14. Luku

Sunnuntaiaamuna Teemu nukkui rauhallisesti vuoteessaan, kun ovikello soi. Hän katsoi herätyskelloa yöpöydällä ja totesi sen olevan vasta kahdeksan. Ovikello soi uudestaan ja melkein heti vielä kerran.

“No kuka perkele se nyt oikein on?” manaili Teemu ja raahusti ovelle katsomaan ovisilmästä rappukäytävään. Siellä seisoi Valtteri.

Teemu raotti ovea ja sanoi “Hei sun ei pitäis olla täällä. Mä olen miettiny sitä sun ehdotusta ja kyllä mä nyt ainakin toistaiseksi meinaan pysyä Mikan kelkassa.”

Valtteri vastasi “Eikun tää on ihan toinen juttu. Voinko mä tulla sisään?”

Valtteri näytti rättiväsyneeltä ja hänen silmänsä seisoivat päässä.

Teemu sanoi “Mun ei pitäis jutella sun kanssa enää sanaakaan. Jatkossa mä en voi edes vastata sun puheluihin.”

Valtteri ei luovuttanut “Tää on tosi tärkeä juttu. Tässä ei mee kuin minuutti. Kai sä nyt minuutin verran voit vanhaa ystävääsi kuunnella? Päästä mut ihan hetkeksi sisään.”

Valtteri näytti niin rähjäiseltä että Teemu heltyi “No sanot asiasi ja sit lähdet meneen ja me ei tän jälkeen olla enää tekemisissä.”

Valtteri astui sisään ja silmäili Teemua, jolla oli yllään pelkästään bokserit ja t-paita. “En kai mä herättäny sua?” tämä kysyi.

“No mitäs luulisit? Sunnuntaiaamu kello kahdeksan.”

“Sori, mä en ole nukkunu viime yönä..”

“No missä sä sit oot ollut?”

“Mä pyörin kaupungilla koko yön. Mä tulin ekalla metrolla Herttoniemeen ja kävelin sieltä tänne, kun mulla ei ollut rahaa bussilippuun.”

“Kuinka sulla ei ole dösälippuun varaa? Viimeks kun nähtiin, niin sulla oli vielä oma Audi alla.”

“Mulla tuli riitaa mun pomon kanssa. Ne antoi mulle potkut. Se oli ihan tyhmä juttu.. No se meni niinkuin meni, en mä jaksa selittää..”

Teemu alkoi vähitellen herätä kunnolla ja ymmärtää ettei Valtterilla ollut kaikki kunnossa.

“No onko sulla sitten nyt kaikki ihan ok?”

“Joo on, mä tarviin vaan vähän rahaa. Pystyisitkö sä lainaan mulle sata euroa?”

“Mikset sä mee tyhjentään lähintä hedelmäpeliä, kun se käy sulta niin kätsästi?”

“Ne katkaisi mun tunnukset. Mutta ei se mitään, mä tarvitsen vaan sen sata euroa niin kaikki on hyvin.”

“No mihin sä sen satasen tarviit?”

“Mä meen kasinolle pelaamaan rulettia. Sitä ne ei pysty estään. Mä tiedän miten ruletissa pystyy voittamaan takuuvarmasti. Mutta se ei välttämättä onnistu ensimmäisellä kerralla. Mä tarviin sen satasen että mä pääsen alkuun.”

Satasen heittäminen Valtterille olisi ollut Teemulle pikkujuttu, mutta hän ajatteli että Valtterille itselleen olisi enemmän hyötyä siitä että tämä pitäisi muutaman päivän lepolomaa.

“Kuule musta tuntuu että sun kannattaisi nyt mennä vaan himaan nukkumaan.”

Valtteri katsoi Teemua epäuskoisen näköisenä “Etkö sä luota muhun? Kyllä mä maksan takaisin!”

“Nyt ei ole siitä kyse. Sä olet sellasessa kunnossa, ettei sun todellakaan kannata mennä mihinkään kasinolle, hyvä jos ne edes päästää sut sisälle.”

“Kyllä ne päästää, ne muistaa mut. Mä olen käynyt siellä tosi monta kertaa viime aikoina.”

Teemulle kävi yhä ilmeisemmäksi että Valtteri oli raiteiltaan. Hänellä heräsi huoli siitä, ettei tämä tekisi mitään typerää tempausta joka johtaisi rangaistukseen ylemmältä taholta.

“Onko sulla nyt sitten tällä hetkellä ketään esimiestä?”

“Ai miksi?”

“No mun mielestä sun kannattais nyt vähän hidastaa tahtia ja selvittää jostain, että mitä sun seuraavaks pitää tehdä.”

