15. Luku

Perjantaina Mika tuli käymään arkistossa. Hän heitti pöydälle Teemun eteen ison pussillisen hunajaa.

“Pidä bileet.”

Teemu arvioi, että pussissa olevalla määrällä ainetta hän olisi monta päivää täysin jumissa.

“Ja sen lisäksi sä saat ulkoiluttaa Lottaa. Viet sen lauantaina juhlimaan.”

Mika laski pöydälle hunajapussin viereen kaksi bilekutsua. Mustavalkoiset kutsut oli monistettu kopiokoneella tavalliselle toimistopaperille ja leikattu muotoonsa saksilla. Bileiden nimi oli Eden ja paikkana Kaapelitehdas. Teemu tunnisti yhden illan artisteista, DJ Kurpan, lempeän trancevetoisen teknon soittajaksi. 

“Mutta ei sitten seksiä. Tai voit sä sieltä tietty itellesi jonkun pimpsan pokata, mutta Lotalle sä et saa antaa. Menette molemmat kiltisti omiin koteihinne.”

***

Lauantaina Teemu sitten odotti Lottaa Kaapelitehtaan parkkipaikan laidalla. Hän oli jo toista päivää hunajapäissään. Koko perjantai-illan ja vielä lauantain alkupuolen hän oli vielä saanut kiksejä tankatessaan lisää ainetta, mutta vähitellen hänen olonsa oli muuttunut pumpuliseksi turtumukseksi, jota hän nyt vain piti yllä.

Teemu tunnisti Lotan lähestyvän olemuksen jo kaukaa. Tämä asteli kohti parkkipaikkaa hoikkana ja ryhdikkäänä. Hetken kuluttua Lotta oli jo Teemun luona.

“Ikävä juttu se Valtterin kuolema. Otan osaa.”

“Joo, se oli mahdollisimman paska homma..”

“No mutta sä olet näköjään päässyt tunnelmaan siitä huolimatta.”

“Mun pitää kato vetää näitä tasottavia aina tilaisuuden tullen. Käsky on käsky.”

“Voi sua raukkaa, mahtaa sua harmittaa..”

Bileiden ovella oli kourallinen juhlijoita tupakalla. Illan teeman mukaisesti he olivat pukeutuneet erilaisiin lämminhenkisiin luonnonvärisiin kaapuihin. Kaupallisten teknobileiden hiuslakat ja teräspakarat loistivat poissaolollaan.

Heti narikan vieressä, bileiden lepuuttelupuolella, soi Ibiza-henkinen chillausmusiikki. Tilan koristeluksi järjestäjät olivat rakentaneet värikkään satumetsän silkkipaperista ja kankaista. 

Tanssipuolellakin oli pehmeä valaistus ja siellä soi inhmillisellä äänenvoimakkuudella lempeä hidas trance, jonka tahdissa tanssijat huojuivat. Teemun katse kiinnittyi punatukkaiseen hippityttöön, jonka liike oli jotain baletin ja taijin väliltä.

Lotta huomasi että Teemu katseli tyttöä ja totesi “Onpas herkkää, täällähän on oikein sievä limudisko.”

“Senhän luulis sopivan sulle.”

“Niinhän sitä luulisi, mutta mulla on nyt se aika kuukaudesta että mun tekee aivan pirusti mieli seksiä ja mä epäilen ettei nää raittiit maahiset uskalla tulla edes esittäytymään mulle.”

Teemu katseli ympärilleen ja totesi että valtaosa bileiden nuorista miehistä todellakin näytti niin kunnollisilta, että he varmaankin harrastavat seksiä aikaisintaan kolmansilla treffeillä.

“Nää on kieltämättä aika tiedostavan oloista porukaa. Ne varmaan kunnioittaa naista. Sähän söisit ne elävältä.”

Lotta hymyili “No joo. Mä tosin epäilen että näissä bileissä lihansyönti on tabu.”

“Kuin sä muuten vedätkin lihaa? Eiks tohon sun kuvioon kävis kasvissyönti aika hyvin?”

