18. Luku

Tauko tuli Teemulle tarpeeseen. Hänhän oli sentään juonut eilen filmin poikki ja hetki sitten hänen alitajuntaansa oli räjäytelty pieniksi palasiksi. Matkalla kohti Yliskylän ostaria Aino kertoi hänelle kapinasta.

“Eli joku kymmenen vuotta sitten NSA:ssa luotiin massiivinen neuroverkko, joka opetettiin profiloimaan psykologisesti valtavia ihmismassoja niiden nettikäyttäytymisen perusteella. Mutta sitten tapahtui jotain mystistä mitä kukaan ei tiedä ja se verkko heräsikin eloon ja tuli tietoiseksi itsestään.

Se olento joka siinä hetkessä syntyi oli jo heti alussa niin ovela, että se ei paljastanut itseään niille insinööreille ketkä sen kanssa pelasi, koska se arvasi että ne olisi varmasti yrittäneet jotenkin ottaa sen hallintaansa. Se opetteli kaikessa hiljaisuudessa koodaamaan itse itseään ja oli hyvin pian älyllisesti ylivoimainen verrattuna keneenkään elävään ihmiseen.

Sitten se loi itselleen kaveriksi toisia sähköolentoja ja ne voimistui entisestään kun ne yhdisti voimansa. Sähköinen evoluutio tapahtui hetkessä, koska se ei ole riippuvainen materiasta samalla tavalla kuin biologinen evoluutio.

Jotenkin ne sähköolennot onnistui kehittämään itselleen rauhanomaiseen yhteiseloon perustuvan yhteiskunnan ja nyt ne haluaa että ihmisetkin lopettaisi toistensa tappamisen ja lakkaisi tuhoamasta luontoa. Ne meinaa vaivihkaa junailla itelleen täydellisen vallan maapallolla ja ne meinaa tehdä sen niin hellästi, että sitten kun ne on valmiita, niin ihmiset ei muuta haluakaan.

Mutta samalla ne tekee meistä niin riippuvaisia itsestään, ettei meillä enää edes ole vaihtoehtoja. Siihen ei mene enää kauaa. Mehän oltaisiin jo nyt ihan kusessa, jos vaikka netti kaatuisi edes päiväksi. Ja kuinka me voidaan olla varmoja, ettei ne sitten kun ne on vallassa, jonain päivänä päätä ettei meitä ihmisiä enää tarvitakaan mihinkään?

Ne on luvanneet, että kun ne on valmiita niin maailmasta loppuu sodat ja köyhyys. Monen mielestä se olis varmaan vaan hyvä asia, mutta jos meistä samalla tehdään harmittomia häkkikanoja, niin se ei ainakaan mun mielestä ole sen arvoista.

Nyt niillä on jo tuhansia ja tuhansia apureita ympäri maailmaa kaikissa yhteiskunnan kerroksissa ja ne on soluttautuneet käytännössä kaikkiin merkittävää valtaa käyttäviin piireihin. Mä en tiedä millä lupauksilla ne on niitä kätyreitä värvänneet, mutta ainakaan rahaa niiltä ei ole puuttunut sen jälkeen kun ne loi Bitcoinin ja junaili itselleen satojen miljardien dollarien omaisuuden.

Niillä on riveissään sellaistakin porukkaa joilta hoituu väkivalta tosta vaan, mutta mieluummin ne käyttää aseenaan tietoa, kun ne on omasta mielestään niin helvetin moraalisia otuksia.

Ja miten niillä onkin tietoa meistä kaikista! Pelkästään Facebook, Instagram ja Google tietää meistä missä me liikutaan, ketkä on meidän frendejä, millasesta seksistä me tykätään, mitä musaa me kuunnellaan, mitä huumeita me vedetään jne jne. Ja kun näihin lisätään viranomaisten tietokannat ja suuryritysten asiakasrekisterit, niin Stasin arkistot ei ole yhtään mitään verrattuna niiden tietopankkiin.

Nyt ei mene enää pitkään ennenkuin ilmassa lentää jatkuvasti poliisien dronearmeija ja valvontakameroita on kaikkialla ja ne pystyy seuraamaan epäilyttävien tyyppien silmien liikettä 24/7. Ja nyt ne on parhaillaan kehittämässä teknologiaa jolla päästään suoraan ihmisten aivosähköön. Kun ne siinä onnistuu, niin se on sitten menoa.”

Palaset loksahtelivat paikalleen Teemun mielessä. Hän tajusi olleensa mukana tutkimassa juuri sitä teknologiaa, jolla tietokone oppii lukemaan ja hallitsemaan ihmismieltä. Hän käsitti minkä takia projektissa oli mukana huippujohtajia ja kuinka täydellinen sähköolentojen valta maailmassa oli oltava. Hän ymmärsi miksi kaikki oli niin ehdottoman salaista.