“Tota ne vitun Tatalaisetkin sanoi! Ja sit ne heitti jotain säälittäviä uhkauksia. Ihan niinkuin mä en tajuaisi että ne bluffaa. Jos ne tekee mulle jotain, niin mä paljastan tän koko kuvion lehdistölle. Ei ne mahda mulle mitään.”

Valtteri paukutti ajatuksiaan horjumattomalla itsevarmuudella.

“Hei nyt alkaa kuulostaa vaaralliselle. Älä edes sano ääneen mitään tollasta.”

“Lainaatko sä sen rahan vai et?”

“Mee mielummin jutteleen sen sun entisen pomosi kanssa. Ettei tapahdu mitään ikävää.”

“Mä kävelin Herttoniemestä asti tänne! Mä tiedän että sulla on massia.”

“Valitettavasti mä en pysty sua nyt auttamaan. Ja tää keskustelu on kestänyt jo aika paljon kauempaan kuin minuutin. Että sun olis varmaan aika lähteä.”

“Vittu susta on tullut mulkku! Ja mä olin ottamassa sua mukaan mun juttuihin! Sä vielä kadut kun näät mihin mä pääsen!”

“Joo. Ei tää mustakaan ole kivaa.”

Kävellessään ovelle Valtteri sanoi “Jätkä on ihan Mikan vallassa, vaikka se tekee sulla sairaita kokeita ja vielä salakuuntelee sua. Sun kannattaisi kattoo mitä se kynä on niellyt jonka se heitti sulle.”

Teemu ei heti ymmärtänyt mistä kynästä oli kyse. Sitten hän muisti Mikalta kauan sitten saadun Alfa Consultingin mainoskynän. Hän ei kuitenkaan vastannut Valtterille mitään, vaan odotti että tämä lähtisi.

Oikeastaan Teemu olisi halunnut kutsua Valtterin sisään, keittää kahvit ja saada tämä ymmärtämään että oli korkea aika rauhoittua. Hänestä kuitenkin tuntui että hän oli jo nyt rikkonut liiaksi Mikan suoraa kieltoa olla tekemisissä Valtterin kanssa.

Valtteri astui porraskäytävään ja sanoi “Joo ja se kynä ei ole ainoa juttu jonka mä tiedän Mikasta. Soita mulle sitten kun sä tajuat että mä olen sun ainoa ystävä tässä kaikessa.”

Teemu sulki oven ja jäi miettimään tilannetta. Valtteri muistutti turhan paljon Lissua pari kuukautta sitten. Teemu epäili vahvasti, että tällä menolla Valtterikin löytäisi itsensä pian Auroran psykiatrisesta sairaalasta. Tosin asiaa tarkemmin ajatellessaan Teemu käsitti, että Valtteri täytyisi todennäköisesti vaientaa uhkailemalla, koska tulisi varmaankin olemaan mahdotonta saada hänet aivopestyä uskomaan, että kaikki hänen viimeaikaiset kokemuksensa olisivat olleet vain hänen omaa mielikuvitustaan.

Teemu jäi miettimään Valtterin väitettä Mikalta saadusta mainoskynästä. Olisiko todella mahdollista että siihen olisi piilotettu salakuuntelulaite? Teemu etsi kynän, purki sen osiin ja hakkasi osat rikki vasaralla. Hän ei kuitenkaan löytänyt mitään salakuunteluun viittavaa. Etsinnän tulos sai hänet entistä vakuuttuneemmaksi siitä että Valtterilla oli lähtenyt iso pyörä pyörimään. 

Teemu odotti kahteentoista ja soitti sitten Mikalle.

“Valtteri kävi mun ovella, se oli ihan pihalla ja olis halunnu lainata fyrkkaa. Mä sanoin sille että mä en voi jutella sen kanssa.”

“Enkö mä sanonut että sille käy kohta huonosti?”

“Sitä mä vaan kelasin, että pitäiskö meidän soittaa jonnekin että se sekoilee?”

“Me ei voida tehdä mitään. Se on nyt niiden intialaisten riesa. Ne hoitaa tän asian niinkuin ne haluaa.”

“Se ei vissiin ole enää väleissä niidenkään kanssa..”

“En ole kovinkaan yllättynyt. Sillä oli sen luokan auktoriteettiongelma.”

“Ja se oli vissiin uhkaillu niille että se kertoo lehtiin tän kaiken..”

“Kuten mä sanoin, se on nyt niitten Tatan jätkien ongelma.”

“Mä vaan aattelin, että sille vielä käy huonosti jos se ei nyt rupee totteleen edes jotain.”

“Mä ymmärrän sun huolesi, mutta se nyt vain on jonkun aivan toisen kuin sinun asiasi.”

Teemun ei auttanut muuta kuin totella Mikaa, vaikka hän kaikesta tapahtuneesta huolimatta edelleen tunsi huolta Valtterin kohtalosta.

