16. Luku

Istuessaaan maanantaina bussissa matkalla töihin, pähkäili Teemu mielessään kannattaisiko hänen tunnustaa Mikalle että oli mennyt polttamaan pilveä.

“Ei kai nyt pari hassua hatsia voi niin vakavaa olla?” hän ajatteli, mutta arveli kuitenkin että Mika suuttuisi jos saisi tietää hänen hairahduksestaan. Tämä ei selvästikään hyväksynyt pienintäkään poikkeamista suorista ohjeista. Siksi Teemu harkitsi ettei kertoisi Mikalle lainkaan koko jutusta, mutta toisaalta hänestä tuntui että olisi parempi kertoa suoraselkäisesti mitä oli tapahtunut, eikä odottaa että asia tulisi joskus myöhemmin vahingossa ilmi.

Teemu oli sunnuntaiaamuna herännyt pirteänä ja hänen oli ollut mahdotonta palauttaa mieleensä niitä ajatuksia joita hänellä oli Ainon kanssa pössytellessä herännyt. Oli kuin hän olisi nähnyt vakuuttavan unen, joka heti heräämisen jälkeen vielä tuntuu tärkeältä, mutta varttia myöhemmin on jo unohtunut.

“Olikohan se kaikki sittenkin vaan mun skitsoilua?” mietti Teemu. “Eihän se nyt mitenkään voinut tietää mitä mä ajattelin. Ei ajatustenlukijoita ole olemassa. Se varmaan käsitti mun jutut ihan omalla tavallaan ja mä vaan luulin että se tiesi mitä mun päässä liikkui. Tai sitten se on viimeisen päälle kova psyykkaaja ja kuvittelee itsekin tietävänsä mitä muut kelaa ja saa sitten pelkällä itseluottamuksella toisetkin uskomaan siihen?

Tai ehkä just tän takia mun ei ole tarkoitus polttaa pilveä tän projektin aikana? Ehkä se sekoittaa pään ja saa ajattelemaan kaikkea ihan posketonta?

No mutta puhelinnumeron olis kuitenkin voinut kysyä. Se vaikutti fiksulle. Ja olihan se nättikin. Perhana… Ei kai se sentään seksiä olis halunnut? Vai just senkö takia se mut itse asiassa pyysi messiin? Jos mä en olis mennyt niin pihalle siitä kukasta, niin kuka tietää mitä olis tapahtunut?”

Teemu oli istunut arkistossa vasta hetken, kun ovi varoittamatta aukesi ja huoneeseen astui Mikko Lahtinen, perässään pitkä ja viiksekäs viisikymppinen vahtimestari. Teemu ymmärsi heti että kyse ei ollut pelkästä kohteliaisuuskäynnistä ja hänen sydämensä alkoi hakata.

“Huomenta.” sanoi Lahtinen “Oliko mukava viikonloppu?”

“Ihan hyvä, käytiin sen Sterlingin Lotan kanssa yksissä juhlissa. Siellä oli ihan hauska meininki.”

“Selvä.. hyvä.. Hyvä että työkaverit viihtyvät vapaa-ajallakin yhdessä.. No mutta meidän pitäisi nyt kuitenkin tehdä sinulle huumetesti.”

“Ai miks?!”

“Minulle on kerrottu että sinä tulet töihin myöhässä ja sekavan oloisena ja että sinä pidät vapaapäiviä omin lupinesi.”

Teemu tajusi jääneensä kiinni. “Meinaako ne oikeesti erottaa mut tän takia?!” hän ajatteli.

Ensin vahtimestari puhallutti Teemun alkometrillä ja sen jälkeen hän ja Teemu menivät vessaan ottamaan virtsakokeen. Vahtimestari ei suostunut edes odottamaan oven takana että Teemu saa pissittyä kuppiin, vaan vaati saada seurata toimitusta vierestä. Saatuaan täyden kupin takaisin, ruuvasi hän sen kannen kiinni ja saattoi Teemun takaisin arkistoon.

“Pieni hetki.” sanoi vahtimestari Lahtiselle ja poistui ovesta.