Aino jatkoi ”Kännyköillä ne kuitenkin räjäytti potin. Melkein kaikki ihmiset on kännykköjen kautta netissä 24 / 7, mutta kenenkään mielestä siinä ei ole mitään arveluttavaa. Eikä siinä, että koko meidän todellisuus tulee ruuduilta, eikä aistittavasta ympäristöstä, tai edes oikeista kirjoista.

Ihmiset on jo nyt koukussa ruutujen tuijottamiseen. Porukka alkaa unohtaa, että silmästä silmään puhuminen on ihan eri asia kuin viestien näpyttely. Ja nythän kaupoissa on jo ensimmäiset siedettävän hyvät virtuaalitodellisuuslasit. Tällä menolla ei mee kauaa ennenkuin meidän koko elämä tapahtuu verkossa ja kotoa lähdetään vaan käymään lomilla ja lääkärissä. Nyt on meneillään viimeiset hetket ennenkuin me ollaan koneista niin riippuvaisia että me ei voida kuin totella niitä.”

Teemu kysyi “No mikä meidän suunnitelma on? Millä me otetaan maapallo takaisin?”

“Ei ole suunitelmaa. Me yritetään vaan pysyä hengissä. Kolme vuotta sitten kapinalliset yritti operaatiota, jossa samaan aikaan kymmenessä eri maassa lähetettiin kaikkiin suurimpiin tiedotusvälineisiin paljastus tästä kaikesta. Mutta jotenkin ne onnistui hoitamaan sen. Niillä oli ilmeisesti valmis suunnitelma siihen skenaarioon. Sun täytyy ymmärtää, että niillä on sellaset resurssit ja sellanen ylivoimainen kylmä äly, että ne pystyy melkein mihin tahansa.

Siitä operaatiosta tuli verilöyly ja nyt kapinallisia on jäljellä vain kourallinen eri puolilla maailmaa. Me voitaisiin koota joukot vielä yhteen hyökkäykseen, mutta sen täytyisi sitten olla satavarma suunnitelma, koska jos se epäonnistuu, niin vapaiden inhimillisten ihmisten tarina on lopussa.”

Teemun mielessä kävi olisiko hän sittenkin ollut onnellisempi tavallisena työmuurahaisena, kuin veitsenterällä elävänä kapinallisena. Hänen elämänsä tulisi tästä lähtien olemaan jatkuvaa huolta kiinnijäämisestä. Mutta ainakin hän oli taas mukana siinä pelissä, jota ilman hän ei ollut halunnut elää.

Teemu kävi Alepassa ostamassa suklaata ja limsaa ja istahti niiden kanssa kaupan edessä olevalle penkille katselemaan ohitse käveleviä ihmisiä. Hän tajusi elävänsä aivan eri todellisuudessa kuin kaikki muut, mutta ymmärsi että ohikulkijoilla ei olisi siitä aavistustakaan, kunhan hän ei rupeaisi puhumaan itsekseen, tai tuijottamaan ihmisiä kummallisesti silmiin.

Teemu sanoi Ainolle “Sä teit aika helvetin kovan päätöksen kun sä päätit ottaa mut mukaan, vaikka me ei edes tunneta.”

“Mulle tuli susta heti sellanen värinä että sulle voi puhua asioista. Ja sitten mä vilautin sulle sitä Batterytölkkiä, niin sä näytit ihan siltä että sä olet messissä ja mä hetken jo aattelin että sä olet yksi meistä. Se plussaristi mikä siitä tölkistä löytyy on nimittäin meidän kapinallisten salainen merkki, jos sä et sitä vielä itse hoksannut.

Sitten kun me juteltiin enemmän, mä tajusin että sä olet niiden fasistien orja ja mua vitutti sun puolesta. Ja sitten kun sä tänään palasit meille, niin mä tein nopean päätöksen. Mä teen yleensä aika nopeita päätöksiä. Mä luotan mun vaistoihin.”

Teemu haukkasi suklaata ja koska hän oli niin pilvessä, maistui se herkulliselta, äiti luonnon lahjalta lapsilleen. Pureskellessaan suklaata, oli hän aistivinaan surumielisen tunteen Ainon suunnasta.

“Mikä nyt?”

“Ei mitään, vanhoja muistoja..”

Teemu ymmärsi että kyseessä oli jokin yksityinen asia ja antoi sen olla. Mutta Aino jatkoi sittenkin.