“No me ihmiset nyt satutaan olemaan ravintoketjun huipulla, niin mitäpä sitä hurskastelemaan. Ja jos kaikki muut kieltäytyy tajuamasta olevansa julmia kiduttajia, niin miksi mun pitäisi? Onhan se tietty ihan sööttiä että joillakin menee niin hyvin että niillä on mahdollisuus tehdä syömisestänsä imagojuttu.”

Sitten Lotta halusi mennä tanssimaan. Teemu käytti tilaisuuden hyväkseen ja meni vessaan vetämään nokallisen hunajaa.

Palatessaan vessasta hän näki täysin yllättäen edessään saman vaalean tytön, jonka oli muutama päivä sitten nähnyt tulevan Valtterin haudalta. Tämä odotti takkiansa narikan edessä ja teki lähtöä. Teemu tajusi että hänen täytyisi juuri nyt, tai ei koskaan, mennä puhumaan tytölle.

Hän käveli tytön luokse ja kysyi “Moi, muistatko sä mut?”

Tyttö näytti veikeästi samaan aikaan epäluuloiselta ja välittömältä.

“No en, pitäisikö?”

“Mä näin sut Malmin hautausmaalla pari päivää sitten. Sä olit vissiin tulossa Valtterin haudalta.”

“Aijaa.. no kuka sä sitten olet?”

“Mä olin kai sen Valtterin paras frendi.”

“Miten sä olet tänne eksynyt? Sä et näytä ihan kuuluvan tähän porukkaan.”

“Miten sitä nyt yleensä eksytään? Voiks sen tehdä monellakin tavalla?”

Tyttö kurtisti kulmiaan. Teemu huomasi että hänellä oli otsassaan pieni kultainen koru.

“Jos sä haluat jutella Valtterista, niin tuu mukaan. Mä olen lähdössä nyt kotiin. Mun kaverit odottaa ulkopuolella, ne voi heittää meidät mun kämpille.”

Sillä hetkellä Lotta ilmestyi Teemun viereen ja katsoi tyttöä päästä varpaisiin.

“Oletko sä lähdössä tuon pimun mukaan? Se on huono idea.”

Teemu epäröi ja huomasi että tyttö katsoi häntä kuin arvioiden onko hänessä miestä tehdä omat päätöksensä. Teemusta tuntui että hänen on pakko mennä.

“Kyllä mä nyt kuitenkin meen..” 

“No et sitten ainakaan vedä mitään sen kanssa.”

“No en en äitikulta.”

Lotta katsoi Teemua yllättyneenä. Teemu ei itsekään tiennyt mistä vittuilevat sanat olivat nousseet hänen suuhunsa. “Se on moro.” hän sanoi, mutta Lotta ei vastannut mitään, vaan pelkästään katsoi häntä sen näköisenä että teki mielessään arvioita. 

Teemu käveli tytön kanssa kohti uloskäyntiä “Niin mikä sun nimi muuten on? Mä olen Teemu.”

“Aino.”

Uloskäynnin edessä oli parkissa kaksi lihavaa Harley-Davidsonia ja niiden vieressä seisoskeli kaksi rotevaa ja karvaista miestä mustissa farkuissa, buutseissa ja nahkaliiveissä.

“Tää Teemu tulisi mukaan, jos sopii.” Sanoi Aino.

Miehet tsekkasivat Teemun pikaisesti, sen näköisinä että olivat tottuneita tekemään nopeita arvioita ihmistyypeistä.

“Ehkä se just ja just sopii.” lupasi toinen miehistä.

Teemu oli ennakoinut että heidän kyyditsijänsä olisi joku harmiton hippi ikivanhan autonromun kanssa. “Tollastenko tyyppien kanssa toi hengaa?” hän ajatteli.

Mies jatkoi “Mutta sille ei nyt ole kypärää.”

Teemu sanoi “Ei kai se haittaa.”

“Kyttiä voi haitata. Toivottavasti ei tule laki vastaan matkalla.”