Lahtinen vaikutti kiusaantuneelta, eikä yrittänyt ylläpitää tavanomaista ystävällistä jutusteluansa. Teemu ymmärsi kyseen olevan enää siitä selviäisikö hän varoituksella, vai saisiko hän suoraan potkut.

Vahtimestari palasi. “Kannabis positiivinen.”

Lahtinen nyökkäsi “Asia selvä.” hän kääntyi Teemun puoleen “Sinä olet vielä koeajalla, joten työsuhteesi päättyy välittömästi. Voit kerätä tavarasi.” 

Teemu keräsi työpöytänsä laatikoista ne harvat esineet jotka oli ehtinyt tuoda arkistoon. Ollessaan jo valmis lähtemään, hän muisti että hänen telttapatjansa oli piilossa arkiston perällä. Hän mietti hetken kehtaisiko käydä hakemassa sen Lahtisen ja vartijan katsellessa, mutta totesi sitten itselleen ettei tässä vaiheessa ollut enää mitään syytä hukata hyvää makuualustaa. Vartija näytti huvittuneelta, nähdessään hänen palaavan patjan kanssa hyllyjen takaa.

“Ja sitten vielä sähköavain ja henkilökortti.” määräsi Lahtinen.

Teemu otti henkilökortin kaulastansa ja avaimen taskustansa ja antoi ne Lahtiselle.

“Sä varmaan haluut mun kännykänkin?”

“Ai minkä kännykän?”

“No tän firman puhelimen.”

Teemu kaivoi taskustaan Lissulta saamansa puhelimen. Lahtinen sanoi epävarmana “Minulle ei ole annettu ohjeita mistään puhelimesta, joten voit ilmeisesti tehdä sillä mitä haluat.”

Teemu nyökkäsi ja kysyi “Oliks tää sitten tässä?”

“Kyllä tämä valitettavasti taisi olla tässä.”

“Saanks mä kysyä, että mistä te saitte päähänne just tänään tulla mua testaamaan?”

“No sinusta on tullut useita ilmoituksia, joten olimme jo jonkin aikaa seuranneet tilannetta ja nyt sitten päätimme tarkistaa tämänkin vaihtoehdon.”

“Että se ei ollut esimerkiksi Lotta Sterling joka käräytti mut?”

“Olisi tietenkin täysin epäasiallista kertoa sinulle ketkä ovat olleet minuun yhteydessä sinun käytöksesi suhteen.”

Teemu ja Lahtinen molemmat tiesivät tämän puhuvan paskaa. Teemu ymmärsi ettei mikään selittely auttaisi, joten hän päätti poistua ruikuttamatta.

Lahtinen ja vahtimestari saattoivat Teemun ulko-ovelle. Ovella Lahtinen vielä sanoi “Ikävä juttu, minä olin varsin toiveikas että meillä tulisi olemaan hyvä työsuhde.”

Teemu astui ulos, pihalla heti oven takana odotti vihainen Mika.

“No niin, mitäs meidän sankari?”

“Siis oikeesti? Kenkää parin jointin takia?”

“Kyllä! Mitä vittua sä oikein ajattelit?!”

“No mä lähdin yhen mimmin kanssa jatkoille, kun sen piti tietää jotain Valtterin viimesistä päivistä ja sitten me vähän juteltiin ja sitten se vaan jotenkin meni silleen..”

Mika kivahti “No niin just! Vitun joojoo-mies! Niinku aina! Käyttäisit edes vähän omaa päätä, kuinka vitun tyhmä voi ihminen olla? Sä tapaat firmojen johtajia, korkea-arvoisia upseereita ja kaikkia. Etkä ymmärrä että nyt on oikeesti tosi kyseessä, eikä mikään hippipaska. Tajuatko sä miten paljon mä panostin suhun? Monta kuukautta aivan vitun kallista työtä meni suoraan vessasta alas. Mä esittelin sut ihmisille. Mä näytän nyt idiootille niiden silmissä.“

“No mitä mulle nyt tapahtuu?”

“Kuule ei vois vähempää kiinnostaa. Teet ihan mitä haluat, mutta älä näytä naamaas mulle enää koskaan.”

“Nii mutta ottaaks muhun joku yhteyttä, että mitä mun pitää seuraavaksi tehdä?”