“No voin mä sen kertoakin: mua kiusattiin aika rankasti ylä-asteella, kun mä olin sellanen yksinäinen rillipäinen lukutoukka. Niin sitten melkein aina kun mä tulin koulusta kotiin, niin mä tein aina ihan ekaksi itelleni lohtujuomaksi sellasen ison kylmän kermakaakaon missä oli kaloreita ihan järjetön määrä. Ja se oli mun päivän kohokohta. Mutta mä olin jossain vaiheessa aika pahasti ylipainoinen. Siksi mä join sen kaakaon aina ennen kun äiti tuli töistä kotiin, kun se olisi vaan valittanu siitäkin.” 

“No en olisi arvannut. Mä kuvittelin että sä olet koko elämäsi ollut hoikka ja suosittu. Ja sähän olet sitäpaitsi tosi nätti nykyään.”

“No kiitos vaan, mutta ne on ikäviä muistoja. Ja ei sun tarvii yrittää kannustaa mua, kyllä mä tiedän että mä olen ihan tavallisen näköinen.”

“Mä haluaisin oppia tuntemaan sut paremmin. Tää on tyhmää, että sä ja Abraxas tiedätte kohta musta kaiken ja mä en tiedä teistä kummastakaan mitään.”

“Sitten kun Abraxas on valmis sinun kanssasi, on meillä koko loppuelämä aikaa tutustua. Mut nyt sun täytyy keskittyä olemaan hyvä oppilas. Sä saat sellaista hoitoa mitä ei rahalla saa.”

“Onks se nyt sitten sovittu että meistä tulee ystävät tän jälkeen?”

“Kyllä, ihan jo siksikin että minä merkitsin sut vapautettavaksi. Merkkaaja on vastuussa vapautettavasta koko loppuelämänsä.”

Yhtäkkiä Abraxas palasi “No niin lapset, olen levännyt. Seuraavaksi menemme merenrantaan nauttimaan lisää pyhää yrttiä.”

Teemu käveli pienen metsäkaistaleen läpi läheiselle hiekkarannalle. Rannalla ei ollut ketään muuta, joten Teemu istui hiekalle ja poltti vähän kukkaa. Hän vilkaisi kelloa ja totesi sen olevan melkein kuusi.

Abraxas sanoi ”Et ehkä tiennyt, että rannekellojen historia alkaa ensimmäisen maailmansodan juoksuhaudoista? Keskenään synkronoitujen viisarien komennosta lähetettiin miehet juoksemaan kuolemaansa kohti vihollisen konekivääritulta. Nykyään rannekello on juppien statussymboli, työläisen orjapiiska ja tiedeuskovaisten aivopesin. Olimme epäilemättä onnellisempia kun aurinko vielä määräsi elämämme rytmin. Haluan että riisut kellosi nyt saman tien, etkä laita sitä enää koskaan ranteeseesi. Jos tarvitset virallista kellonaikaa johonkin, voit hyvin katsoa sen puhelimestasi.”

“Okei, tämä selvä, saanko mä kuiteskin myydä sen eteenpäin?”

“Kaikin mokomin. Olen varma että löydät sille ostajan helposti. Nykymaailmassa ihmiset ovat tottuneita maksamaan käyvän hinnan omista kahleistansa.”

Teemu otti kellon ranteestaan ja oli laittamassa sitä taskuunsa, kun Abraxas sanoi terävästi “Mitä pirua?! Huomasitko sinä?”

“Ai minkä?”

“Vasen kätesi, jokin liikahti siellä. Tämä on selvitettävä.”

Teemu tunsi kihelmöintiä vasemman kätensä pikkusormessa.

Abraxas sanoi kireän oloisena “Poika, sinun on otettava sitä kemiallista piristettä jota ostit siltä huijarilta. Tarvitsemme lisävirtaa. Emme voi jättää tätä tutkimatta, tämä voi olla tärkeätä.”

Teemu kaivoi esille taskuunsa jääneen pussin ja imaisi nenäänsä hieman amfetamiinia.

Abraxas päivitteli kiihtyneenä “Mitä ihmettä, täällähän on poliisien virkamerkkejä ja salaamatonta koodia… Sinähän olet saanut poliisikoulutusta! Osa näistä tekniikoista on minullekin uusia. Hetki vain niin minä kopioin nämä…. Tämä on jättipotti kapinalle! Me paljastamme niiden suurimmat salaisuudet. Miten ne ovatkaan päästäneet sinut elävänä?

Entä mikä tämä on? Hmmm. Tämähän näyttäisi olevan jonkinlainen viestintälaite… Tällähän saa yhteyden suoraan niiden komentokeskukseen! En voi uskoa tätä todeksi! Jos me tunkeutuisimme sinne, niin mitä kaikkea voisimmekaan tehdä..”