Miehet käynnistivät pyöränsä, Teemu kiipesi toisen miehen taakse. Tämän nahkaliivin selässä oli kuva moottoripyörällä ajavasta demonista, jonka silmät pullistuvat päästä. Kuvan yläpuolella oli punainen teksti “MC INFERNO” ja sen vieressä promillemerkki. Teemu jäi miettimään oliko kyseessä mahdollisesti prosenttilogoa mukaileva vitsi, vai jokin sisäpiirin merkki josta hän ei ollut kullut.

Miehet ajoivat vauhdikkaasti pitkin Kaivopuiston rantaa, Kauppatorin ja Sörnäisten rantatien kautta Arabiaan. Teemu ei ollut koskaan aikaisemmin ollut moottoripyörän kyydissä ja hän tunsi olevansa kuljettajansa armoilla. Hänestä myös tuntui kiusalliselta istua niin läheisessä kosketuksessa testosteronia uhkuvaan karvanaamaan. Hän yritti parhaansa mukaan pysyä sellaisessa asennossa etteivät hänen pallinsa painautuisi kuljettajaa vasten.

Vartin kuluttua oltiin perillä. Miehet pysähtyivät vanhan puisen omakotitalon eteen hiljaiselle kadunpätkälle jossain päin Toukolaa. Teemu nousi kyydistä ja oli tyytyväinen siihen että hänen jalkojensa alla oli taas tasainen maa.

“Se olisi kakskyt euroa, kiitos.” sanoi häntä kuskannut mies.

“Aijaa, okei. Oota vähän.” vastasi Teemu hämillään ja alkoi kaivaa taskuaan.

Miehet nauroivat. “Se oli vitsi, ota rennosti.” sanoi toinen mies. “Ja olet sitten kunnolla Ainon kanssa, ettei tarvitse tulla rankaisemaan.”

Aino sanoi “Eihän toi nyt sellainen ole, näkeehän sen kuka tahansa.”

“Ei sitä koskaan tiedä. Noi kiltin näköiset on joskus niitä pahimipia.”

Miehen kaveri katsoi Teemua kiinteästi silmiin “Aino on mahtava likka. Jos oot fiksu, niin pidät siitä kiinni.”

Ennen kuin Teemu ehti selittää että he olivat vasta tavannet, sanoi Aino “Kiitos vaan kehusta, mutta mä en kaipaa mitään loista takertumaan mun elämään.”

“Kyllä sut joku vielä kesyttää.” nauroivat miehet ja kaasuttivat pois. 

“Kivoja kavereita sulla.” sanoi Teemu Ainolle.

“Enemmän kuin kivoja. Ne panee oikeesti kroppansa likoon sun puolesta.”

“Aijaa, onks niillä sitten ollu enemmänkin sellasia tilanteita?”

“No ne työskentelee turvallisuusalalla, niin kyllähän niille kaikenlaisia tilanteita tulee.”

Ainon koti oli hyvin tavallisen näköinen kaksikerroksinen puutalo. Sen tummanpunaisia seiniä ei oltu aivan vastikään maalattu, mutta sitä ei oltu myöskään päästetty ränsistymään. Nurmikko oli kasvanut pitkäksi, mutta muuten piha oli siisti. Talon seinän vieressä oli iso kasa halkoja ja tonttia ympäröivän pensasaidan tuntumassa kasvoi omenapuu, sekä joukko marjapensaita.

Aino avasi ulko-oven ja astui edeltä peremmälle. Teemu jätti kenkänsä eteiseen ja käveli olohuoneeseen. Huoneen kalusteet olivat vanhoja, niissä oli elämän jälkiä, eivätkä ne olleet keskenään samaa sarjaa. Huoneessa oli kaksi isoa kirjahyllyä ja ikivanha kuvaputkitelevisio. Pöydillä lojui mainoksia ja lehtiä. Ikkunalaudoilla oli viherkasveja. Tilan pieni kodikas epäjärjestys ei vaikuttanut ollenkaan laskelmoidulta ja esineet muodostivat yhdessä sopusointuisen kokonaisuuden.

Teemu kysyi “Täällä vissiin asuu muitakin kuin sinä?”