“Sun ei tarvii tehdä enää yhtään mitään. Nää hommat on nyt sun osaltasi ohi. Pidät turpas kiinni, niin saat varmaan elää.

Ja sun on ihan turha enää olla missään yhteydessä Lottaan tai Ristoon. Etkä ainakaan mee itkeen Karvoselle, sillä ei välttämättä ole niin hyvä itsehillintä kuin mulla. Se varmaan mielellään panis sua turpaan oikein kunnolla. Tää on senkin maineelle aika helvetin haitallista.

Tollainen pikkupoika jota pitää koko ajan neuvoa. Kaikki on pitänyt vääntää rautalangasta. Äläkä edes kuvittele ettenkö mä tietäisi että sä olet ollut muutenkin epäluotettava, että sä et ole kertonut mulle ihan kaikkea, mutta ei nyt mennä siihen..”

“Oliks siinä kaikki?”

“Kyllä. Toivottavasti ei nähdä enää koskaan.”

Mika poistui sisälle toimistoon odottamatta vastausta. Teemu huokaisi ja lähti valumaan kohti bussipysäkkiä. 

Häntä otti rankasti päähän. Erityisesti häntä suututti se, että Lotta oli selvästikin pettänyt hänet. “Vitun kylmä narttu!” hän ajatteli “Ei tippaakaan solidaarisuutta, vaikka ollaan sentään nussittu ja kaikkea.” Hän päätti soittaa Lotalle ja antaa tämän kuulla kunniansa.

Lotta ei kuitenkaan vastannut hänen soittoonsa. Teemu antoi kolme kertaa puhelimen soittaa kunnes se katkesi automaattisesti. Neljännellä kerralla Lotta hylkäsi Teemun soiton ja jätti hänet kuuntelemaan varatun puhelun äänimerkkiä.

Teemu mietti mitä tekisi seuraavaksi. Hän ei voinut hyväksyä olevansa ulkona pelistä. Päästyään vähäksi aikaa isojen poikien mukaan, tulisi kaikki vähäisempi tuntumaan pelkältä harrastelulta. Ja kaikki ne henkiset matkat ja oivallukset jotka hän oli saanut kokea, olisivat nyt myös hänen osaltaan ohi.

Teemu kävi mielessään läpi vaihtoehtojansa. Entä jos hän kuitenkin yrittäisi selittää tilanteen Karvoselle? Hänestä tuntui että se olisi huono idea. Hän oli saanut Karvosesta sellaisen vaikutelman, että tämä suhtautui sääntöjen noudattamiseen jos mahdollista vielä astetta vakavammin kuin Mika.

Toinen vaihtoehto olisi yrittää ottaa yhteyttä niihin intialaisiin joiden kanssa Valtteri oli työskennellyt. Näillä oli ilmeisesti hieman suurpiirteisempi tapa hoitaa asioita ja ilmeisesti siellä oltiin jossain vaiheessa oltu kiinnostuneita värväämään hänet, ellei kyseessä sitten ollut pelkkä Valtterin sooloilu.

Mutta keneen hän Tatassa ottaisi yhteyttä? Eihän hän voisi mennä toimiston aulaemännälle selittämään, että haluaisi jutella sen henkilön kanssa joka vastaa salaliitoista ja laittomista huumeista. Vaikka hän saisikin kontaktin Valtterin entiseen esimieheen, tulisi tämä todennäköisesti kiistämään tietävänsä mistään mitään. Ja jos Valtteri oli lähtenyt firmasta ovet paukkuen, esimiehen turpiinvedon säestyksellä, ei hänen kavereitansakaan välttämättä arvostettaisi kovinkaan korkealle.

Kolmas mahdollisuus olisi pyöriä teknobileissä ja yrittää pikkuhiljaa hivuttautua jonkun sisäpiiriläisen seuraan. Mutta sekin kestäisi helposti vuosia ja olisi lähes varmasti tuomittua epäonnistumaan. Mahdolliset värvääjät ottaisivat selvää hänen taustoistaan ja ohittaisivat hänet, kun heille selviäisi että kyse on jo kertaalleen hylätystä tapauksesta.