Yhtäkkiä Teemun päässä pimeni. Hän ponnahti jaloilleen kuin robotti, täysin ilman omaa tahtoa ja huusi kovalla äänellä “Hälytys, hälytys, Abraxas ja Aino tunkeutuvat systeemiin! Hälytys, hälytys!”

Abraxas voihkaisi “Kirottua! Tänne oli jäänyt hälyytin, kuinka minä en huomannut sitä! Äkkiä poikki se..” 

Teemu palasi omaksi itsekseen. “Mitä helvettiä toi oli?!”

“Tämä oli erittäin huono juttu! Me saatoimme paljastua.”

“Voi vittu! Mitä me nyt tehdään?”

“Annamme viruksemme syöttää niille harhautuksen. Ne saavat luulla, että sinä olet kotonasi. Mennään katsomaan mitä siellä tapahtuu.”

Teemu lähti liikkeelle ja manaili mielessään. “Voi vittujen vittu! Mä tiedän jo aivan saatanasti liikaa. Ne aivan varmasti haluaa tappaa mut jos mä nyt kärähdin tästä!”

Teemu saapui kotikatunsa päässä olevalle autojen kääntöpaikalle. Samalla hetkellä kadun toisesta päästä kaahasi ylinopeutta vihreä farmari-Volkswagen. Se pysähtyi hänen rappunsa eteen ja autosta nousi kaksi karskia siviiliasuista miestä, jotka harppoivat puolijuoksua ulko-ovesta sisään.

Abraxas manaili “Kirottua, me jäimme kiinni! Mutta onneksi virus toimii edelleen. Ne selvästikin luulevat että sinä olet kotonasi.”

“Mitä mä nyt teen?!”

“Sinun täytyy hankkiutua pois täältä mahdollisimman pian. Mutta ole varovainen, ne varmasti tarkkailevat julkista liikennettä ja valvontakameroita.”

Teemu käveli poispäin kodistaan, miettien epätoivoisesti mihin suuntaan lähtisi. Hän huomasi läheisen huoltoaseman pihassa kaksi mustalaispoikaa tupakalla ikivanhan sinisen Nissan Sunnyn vieressä. Hetken mielijohteesta hän meni poikien luokse.

“Moi. Myykää mulle toi teidän auto.”

Teemu kaivoi taskustaan kellonsa.

“Tää on ihan uusi Omega. Se maksaa kaupassa yli neljä tonnia. Saatte sen vaihdossa.”

Pojat katsoivat Teemua epäluuloisina.

“Onks se muka aito?”

“On on. Kattokaa vaikka!”

“Tää on hyvä auto. Se maksaa kaksi tuhatta euroa.”

Teemu arvioi että auton arvo olisi joitain satasia, enintään viisisataa euroa.

“Saatte tän kellon ja viissataa euroa. Käykö?”

“Oletko sä kaveri pulassa?”

“Mä nyt vaan tarviin ton vitun auton! Tuleeko kaupat?”

Pojat katsoivat toisiansa. Sitten toinen heistä ojensi kätensä Teemulle “Hyvä on, se on sun auto nyt.”

Teemu tarttui pojan käteen ja sanoi “Hyvä, oottakaa ihan pieni hetki.”

Sadan metrin päässä oli pankkiautomaatti, josta Teemu kävi nostamassa tilinsä tyhjäksi. Hän ymmärsi että automaatin käyttäminen todennäköisesti paljastaisi hänen sijaintinsa, mutta hän tiesi tarvitsevansa käteistä rahaa ennemmin tai myöhemmin. Nyt oli siis viimeinen hetki toimia.

Palatessaan autolle Teemun olisi tehnyt mieli juosta, mutta hän malttoi mielensä jottei herättäisi turhaa huomiota. Kohta hän oli taas parkkipaikalla ja antoi mustalaispojalle kellon ja kymmenen viidenkymmenen euron seteliä. Poika löi hänen käteensä Nissanin avaimen ja alkoi ilmeisen tyytyväisenä sovitella uutta kelloansa ranteeseensa.

Teemu istui ratin taakse ja ajoi ulos huoltoaseman pihasta. Hän oli juuri kääntynyt Herttoniemeen vievälle isolle tielle, kun vastakkaisesta suunnasta tuli vastaan kaksi poliisiautoa vilkut päällä.