***

Keskiviikkoiltana Teemu katseli kotona televisiota, kun hänelle tuli puhelu tuntemattomasta numerosta.

“Moi, mä halusin vielä soittaa sulle. Mä lähden nyt pitkälle matkalle.”

Teemu tunnisti soittajan Valtteriksi. Tämä kuulosti sumuiselta.

“Muistatko sä kun mä sanoin että mä en voi enää jutella sun kanssa edes puhelimessa? Niin mä olin ihan tosissani. Eli mä laitan nyt luurin kiinni ja…”

“Mä takaan että tää on viimeinen kerta kun me ollaan yhteydessä.”

Teemu huokasi ja päätti vielä tämän viimeisen kerran kuunnella mitä Valtterilla olisi sanottavaa.

“Vai niin. Pitääkö sun lähteä vetään Suomesta? Meniks tää niin vakavaksi?”

Valtteri naurahti luuriin ja sanoi pienen hiljaisen hetken jälkeen “Tää meni erittäin vakavaksi. Niin voi kyllä sanoa.”

“Okei, no voitko sä kertoa mihin päin sä olet lähtemässä?”

“En mä tiedä itsekään vielä.”

“Aijaa.”

“Me eletään kauniissa maailmassa. Nyt mä sen vasta tajuan miten kauniissa. Tää kaikki on luotu ihan vaan meitä varten.”

“Mitä sä nyt oikeen sekoilet?”

“En mä sekoile, mä olen vaan tajunut että tässä kaikessa ei olekaan kysymys tekniikasta, vaan uskonnosta. Mä en tajua miten mä näen sen vasta nyt. Meidän sisällä on kokonainen maailmankaikkeus.”

Teemu oli ensin luullut että Valtteria oltiin hääätämässä Suomesta hallitusti, mutta ymmärsi nyt että tämä oli pahasti sekaisin.

“Hei mua alkaa nyt jo vähän huolestuttaa noi sun jutut.”

“Ei mitään hätää. Miljoonat inkarnaatiot tulevat kiittämään minua.”

“Ethän sä ole tekemässä mitään tyhmää?”

“Me ollaan lentäjiä, sinä ja minä. Vielä sinäkin ymmärrät sen.”

“Hei missä sä olet tällä hetkellä?”

“Mä olen täällä niin sanotussa kodissani. Mutta pian mä olen ihan oikeasti kotona. Mun on aika mennä. Mä halusin vain toivottaa hyvästit. Ehkä me vielä joskus nähdään jossain.”

“Hei et sulje luuria! Kuulitsä?!”

Valtteri oli kuitenkin jo ehtinyt katkaista puhelun. Teemu ymmärsi että Valtterille pitäisi saada nopeasti apua. Hän soitti kuitenkin ensin Mikalle, koska ei ollut varma olisiko hänellä lupa soittaa asiasta yleiseen hätänumeroon. Teemu selitti nopeasti tilanteen Mikalle, joka hetken mietittyään sanoi.

“Okei, eli sun täytyy soittaa hätänumeroon, mutta annat mulle ensiksi hetken aikaa järjestää asioita. Viisitoista minuuttia riittää. Sitten soitat yksykskahteen ja koitat kuulostaa huolestuneelta.”

“Mitä tässä nyt tapahtuu?”

“Sun ei tarvii tietää. Ja me ei ehditä nyt jutella. Tasan vartti. Otat vaikka puhelimella aikaa.”

Mika katkaisi puhelun odottamatta vastausta. Teemu odotti viisitoista ikuisuudelta tuntuvaa minuuttia ja soitti sitten hälytyskeskukseen. Siellä vastasi asiallinen ja rauhallinen naisääni.

“Mitä sinun ystäväsi tarkalleen sanoi?”

“No mitä se nyt sanoi, jotain se puhui että se on lentäjä joka on lähdössä matkalle ja että miljoonat inkarnaatiot tulee kiittämään sitä.”

“Onko hänellä ollut mielenterveysongelmia tai itsetuhoisuutta?”

“No ei oikeestaan, mutta se on viime viikkoina ollut jotenkin tosi sekava. Ja se on saattanu myös vetää jotain huumeita.”

“Selvä.. Laitetaan partio käymään, sanotko hänen osoitteensa..”

Teemu ymmärsi tehneensä kaiken mitä voi tehdä. Saadakseen jotain muuta ajateltavaa, yritti hän katsella televisiota, mutta ei pystynyt keskittymään siihen kunnolla. Parin tunnin kuluttua Mika soitti.

“No se jätkä meni tappamaan itsensä.”

Teemu oli pelännyt pahinta. Hän oli hetken hiljaa ja kysyi sitten “Hyppäskö se jostain?”