“Joo, meitä on täällä neljä mimmiä. Mutta ne toiset on nyt käymässä Köpiksessä meidän ystävyyskommuunissa.”

“No kiva kun uskalsit kuitenkin kutsua kotiisi ventovieraan ihmisen.”

“Sussa oli jotain tuttua. En mä yleensä kutsu tänne ketä tahansa.”

Aino oli hakenut itselleen keittiöstä Battery-tölkin. Hän ojensi sitä Teemulle.

“Otatko sä huikan?”

Teemu kulautti vähän juomaa ja antoi tölkin takaisin. Aino katsoi Teemua tiukasti silmiin ja ilmoitti “Mä olen Battery-tyttö henkeen ja vereen. Entä sä?”

“Mä olen ihan samoilla linjoilla sun kanssa.” vastasi Teemu ja ihmetteli mielessään miksi energiajuomavalinta oli Ainolle niin tärkeä.

“Mennäänkö vaikka tonne mun huoneeseen?” kysyi Aino ja käveli edeltä yläkertaan nouseville portaille.

Ainon huoneen seinillä oli käsinmaalattuja tauluja ja akustinen kitara. Huoneen kulmassa seisoi vanha stereosarja, jossa oli CD-soittimen päällä myös vinyylilevysoitin. Stereoiden vieressä oli iso hyllyllinen CD- ja LP-levyjä. Katonrajassa roikkui tiibetiläisiä rukouslippuja ja huoneen ovessa oli intialainen kuva pahan silmän torjuvasta paholaisolennosta.

Aino sytytti kolme kynttilää palamaan. Yksi niistä oli tuoksukynttilä ja kohta huoneeseen levisi raikas kanelin tuoksu.

Teemun huomio kiinnittyi yhteen seinällä olevista maalauksista. Se kuvasi fantasiametsää, jossa kolmen jättimäisen kärpässienen juurella makasi luiseva ja parrakas paidaton mies. Metsä näytti siltä että siellä ryömii ties mitä elämää ja mies vaikutti olevan shamaanityylillä henkistynyt.

Taulu muistutti aiheeltaan lapsekkaita fantasiajulisteita joita kaupat ovat pullollaan, mutta siinä mentiin monta askelta syvemmälle alitajuntaan. Taulu oli siis taiteellisesti ansiokas, mutta Teemu epäili kuitenkin ettei keskimääräinen galleriavieras tai kulttuuriälykkö osaisi arvostaa sen tunnelmaa, niinkuin tavallinen klassisen musiikin harrastajakaan ei välttämättä olisi vakuuttunut konsertin yllätysnumerona soitetusta annoksesta Goa-mättöä. 

“Hieno taulu.” Teemu kehui.

“Kiitos, se on mun oma suosikki näistä mun itse maalaamista tauluista.”

“Ai nää on sun maalaamia? Sähän voisit maalata vaikka työksesi.”

“Menisi vähän turhan vakavaksi. Ja eihän tällaisia häröilytauluja kukaan tavallinen ihminen halua olkkariinsa. Ja ne jotka haluaisi, on jotain köyhiä hippejä keillä ei ole varaa maksaa mitään.”

Aino vaihtoi puheenaihetta “Sä olet siis se Valtterin paras kaveri? Valtteri puhu susta. Se oli pahoillaan teidän välirikosta. Se oli kuulemma teidän pomon vika.”

“No siitä voi olla montaa mieltä…”

“Valtterin äiti soitti mulle kun se oli tappanut itsensä. Sen kännykässä oli kuulemma ollut muistissa vain kaksi numeroa, mun ja sen parhaan kaverin, eli ilmeisesti sun. Mulla ei ole aavistustakaan miksi se oli säästänyt mun numeron, ei me oltu kavereita. Me juteltiin pari kertaa jossain bileissä ja siinä kaikki.”