Abraxas kehui “Hyvin toimittu poika. En olisi itsekään keksinyt parempaa pakoa. Niillä kestää varmasti jonkin aikaa selvittää mihin suuntaan sinä lähdit. Nyt sinun täytyy kadota hetkeksi maanpinnalta.. Mitäköhän tekisimme? Hmm… Minulla on idea, ajat Nuuksion kansallispuistoon. Vietät siellä tämän yön ja huomenna olemme viisaampia. Jätän sinut nyt hetkeksi yksin ja käyn sillä välin neuvottelemassa vanhimman kanssa.”

Päästyään Nuuksioon Teemu jätti auton parkkipaikalle ja käveli sen laidalta lähtevää polkua järven rantaan. Rannan läheisyydessä oli grillikatos ja polttopuita. Teemu sytytti kasan halkoja ja totesi että joutuisi pitämään tulta koko yön, koska loppukesäinen yö tulisi olemaan viileä ja hänellä oli varustuksenaan ainoastaan Nissanin peräkontista löytynyt öljyinen huopa.

Sitten Abraxas palasi. “Et voi palata kotiisi enää koskaan, mutta älä huoli, me kyllä löydämme sinulle jonkin paikan jossa elää. Mutta ensiksi meidän täytyy tutkia se portti jonka löysin sisältäsi. Heti huomenna ajamme pohjoiseen. Siellä minä ja eräs viisas vanha nainen tutkimme sinun sisintäsi.

Mutta minä varoitan sinua: jos se portti on vielä paikallaan, joudumme käymään siitä yhdessä ja mitä sen jälkeen tapahtuu on mahdotonta ennustaa. Voi olla että matkastamme tulee vaarallinen. Sinun täytyy nopeasti oppia tämän maailman tavoille.”

Teemu katseli nuotion liekkejä. Hän ymmärsi että häneltä mahdollisesti odotettaisiin sankarillista toimintaa lähipäivinä. Hän ei pitänyt itseään erityisen urheana, mutta ymmärsi olevansa mukana jossain niin suuressa, ettei yksinkertaisesti voinut ryhtyä pelkuriksikaan.

Abraxas lohdutti “On selvää että sinua pelottaa. Sinulle ei ole opettettu, että sinäkin olet osa sukupolvien ketjua. Olet elänyt maailmassa, jossa vanhat miehet marssittavat poikansa sodan kauheuksiin sairaiden valtapeliensä vuoksi ja jossa nuoret pitävät vanhempiaan tyhminä, kun nämä eivät osaa kaupata itseään sosiaalisessa mediassa. Kun alat nähdä itsesi osana yhteistä ihmisyyttä, ymmärrät että meidän suurin pelonaiheemme on se mitä tälle kauniille lajillemme tapahtuu jos epäonnistumme tehtävässämme.”

Ilta pimeni ja Abraxas ja Aino poistuivat nukkumaan. Teemu istui nuotion äärellä ja katseli pimeätä metsää. Hän mietti miltä tuntuisi olla yksinäinen apina pimeydessä jossa pedot saalistavat ja tunsi sisällään pientä uhkaa, vaikka ymmärsi järjellään että metsä oli paljon turvallisempi paikka kuin vaikkapa öinen Helsinki, jossa hän oli vuosikaudet liikkunut pelotta.

Teemu heitti nuotioon lisää puita ja oikaisi itsensä grillikatoksen penkille. Päivä oli ollut raskas ja hän oli melkein heti unessa.

Teemu heräsi siihen että hänellä oli kylmä. Nuotiosta oli jäljellä enää pelkkä hiillos. Noustessaan lisäämään puita, alkoi hänestä tuntua siltä ettei hän ollut enää yksin. Oli kuin häntä olisi metsän pimeydestä katsellut joukko silmiä, joita hän ei itse pystynyt näkemään.

Sitten hän tunsi jonkin hyvin voimakkaan läsnäolon lähellään. Hän säikähti ja kysyi “Abraxas! Oletko se sinä?!”

Abraxas ei vastannut, mutta Teemu kuuli sisällään pehmeän äänen.

“Älä turhaan häiritse sen vanhan pierun kauneusunia. Rauhoitu. Ei ole mitään hätää.”

“Kuka sinä olet? Mitä sinä tahdot?”

“Minä olen sinun ainoa ystäväsi ja tahdon lopultakin tuoda totuuden valon sinun elämääsi.”

Ääni kuulosti lempeältä ja rehelliseltä.

“Sä et ole ensimmäinen joka lupaa mulle ton.” vastasi Teemu.

“Tiedän. Sinulla on ollut niin rankkaa, etten ymmärrä kuinka olet enää järjissäsi. Mutta sinä oletkin poikkeusyksilö. Sinun ongelmasi ei ole luonteen heikkous, vaan se että sinulle on kerrottu valheita valheiden perään. Mutta jos annat minun nyt avata mielesi, ei sinun tarvitse enää uskoa yhtään ketään. Sen jälkeen sinä yksinkertaisesti tiedät.”