Sitten Teemu muisti Riston kertoneen, että Mika oli tuonut muitakin koehenkilöitä aivokuvaukseen. Voisi olla selvittämisen arvoista missä nämä henkilöt nyt olivat. Ja Ristollahan saattoi olla muitakin suhteita. Ehkä tämä voisi hienovaraisesti tiedustella jostain, olisiko mitään mahdollisuutta että Teemu sittenkin saisi toisen tilaisuuden. Teemu oli kuitenkin oman käsityksensä mukaan tehnyt työnsä hyvin ja uskoi pystyvänsä sellaisiin huumematkoihin joihin vain harvat kykenevät. Ja Ristohan oli sitäpaitsi viime aikoina vaikuttanut halukkaalta ystävystymään. Ehkä häneltä heruisi edes hieman sympatiaa?

Teemu maleksi aikansa Tapiolassa ja kun kello lähestyi viittä, otti hän bussin Riston työpaikalle. MediScanin ulko-ovella hän painoi ovipuhelimen nappia ja hetken kuluttua kaiuttimesta kuului Riston ääni. 

“Kuka siellä?”

“Moi, se olen mä, Teemu. Päästätkö sä mut sisään?”

“Ei valitettavasti onnistu.”

“Tässä ei menis kauaa. Tuu vaikka ulos juttelemaan jos et haluu laskea mua sisään.”

“Mika varoitti että sinä saatat tulla käymään. Hän teki hyvin selväksi ettei me voida olla enää missään tekemisissä toistemme kanssa.”

“Tää oli ihan naurettava juttu. Tuu nyt ulos niin mä selitän sullekin. Voit sitten ite päättää mitä ajattelet.”

“Olen pahoillani. Haluaisin auttaa, mutta asia ei kuulu minulle. Tämä ei ole henkilökohtaista.”

“No just niin.. Haista sinäkin vittu!”

Teemu otti bussin keskustaan ja meni suoraan olutravintola Kurkeen suunnittelemaan seuraavaa siirtoansa. Häntä vitutti rankasti, joten hän tilasi pullollisen vahvinta olutta jota talosta löytyi. Se oli peräti yksitoistaprosenttista ja kohta alkoholi nousi hänen päähänsä. Se tuntui hyvältä, joten hän osti toisenkin oluen ja sitten vielä kolmannen.

“Mitäpä tekee mies saatuaan kenkää? No vetää kännit tietysti.” hän ajatteli ja haki vielä neljännen oluen.

Teemu päätyi viettämään koko yön kaupungilla. Hän ei hakenut kontaktia ihmisiin, vaan keskittyi ryyppäämiseen. Loppuillasta hän seisoskeli ypöyksin melkein tyhjässä yökerhossa ja oli niin humalassa että hänen muistinsa alkoi pätkiä. Lopulta hän heräsi taksin takapenkiltä siihen että kuski vaati häneltä maksua kyydistä kotiin.

Teemu ei muistanut poistumistaan yökerhosta ja yllättyi huomatessaan että hänellä oli vieressään taksin penkillä koskemattomat makkaraperunat. Illan alussa mukana ollut makuualusta oli sen sijan jäänyt jonnekin matkan varrelle. Noustuaan taksista Teemu työnsi ruuat suoraan talon ulko-oven vieressä olevaan roskikseen, koska häntä oksetti muutenkin.

***

Seuraavana päivänä Teemu heräsi vasta iltapäivällä. Hänellä kesti parikymmentä minuuttia päästä jaloilleen ja käydä keittiössä juomassa tuopillinen vettä ja tuoremehutölkin loppu. Sen jälkeen hän palasi sänkyyn, mutta ei saanut enää unta, vaikka oli rättiväsynyt.

Puolisen tuntia makailtuaan hän raahautui lähipitseriaan. Hän söi tonnikalapitsan ja joi litran oluen ja alkoi herätä eloon.

Hän totesi että voisi seuraavaksi tehdä aivan mitä tahansa. Kukaan ei odottanut häntä mihinkään, eikä hänellä ollut töitä eikä opiskelupaikkaa. Edelleenkin Teemua vitutti rankasti että hänen osuutensa projektissa oli ohi. Kuinka hän voisi elää loppuelämänsä tietäen että se mistä lehdissä kirjoitetaan ei ole todella tärkeätä ja että ihmisten arkinen puurtaminen on pelkkää viatonta puuhastelua?