Aino heitti lattialle kaksi isoa tyynyä istuimeksi Teemulle ja itselleen. Sitten hän haki yöpöytänsä laatikosta pienen punaisen rasian, jonka kannessa oli spiraalikoriste. Hän otti rasiasta pienen jointin, sytytti sen ja vetäisi tukevat savut. Sitten hän tarjosi sitä Teemulle. Teemulle tuli sellainen olo, että Ainon mielestä oli selvää että pilvi maistuu hänellekin. Hän mietti pitkän sekunnin mitä tekisi ja veti sitten hatsit, vaikka tiesi ettei olisi saanut.

Teemulla ei ollut aavistustakaan mitä jointti oli niellyt, hän oli vieraan ihmisen luona, eikä ollut polttanut pilveä pitkään aikaan. Siksi hän otti ensimmäisen henkosen varovaisesti. Kun hän puhalsi savun ulos, tuli hänen suustansa vain pieni harmaa savuharso. Aino selvästikin pani merkille hänen arkailunsa.

Teemu ojensi jointin takaisin Ainolle, joka otti siitä jälleen isot rauhalliset savut ja palautti sen taas Teemulle. Tällä kertaa Teemu veti kunnolliset hatsit ja kun hän yskähdysten saattelemana puhalsi ne ulos, tuli hänen suustaan sakea savupilvi.

Kohta Teemu tunsi ensimmäiset vihjeet tutusta suloisesta tunteesta, joka häneltä oli pitkään ollut kielletty. Hän tunsi mielensä hiljenevän. Hän katsoi Ainoa silmiin ja tunsi että he molemmat olivat vahvasti läsnä juuri tässä hetkessä. Hän tajusi että Aino on toinen ihminen, jolla on kokonainen todellisuus silmiensä takana. Heidän välillään ei ollut valheita eikä itsekkäitä tulkintoja.

Sitten Teemusta alkoi tuntua kuin huoneeseen olisi laskeutumassa jokin kielletty salaisuus, josta tavalliset ihmiset eivät tiedä mitään. Se tuntui hänen mielessään vaaralliselta salatiedolta johon ei pidä sekaantua. Siksi hän antoi sen mennä ja alkoi katsella tauluja huoneen seinällä ja miettiä jotain turvallista puheenaihetta.

Aino vaikutti pettyneeltä. Teemu aavisti että tämä aikoi seuraavaksi ryhtyä sulkemaan luukkuja ja lähettää hänet kotiin.

Hän ymmärsi alitajuisesti pelkäävänsä Ainoa ja epäilevänsä että tämä aikoo tehdä hänelle jotain pahaa. Hän mietti nopeasti mielessään, onko tämä Aino sellainen ihminen joka haluaa hänelle pahaa? Mikään ei viitannut siihen. Hän ymmärsi pelästyneensä jotain itselleen vierasta ajatusta ja halusi tietää mitä oli meinannut ymmärtää. Se tuntui tärkeältä ja hän tajusi ettei välttämättä saisi toista tilaisuutta.

Hän kysyi Ainolta “Otettaisko vielä toisetkin?”

Aino katsoi häntä yllättyneenä. Sitten hän ojensi toisen sätkän ja sytyttimen Teemulle.

“Viimeinen mahdollisuus.” ajatteli Teemu mielessään.

Hän sytytti jointin ja veti siitä niin isot henkoset kuin pystyi. Heti hatsit vedettyään hän tiesi vaistomaisesti ottaneensa juuri sopivasti liikaa ja uskoi että hänen tarvitsisi seuraavaksi vain rentoutua ja antaa tulla sen mitä olisi tullakseen. 

Teemu katsoi Ainoa silmiin ja olisi halunnut sanoa tälle “Anna tulla vaan.” Aino katsoi takaisin. Teemusta tuntui kuin Ainon silmistä olisi virrannut ajatuksia hänen päähänsä. Hänestä tuntui, että jos hän katsoisi näitä silmiä tarpeeksi pitkään, voisi tapahtua mitä vain.

Teemun mieleen tuli lauantai-ilta viime vuodelta, kun hän oli kovasti pilvessä mennyt baariin tapaamaan ystäväänsä Jennaa. Matkalla baariin Teemusta oli alkanut tuntua siltä, että hän aisti ohikulkijoiden olemukset välittömästi, eikä tietoisesti analysoiden niinkuin tavallisesti.