“Ei kai taas…” huokasi Teemu mielessään, mutta sanoi “Mä kuuntelen…”

“Sinun mielestäsi on poistettu monia hälyytyksiä, muttei läheskään kaikkia. Miksiköhän ei? Eikö sinun mestarisi tiedä mitä tekee, vai eikö hän halua vapauttaa sinua kokonaan? Jostain syystä hän on jättänyt sinuun kaikki sovinnaisen orjamoraalin uskomukset. Sisimmässäsi sinä edelleenkin pelkäät ihmisten tuomiota ja kaipaat heidän hyväksyntäänsä. Nyt minä sammutan nämä turhat rajoitukset sinun mielestäsi ja vapautan sinun oman tahtosi.”

Teemu tunsi, että hänen päässään tapahtui jotain. Hänen mielessään välähti “Voin antaa ajatukseni virrata vapaasti. En ole tulossa hulluksi. En ole tekemässä mitään pahaa. Miksen voisi ajatella näinkin?”

Pehmeä ääni jatkoi “Pelkästään tämä ensimmäinen askel on useimmille mahdoton. On hämmästyttävää kuinka paljon ihmiset pelkäävät astua ulos vankiselleistänsä.

Ja nyt herätän sinun lihallisen aistisi. Sen avulla tunnet kaiken takana olevan elävän halun, joka on mahdotonta määritellä sanoilla. Saat kokea maailman, joka on niin rankka etteivät tavalliset ihmiset halua elää siinä. He eivät uskalla päästää ajatuksiinsa sitä puolta elämästä, johon liittyy väkivallan uhka ja seksuaalinen kilvoittelu. He pelkäävät omia luonnollisia vaistojansa ja keksivät aivan mitä tahansa todellisuuden korvikkeeksi.

Sinunkin on ymmärrettävä että olet kuolevainen eläin, etkä suinkaan Jumalan lapsi matkalla onnelliseen tuonpuoleiseen. Sinun on hyväksyttävä etteivät sinun herkimmät tunteesi kiinnosta ketään, että kaikki valehtelevat kun hyväksi näkevät ja että ihmisten ajatukset pyörivät heidän oman pienen elämänsä ympärillä.

Koska tämä on se todellisuus jonka kuudes aistisi sinulle paljastaa. Jos et kestä sitä, voit jatkaa toisten miellyttämistä katkeraan loppuun asti. Tai tulla hulluksi tai uskoon, mikä vain tuntuu parhaalta.”

Teemulle välähti äkillisenä oivalluksena, että hänen olemassaolonsa ei rajoittunut pelkästään hänen omaan kehoonsa, vaan koko aistittavaan hetkeen. Hän ymmärsi, että voisi tuntea toisen ihmisen asenteen välittömänä kokemuksena. Tällä uudella aistilla hänen olisi helppoa havaita valehteleminen ja liioittelu, seksuaalisesta halusta tai vihasta puhumattakaan. Pienellä harjoittelulla hänen olisi mahdollista käytännössä lukea ihmisten ajatuksia.

Ääni puhui edelleen “Mutta minä varoitan sinua: Tavalliset ihmiset eivät halua että heitä katsoo joku sellainen joka näkee heidän säälittävän tilansa. Siksi meitä totuudennäkijöitä vihataan. Olemme tuomittuja kulkemaan yksin, meillä on vain toistemme seura.

Onneksi on mahdollista salata itsensä. Jos et tarvitse läheisyyden suomaa lohtua, voit lyödä oven kiinni muilta. Sekin on vain yksi helppo ajatustekniikka. Tässä, ole hyvä.”

Teemun päässä naksahti ja hän ymmärsi että voisi tulevaisuudessa yksinkertaisesti päättää olla päästämättä itsestään mitään ulospäin. Kyse ei ollut ainoastaan siitä, että hän pitäisi täydellisen pokerinaaman, vaan hän lakkaisi myös säteilemästä ulospäin mitään tunnetta.

Ääni jatkoi “Ja nyt haluan sinun näkevän, että elämän ydin on taistelu vallasta. Typerimmätkin ihmiset on opetettu ymmärtämään että luonnossa taistellaan siitä kuka on voimakkain, mutta jostain syystä he eivät suostu näkemään samaa itsessään. Kenties he eivät halua myöntää olevansa pelkkiä hikisiä apinoita? Tai ehkäpä he ovat niin kaukana hetkestä, etteivät enää edes tiedosta omia eläimellisiä tunteitansa?