Teemu katsoi kännykästään kelloa ja huomasi lukemattoman tekstiviestin. Hän avasi sen ja havaitsi että oli eilen aamuyöllä lähettänyt itse itselleen viestin: “Ainon kontaktit!!!”

Hän ymmärsi heti mitä muistutus tarkoitti. Hänhän voisi ottaa yhteyttä Ainoon ja kysyä tunteeko tämä ketään niistä tyypeistä joiden kanssa Valtteri oli viimeiset aikansa viettänyt. Jos Teemu oli oikein ymmärtänyt, saattoi osa näistä ihmisistä olla epämääräisesti mukana projektissa. Ja vieläpä jollain vähemmän lainkuuliaisella tavalla. Ehkä hän voisi yrittää näiden tyyppien kautta uida takaisin kuvioihin?

Teemu arveli että tämä voisi olla vaarallinen tie, mutta se olisi varmasti hänen viimeinen mahdollisuutena. Siispä sen enempää arpomatta hän lähti kohti Toukolaa.

Tunnin kuluttua Teemu istui portailla Ainon kodin ulko-oven edessä. Hän oli soittanut ovikelloa pariin kertaan ja kun kukaan ei tullut avaamaan, jäi hän rappusille juomaan matkalla ostamaansa siideriä. Hän harkitsi juuri oikaisevansa makuulle ja ottavansa pienet tirsat, kun Aino tuli kotiin.

Aino kantoi kankaista kauppakassia, jonka sisällä näytti olevan kaalikerä, iso leipä ja erilaisia kasviksia. Hän ei vaikuttanut ollenkaan häkeltyneeltä nähdessään Teemun.

“Tulit sitten kylään?” sanoi Aino samalla kun avasi oven. “Mä luulin etten mä näe sua enää koskaan.”

Aino jätti oven auki perässään ja käveli ostosten kanssa keittiöön. Teemu seurasi häntä tyhjä siideripullo kädessään.

Aino vilkaisi pulloa “Sähän olet aloittanut aikasin tänään. Minkä kunniaksi?”

“Mä juhlistan mun uutta vapaata elämääni. Mä sain duunista kenkää, kun mä kärähdin siitä meidän blossesessiosta.”

“Ei kai?! Tosi paha! Olenko mä vastuussa sun potkuista?”

“Ei se ollu sun vika. Itsehän mä sitä pössyä poltin. Mä en vaan tajunnut että meillä olis niin natsimeininki töissä.”

”No mitä sä meinaat nyt tehdä?”

“No siitä mun pitikin kysyä, että voisitko sä mahdollisesti esitellä mut jollekin niistä tyypeistä keidän kanssa se Valtteri hengasi sillon vähän ennen kun se tappoi ittensä?”

“Ehkä, mutta mitä varten?”

“No sitä on vähän vaikeeta selittää, mut mä luulen että mä voisin saada jonkinlaisia duunivirityksiä niitten kautta.”

“Ai duunivirityksiä, just niin… Kuule et sä niiden kanssa halua olla tekemisissä. Ne on ihan petoja.”

“No jos nyt kuitenkin..”

Aino otti keittiön työpöydältä käytetyn kirjekuoren ja tussikynän ja alkoi kirjoittaa jotain paperille. Samalla hän sanoi “No en mä ainakaan nyt heti pysty sua auttaan. En mäkään varsinaisesti tunne niitä tyyppejä. Bileissä jos nähdään niin moikataan, mutta ei mulla ole niiden puhelinnumeroita eikä mitään.”

Aino pani etusormensa huuliensa eteen ja antoi kirjekuoren Teemulle. Siinä luki:

“Meitä kuunnellaan sun puhelimen kautta”

Aino jatkoi puhumista “Ja nyt mun pitää ihan kohta lähteä joogaan. Muuten mä olisin mielelläni tarjonnut sulle illallisen.” 

Puhuessaan Aino kirjoitti jo seuraavaa viestiä ryppyisen mainoksen reunaan.

