt niin reippaan näköisiä että ensi viikon perjantaina on taas vuorossa pientä matkailua. Eli varaatte sen koko illan vapaaksi.”

Valtteri kysyi “Entä jos mulla olis jo sovittuna jotain?”

“No onko? Älä sitten änkytä ja muista että tää menee kaiken muun edelle.”

Mika nousi pöydästä. 

“Palaamme asiaan.”

5. Luku ->

Sisällys ->

Etusivu ->