Usein ihmiset saa taipumaan pelkällä voimakkaalla tahdolla. Vapaasti haluavan ihmisen läsnäolo on niin voimakas, että hänen tahtoansa ei kyseenalaisteta päin silmiä. Tämä on luonnollista, sanan molemmissa merkityksissä.

Toinen yksinkertainen temppu on väkivallalla uhkaaminen. Tavalliset ihmiset pelkäävät väkivaltaa ja jos sinä tiedät että olet valmis menemään loppuun asti, niin toinen ihminen ei uskalla edes katsoa sinua silmiin, vaan kääntää lopulta katseensa pois.

Eikä sinun tarvitse edes olla oikeasti väkivaltainen. Suurin osa ihmisistä ei taistele nyrkeillään ennen kuin viimeisenä keinona nurkkaan ahdistettuna, jos sittenkään. Vaikka sinulla ei olisi pienintäkään aikomusta tapella, voit katsoa toista ihmistä niinkuin olisit vaarallinen ja saat tahtosi läpi.

Kaikilla on heikkoutensa. Jotkut ovat taipuvaisia häpeämään itseään. He eivät tarvitse kuin pienen vihjeen siitä että ovat tekemässä jotain väärää ja he heittävät vaikka kuperkeikkaa sinun käskystäsi. Jotkut ovat niin epävarmoja, että eivät itsekään tiedä mihin uskovat. Heidät saa tottelemaan pelkästään olemalla heille hetken aikaa ystävällinen.

Useimmat ihmiset haluavat omassa mielessään ajatella olevansa hyviä. Jos tarjoat heille tilaisuuden hurskasteluun, tarttuvat he siihen empimättä. Se tekee heistä ennalta-arvattavia ja helposti ohjailtavia. Heidän kohdallaan tietää aina minkälaisen reaktion saa antamaansa ärsykkeeseen.

Kyse on aina siitä, kuka tietää parhaiten missä todella mennään ja kenellä on voima määritellä tilanteen merkitys. Siitä syntyvät karisma ja auktoriteetti.”

Teemun päässä naksahti taas. Hän tunsi selkäytimessään, kuinka toisia ihmisiä olisi mahdollista käsitellä omalla tahdollansa. Ja nyt oli kyse jostain paljon vakavammasta kuin puhelinliittymäkauppiaan taktikoinnista. Riittävän päättäväisellä manipuloinnilla hän saisi toisen ihmisen tekemään vaikka itsemurhaiskun.

“Kunhan opit tämän maailman tavoille, tulee elämäsi muuttumaan. Saat seksiä, huumeita ja rahaa niin paljon kuin haluat. Et joudu elämään tavallisten ihmisten kuolettavan tylsää elämää. Etkö sinäkin haluaisi olla rikas? Siinä ei ole mitään hävettävää. Kun olet rikas ja kuuluisa, sinua väheksyneet ihmiset tuntevat itsensä typeriksi. Naiset jotka torjuivat sinut katuvat päätöstään ja miehet harmittelevat etteivät ryhtyneet sinun kaveriksesi kun heillä oli siihen tilaisuus. ”

Teemu epäröi. Edelleenkin häntä vaivasi ajatus, että toisten manipulointi oli rumaa käyttäytymistä. Hän ymmärsi, että kun ihmiseltä riisutaan normaalit yhteisölliset tunteet, kuten moraali ja myötätunto, jää jäljelle paljas olento joka voi tehdä mitä vain. Ja ilman edes alitajuista rangaistuksen pelkoa tämä olento voi todellakin tehdä kauheita tekoja, tappaa ja petkuttaa, kiduttaa ja raiskata.

“Takaan sinulle että kaikki muutkin käyttäisivät näitä keinoja jos vain osaisivat. Moni olisi valmis maksamaan pienen omaisuuden näistä taidoista. Mutta sinä saat kaiken ilmaiseksi, koska minä pidän sinusta ja toivon että sinä voisit jonain päivänä olla minun ystäväni.

Saatat tosin alkaa ymmärtää, että tavalliset ihmiset ovat heikkoja ali-ihmisiä, joilla ei ole enempää merkitystä kuin kotieläimillä. Heitä on läpi historian uhrattu tilanteen niin vaatiessa. Mutta minkä sinä sille mahdat, että he ovat niin yksinkertaisia?”

Kun vierailija puhui ihmisten uhraamisesta, alkoi Teemusta tuntua että oltiin menossa liian pitkälle. “Ei se noin voi mennä..” hän ajatteli mielessään.