Teemu oli ihmeissään, mutta näytteli mukana “Jaahas, mut harkitse nyt vielä sitä esittelemistä. Mä lupaan ettei sulle koidu siitä vaikeuksia.” 

“Se ei ole oikeesti siitä kiinni. Sulle ei ole mitään iloa niistä tyypeistä. Mä takaan sen.”

Aino antoi mainoksen Teemulle. Siinä luki: 

“Sano että haluat ostaa pilveä”

Teemu totteli ja kysyi “Olisitko sä edes pystyny poistaan yhtään plossee? Tulis meinaan tarpeeseen.”

Aino vastasi “Just eilen valitettavasti poltin viimeiset mitä mulla oli jäljellä. Mutta tuolla Mellunmäessähän on sellainen paikka kuin Laululintu, missä yhdet afrikkalaiset kauppaa sitä ganjaansa. Mee hakeen niiltä. Kysy Frankieta. Se baari on ihan siinä metroaseman vieressä.”

“No pitää varmaan mennä.”

“Mä haen mun joogakamat tuolta ylhäältä, niin lähdetään samaa matkaa.”

Aino meni ylös huoneeseensa ja palasi hetken päästä takaisin urheilukassin kanssa. Hänellä oli vapaassa kädessään pieni muistikortti, jonka hän sujautti Teemulle. Sitten hän otti Teemua kädestä ja piirsi hänen kämmeneensä tussilla ristin. Lopuksi hän antoi Teemulle pienen paperilapun, jossa luki ranskalaisilla viivoilla.

-Kysy Frankieta

-Näytä ristiä, se on salainen merkki

-Katso suoraan silmiin!

-Osta “Sitä hyvää kukkaa”

-Mene kotiin ja pane muistikortti kännykkään

Muista että sua kuunnellaan!

Aino kuiskasi Teemun korvaan “Luota muhun.”

Kävellessään kohti raitiovaunupysäkkiä, Teemu katseli vaivihkaa ympärilleen. Ainakaan jalan ei kukaan vaikuttanut häntä seuraavan, eikä hän havainnut lähistöllä myöskään epäilyttävän näköisiä autoja.

“Mitä vittua tää nyt sitten on?” hän ajatteli “Onks toi Ainokin nyt sitten mukana jossain solussa? Aionko mä oikeasti tehdä niinkun se käski? Ei kai tässä muukaan auta, jos mä haluan takasin peliin.”

Hän manaili mielessään sitä ettei ollut itse ymmärtänyt että hänen puhelintaan käytettiin hänen tarkkailemiseensa. “Miten mä en tajunnut? Sehän on ihan ilmeistä!”

Teemu ymmärsi että puhelimen seuranta selitti sen, että hän oli muutama viikko sitten jäänyt välittömästi kiinni juttuhetkestään Valtterin kanssa ja se tarkoitti myös sitä, että hän oli voinut kärähtää pilven polttamisesta muutenkin kuin Lotan toimesta.

Teemu ajoi raitiovaunulla Sörnäisiin ja hyppäsi siellä idänmetroon. Mellunmäen metroaseman uloskäynnin välittömässä läheisyydessä oli kaksi keskikaljabaaria, joista toinen todellakin oli nimeltään Laululintu.

Baarin ikkunapöydässä istui kaksi ryppyistä baarikärpästä ja hedelmäpeliä pelasi pikkudiilerin näköinen nuori mustaihoinen poika. Teemu haki tiskiltä pullon olutta ja meni sen kanssa pöytään istumaan. Hän yritti saada katsekontaktin poikaan. Tämä huomasi silmäkulmastaan hänen yrityksensä, mutta pelasi peliä vielä hyvän aikaa, ennen kuin tuli varoittamatta Teemun pöytään.

“What do you want?” 

“I’m looking for Frankie.” sanoi Teemu ja näytti samalla vaivihkaa kämmenessään olevaa ristiä.

Poika vilkaisi ristiä ja siirsi sitten katseensa Teemun silmiin. Nopean arvion jälkeen tämä sanoi “Ok, come with me..”.

Poika nousi ja lähti kohti ulko-ovea. Teemu jätti kaljansa pöytään ja seurasi perästä.