Tässä iloisessa mielenilassa hän oli istahtanut baarin pöytään, jossa Jennan lisäksi oli myös tämän paras ystävä Inka. Teemu oli illan tilassaan havainnut, että tytöillä oli jokin peli meneillään. Oli kuin heillä olisi ollut oma pienoistodellisuutensa, jossa he tunsivat ja hyväksyivät toisensa läpikotaisin.

Pöytään oli tullut tuntematon mies, joka yritti tehdä itseään tykö Inkalle. Tyttöjen iloiset pokerinaamat eivät muuttuneet miksikään, mutta Teemu tajusi että he olivat jo ensisilmäyksellä nähneet miehen olevan pelkkä poikanen. Kaikki tämän selittely ja esittäminen olisi turhaa, tytöt olivat jo tehneet yhteisen arvionsa. He molemmat tiesivät että Inkan asiallisen ystävällinen juttelu tarkoitti sitä, ettei miehellä ollut mahdollisuuksia hänen suhteensa. Hänet pidettäisiin käsivarrenmitan päässä, ilman että hän sitä edes tajuaisi.

Teemu ymmärsi, että millään mitä pöydässä sanottiin ääneen ei ollut väliä. Tytöt olivat yhteisellä aallonpituudella, jolla he tiesivät puhumattakin mitä toinen ajatteli. He olivat yhteisen maailmansa yksinvaltiaita, joilla oli valta määrätä toisten ihmisten paikka siinä. Heillä olisi keinonsa saada miehet tuntemaan itsensä pienen pieniksi pojiksi, tai mahtaviksi koviksi uroksiksi.

Nyt Ainon huoneen lattialla istuessaan Teemu tunsi itsekin olevansa vasta poikanen. Hän ymmärsi, että oli elämässään hakenut itselleen naisseuraa menemällä kovassa tuiskeessa diskoihin, toivoen että aivan kuka tahansa edes välttävän sievä tyttö jostain kohtalon oikusta tarttuisi hänen mukaansa. Hänellä itsellään ei ollut valtaa naisiin, hän vain yritti jutella mukavia ja toivoi tulevansa kelpuutetuksi.

Teemu tajusi, ettei edes muistanut milloin viimeksi olisi lähestynyt ketään tyttöä selvin päin. Hän muisti konemusabileet joissa oli ollut Valtterin kanssa, sinä iltana kun kaikki viimeaikainen sekoilu oli alkanut. Tuntui kuin siitä olisi kulunut pieni ikuisuus. Teemu ymmärsi nyt millaisina bileissä olleet streittaritytöt olivat nähneet heidät: pikkupoikina, joiden mielessä liikkuu ainoastaan seksi, vain astetta parempina kuin jotkut surkeat liimanhaistelijat.

Teemun mieleen palasi vierailu Turussa parin vuoden takaa. Hän oli erään kaverinsa tupareissa tutustunut mukavanoloiseen hipahtavaan Sebastianiin ja vähän myöhemmin seuraan oli liittynyt Sebastianin entinen tyttöystävä Sanna. Sanna oli kaunis ja itsevarma nainen ja Teemu uskoi että tämä saisi halutessaan kenet tahansa.

Teemulla itsellään oli vain muutama kuukausi aikaisemmin mennyt poikki erään tytön kanssa, joka oli saanut hänet seksuaalisesti valtaansa ja jossa hän oli sen takia roikkunut kiinni tarpeettoman kauan, alistuen kaikkeen mitä tämä halusi. Tämän huonon muiston vaivaamana Teemu oli kuvitellut että myös Sebastiankin tarrautui Sannaan ja että Sanna piti tätä mukanaan vain tyydyttääkseen omaa turhamaisuuttansa. Siksi hän oli heti ensinäkemällä mulkaissut Sannaa pahasti, vaikka tämä ei ollut tehnyt mitään ansaitakseen sitä. 