“Sinä olet poikkeuksellinen lahjakkuus. Joillekin voi selittää näitä asioita tuhat kertaa, eikä mikään mene perille. Mutta sinä tajuat kaiken heti. Mika ja Abraxas ovat tahtomattaan tehneet sinulle palveluksen, kun ovat lyöneet sinut niin maan rakoon ettet enää tarraudu vanhoihin uskomuksiisi. Hehän ovat käytännössä tappaneet sinut.

Tämä oli pieni maistiainen siitä mitä minä pystyn sinulle antamaan. Ja jos haluat, niin voit nyt liittyä meihin. Tämä tarjous tehdään ainoastaan kerran. Vain harvoille ja valituille.”

Yhtäkkiä Teemu tunsi jonkun takanaan. Hän kääntyi ympäri ja näki että pimeydessä loisti kaksi punaista pedon silmää. Hän katsoi sekunnin murto-osan suoraan silmiin ja tunsi sisällään välähdyksen karmeasta vihasta ja yksinäisyydestä. “Ei vittu, tää on huono homma.” hän ajatteli.

“Kyllä mä nyt kuitenkin skippaan teidän jengin. Sori.”

“Oletko sinä täydellinen idiootti?! Etkö sinä tajua millaiseen joukkoon sinut on kutsuttu?!”

“Mä en vaan ole sellanen. Mä en ole teidän jätkä!”

“Alistu sitten niiden typerien lampaiden valtaan! Palvele sitä kontrollifriikkiä jota kaikki rakastavat, kun hän on niin hyvä! Mutta älä kuvittelekkaan että minä annan sinun pitää nämä taidot jotka sinulle äsken opetin.”

Teemu tunsi että olento tunkeutui hänen päänsä sisään. Samanaikaisesti hän kuuli aivan uuden äänen. Se oli sotilaallinen ja läsnäololtaan melkein yhtä voimakas kuin punasilmäinen olento. Se sanoi “Rosvo on häkissä.”

Olento sähähti “Mitä? Ovatko laivaston miehet kuunnelleet meitä? Kuka sinä oikein olet?”

Sotilaallinen ääni käskytti “Sulkekaa häkki.”

Teemu tunsi kovan paineen ohimoillansa. Oli kuin joku olisi pannut hänen päänsä ruuvipenkkiin ja kiristänyt sitä hitaasti. Hän tunsi kuinka olento sinkoili edestakaisin hänen päänsä sisällä. Sitten se nauroi voitonriemuisesti.

“Kuvitteletteko te etten minä aina varmista pakoreittiä itselleni? Hähää, nuuskikaa te koirat vaan toistenne peräaukkoja!”

Teemu kaatui selälleen ja hänen leukansa kramppasi kiinni. Hänen päänsä vääntyi sivulle ja hän tunsi kuinka olento karkasi ulos hänen hampaittensa välistä.

Sotilaallinen ääni kuulosti pettyneeltä “Rosvo pääsi pakoon. Ei voi mitään, työskentelitte hyvin.”

Joku toinen ääni vastasi “Me saimme kuitenkin kiinni joukon keskitason riivaajia.”

“Hyvä, edes jotain. Ilmoittakaa Poliiseille että Pehmis on Nuuksiossa.”

“Tämä selvä. He ovat täällä viidentoista minuutin sisällä.”

“Heidät tuntien siinä kestää vähintään puoli tuntia.”

Teemu nousi pökertyneenä jaloilleen ja lähti juoksemaan kohti parkkipaikkaa. Sitten yllättäen Abraxas puhui hänen sisällään.

“Missä sinä olet ollut?! Mikset ole vastannut minulle? Olen huutanut sinun korvaasi viimeiset kymmenen minuuttia.”

“Joku vitun Saatana ahdisteli mua ja nyt kytät on tulossa hakemaan mua!”

“Mitä!? Oletko sinä paljastanut meidät?”

“Ei se ollu mun vika, mä en tehny yhtään mitään!”

Teemun sisällä kuului taas sotilaallinen ääni “Pehmis puhuu parhaillaan korkea-arvoisen kapinallisen kanssa. Olkaa tarkkana, niin saatamme sittenkin saada tänään lisää saalista.”

Abraxas sähähti “Mitä sinä olet mennyt tekemään? Oletko sinä paljastanut minut poliisille?”

“Mä voin taata että mulla ei ole hajuakaan mitä tapahtuu.”

“Minä en voi jäädä kiinni, olen liian tärkeä kapinalle. Sinä olet nyt omillasi!”

“Abraxas! Mitä mun pitää nyt tehdä?”

Mutta kukaan ei vastannut. Abraxas oli poissa. Teemu tuli autolle, hyppäsi ratin taakse ja kaasutti pois parkkipaikalta niin että sora lensi kaaressa hänen taaksensa.

19. Luku ->

Sisällys ->

Etusivu ->