Parinsadan metrin päässä baarista oli nurmikenttä, jonka reunalta alkoi metsä. Metsän rajassa, peittojen päällä, istui kolme mustaihoista miestä. Heillä oli vieressään puolikas mäyräkoirallinen Karjalaa ja CD-mankka josta soi reggae.

Miehet katsoivat lähestyvää Teemua hetkessä läsnäolevilla pikimustilla silmillään, joista paistoi päivittäinen pilvenpoltto ja kovassa huumemaailmassa toimiminen. Teemulle tietä näyttänyt poika istui rivin jatkoksi ja jätti Teemun oman onnensa varaan.

Teemu laskeutui kyykkyyn miesten viereen ja tervehti “Hello.” Hän katsoi miehiä suoraan silmiin, niin kuin häntä oli neuvottu. Häntä hermostutti ja hän tiesi että häntä katsovat diilerinsilmät epäilemättä havaitsivat sen.

Joukon vanhin, noin neljäkymmentäviisivuotias rastatukka kehotti “Sit down. Relax.”

Teemu istui peitolle. Oli ilmeistä että miehet tiesivät millä asialla hän oli. Hän tunsi olevansa tuomiolla ja mietti saisiko hän näiltä tarvitsemansa. Päätöksestä ei voisi valittaa.

Mies sanoi “I am Frankie and this is my family.”

Teemu nyökkäsi jäykästi “Hello guys.” 

Hän ei keksinyt mitään järkevää jutustelua, vaan meni suoraan asiaan “Do you have anything?”

“What do you want?”

“Do you have weed? Sitä hyvää kukkaa, the good weed?”

“How much do you want?”

“Ten.”

“Ok, two hundred.”

Frankie sanoi vieressään istuvalle lihaksikkaalle kaverillensa “Give him the good weed.” Tämä kaivoi repustaan kaksi valmiiksi pakattua pussia ja antoi ne Teemulle.

Teemu kaivoi taskustaan neljä viidenkymmenen euron seteliä, jotka hän oli sinne varannut jotta ei joutuisi kaivamaan lompakkoa esiin kaupantekohetkellä. Hän ojensi rahat vaivihkaa Frankielle. Tämä katsoi Teemua pelottomilla silmillänsä, joista säteili itsekunnioitus ja eletty elämä.

“We have different colour of skin, but the blood is the same colour for every man.” Frankie sanoi, ojentaen kätensä Teemulle.

Teemu tarttui käteen ja tunsi itsensä teinipojaksi, joka on saanut aikuisen hakemaan itselleen tupakkaa kaupasta. Kukaan ei sanonut enää mitään, joten Teemu nousi lähteäkseen.

“Be careful, there are lots of police out there.” varoitti Frankie vielä.

“Yes, I am going straight home..”

Kun Teemu ja häntä opastanut poika kävelivät kohti metroa, kysyi tämä “Do you need anything else?”

“Öööh, I don’t know… What do you have?”

“I have some good speed for you.”

Teemulla ei ollut mitään käsitystä siitä kuuluiko pirin ostaminen asiaan, joten varmuuden vuoksi hän vastasi myöntävästi. “Yes, why not?”

“How much you want?”

“Ööh, maybe two. What price is it?”

“What do you have?”

Teemu kaivoi lompakon taskustaan ja kurkkasi sen sisälle. Hän huomasi silmäkulmastaan että poika teki samoin. “Ok, give me one hundred.” tämä sanoi.

Sata euroa kahdesta grammasta piriä kuulosti suolaiselta, mutta Teemu ei kehdannut ruveta tinkimään, koska oli käsittänyt että kyse oli nyt jostain muusta kuin pelkästä tavallisesta huumekaupasta. Hän otti lompakostaan viimeiset setelinsä ja ojensi ne pojalle. Ne katosivat nopeasti tämän taskuun ja Teemu sai vaihdossa kaksi pientä pulveripussia.

Poika heitti Teemulle nyrkkitervehdyksen ja lähti omille teilleen. Teemu käveli kohti metroasemaa ja oli tyytyväinen siihen että kaupat olivat syntyneet. 

“No jos ei mitään muuta, niin näillä mä ainaskin biletän monta päivää.”

17. Luku ->

Sisällys ->

Etusivu ->