Teemu muisti vieläkin kuinka Sanna oli napannut hänen katseensa ilmasta ja hän tajusi nyt, että se nopea katsekontakti oli sanellut illan jatkon. Mitään ikävää ei ollut tapahtunut, mutta mahdollisuus johonkin hauskaan oli pyyhitty pois.

Miksi olikin niin, että hän ei muistanut koko Turun reissusta paljoa muuta kuin tuon alle sekunnin kestäneen katseenvaihdon? Miten se oli voinut jäädä hänen mieleensä, vaikka hän ei ollut tapahtumahetkellä ymmärtänyt sen merkitystä? Miten oli mahdollista, että hän nyt jälkikäteen ymmärsi että juuri se hetki oli ollut koko illan tärkein hetki? 

Sitten Teemu tajusi illan pahimman totuuden. Hän ymmärsi että Aino parhaillaankin näki kaiken hänen heikkoutensa. Kaiken sen, jonka hän itse tiedosti ja arvatenkin vielä paljon muutakin. Hän ymmärsi että Aino oli koko illan vienyt häntä kuin pässiä narussa.

Aino oli varmasti heti kättelyssä nähnyt ettei hän ole millään tapaa vaarallinen. Seuraavaksi tämä oli osannut katsoa häntä silmiin niin, että oli saanut hänet lähtemään jatkoille huolimatta Lotan vastustelusta. Ja lopuksi Aino oli saanut hänet polttamaan pilveä, ojentamalla jointin niinkuin olisi itsestään selvää että myös hän polttaa.

Teemu tunsi itsensä kiltiksi pikkupojaksi jota voi huoletta töniä ja kusettaa. “Sehän varmasti pitää mua ihan nollana!” kävi ajatus hänen mielessään.

Onneksi kaikki viimeaikaiset tripit, niiden nöyryytykset ja rangaistukset olivat valmistaneet häntä tähän hetkeen. Niiden jälkeen tämä viimeinen henkinen loukkaus ei tuntunut enää missään.

Teemu sanoi ensimmäisen ajatuksen joka hänellä tuli mieleen.

“Kuinka sä jaksat katella mua?”

“Älä ole liian ankara itsellesi. Sä kuitenkin olet vielä täällä. Yleensä kun päästään asiaan ihmiset suuttuu ja lähtee menemään. Tai sitten niille tulee huono olo ja ne menee vessaan laattaamaan.”

“Mä en tiedä mitä sanoa.”

“Ei sun ole pakko sanoa mitään. En minäkään ole täydellinen.”

“Mun pitää kelata tätä.”

Teemusta tuntui sille, että tällaisen ajatusmyrskyn jälkeen oli mahdotonta enää palata mihinkään normaaliin jutusteluun. “Mistä tän jälkeen enää voi puhua?” hän ajatteli “Mitä annettavaa mulla on tolle?”

Teemu ei keksinyt mitään sanottavaa ja kiusaantui. “Pitäisköhän mun häippästä?” hän kysyi.

“Ei sulla ole kiire mihinkään.” vastasi Aino

Teemu kuitenkin lähti. Ulkona talon edessä hän päätti kävellä kotiin pitkin Vanhankaupunginlahtea seurailevaa hiekkatietä. Matkaa olisi vajaat kymmenen kilometriä ja kävelyn aikana hänellä olisi tilaisuus sulatella äskeisiä ajatuksia.

Melkein heti Teemua alkoi kaduttaa, että hän oli lähtenyt niin nopeasti. “Se sanoi ettei mulla ole kiire mihinkään, miksi mä siis lähdin vetään?”

Teemu pyöritti mielessään illan tapahtumia, kunnes puolessa matkassa Yliskylään häntä alkoi nukuttaa vastustamattomasti. Hän meinasi kävellessään nukahtaa pystyyn. Pari kertaa hän heräsi siihen, ettei hänellä ollut aavistustakaan missä hän oli menossa, vaikka reitti oli hänelle tuttu. Kotiin saavuttuaan hän meni suoraan nukkumaan.

16. Luku ->

Sisällys ->

Etusivu ->