“Joo, omalta parvekkeeltansa. Poliisit tuli paikalle vähän liian myöhään.”

“Paljonko ne myöhästy? Jos mä olisin heti soittanu poliisit sinne, niin olisko se voitu pelastaa?”

“Sillä ei ole enää väliä. Se ilmeisesti meni niin pitkälle että sen piti mennä. Tavalla tai toisella. Se ei ollut minun päätös.”

Teemu ei tiennyt mitä sanoa. Mika jatkoi, kuulostaen jopa hieman myötätuntoiselta.

“Otan osaa. Teillä kuitenkin oli tota historiaa. Sä voit pitää loppuviikon vapaata.”

“Mitä nyt sitten seuraavaksi tapahtuu?”

“No poliisit haluaa tietysti kuulustella sua. Sieltä varmaan soitetaan sulle viimeistään huomenna.”

“No mitä mä sit sanon niille?”

“Sanot vaan että te ette ole Valtterin kanssa olleet tekemisissä pariin kuukauteen, kun teille tuli riitaa. Sanot vaikka että se lainasi sulta rahaa eikä maksanut takaisin.”

“Entä jos ne alkaa hiillostaan mua ihan tosissaan? Pitäiskö meidän harjoitella jotain lausuntoa?”

“Ei hätää, se poliisi joka sua kuulustelee ei tule tekemään liian vaikeita kysymyksiä. Sanot sille vaan, että sä et tiedä mitä Valtteri on viime aikoina duunannut. Niinkun et tiedäkään. Kerrot että sä epäilet että se oli vetänyt liikaa kadulta ostettua paskaa. Niinkun se varmaan olikin. Sillähän se todennäköisesti itsensä siihen tilaan sai.”

***

Mikan ennustuksen mukaisesti poliisista soitettiin seuraavana päivänä ja kutsuttiin Teemu kuulusteltavaksi. Koska Teemulla oli vapaata töistä, meni hän jo samana iltapäivänä käymään Pasilan Poliisitalolla.

Teemu ohjattiin pieneen kuulusteluhuoneeseen, johon hetken odotuksen jälkeen tuli viisikymppinen virkapukuinen poliisi. Tällä oli vanhanmallinen jenkkitukka, muutaman päivän parransänki ja tummat nappisilmät. Hän esitteli itsensä konstaapeli Laaksoksi.

“Sä olit ilmeisesti sen Mikan kavereita? Joo, hyvä, hoidetaan tää homma..”

Laakso puhui hitaasti kuin maalainen ja haisi vanhalle viinalle.

“Eli nyt lähtee äänitys päälle, niin mietit tarkkaan mitä sanot. Ettei tarvitse ottaa uusiksi.”

Laakso käynnisti pöydällä olevan nauhurin ja ryhtyi tekemään kysymyksiä. Ensimmäiset kysymykset Teemu oli osannut arvata itsekin: Miksi luulet että Valtteri teki itsemurhan? Oliko hänellä vihamiehiä tai velkoja? Oliko hän masentunut? Käyttikö hän paljon huumeita? Miksette olleet nähneet muutamaan viikkoon?

Teemu yritti parhaansa, mutta joutui useimpiin kysymyksiin vastaamaan ettei tiennyt. Se ei kuitenkaan vaikuttanut olevan ongelma. Lopuksi Laakso teki vielä pari kysymystä joita Teemu ei ollut ennakoinut.

“Oletko tietoinen siitä, että Valtteri oli lyönyt esimiestään kasvojen alueelle? Oliko hänellä tapana käyttäytyä väkivaltaisesti?”

“No en ollu kuullut tosta ja ei, ei se ollu yhtään väkivaltainen. Mä luulen ettei se koskaan elämänsä aikana tapellu kunnolla kenenkään kanssa.”

“Entä osaatko sanoa miksi Valtteri oli kuolemaansa edeltäneenä iltana heittänyt ikkunastaan ulos henkilökohtaisia tavaroitansa? Muun muassa lompakkonsa ja bussilippunsa.”

“Ei mitään käsitystä..”

“Hän oli myös irroittanut kaikki kotinsa sähkölaitteet seinästä. Osaatko sanoa mihin se voisi liittyä?”

“Vielä vähemmän aavistusta..”

Laakso teki vielä muutaman helpon kysymyksen ja ryhtyi sitten lopettelemaan kuulustelua. Teemu halusi vielä kysyä “Onks teille jo syntynyt jonkinlainen käsitys, että mistä tässä oli kysymys?”

“Vaikuttaa ilmeiseltä, että Valtteri on ollut psykoottisessa tilassa, jonka on todennäköisesti aiheuttanut huumausaineiden käyttö. Hänen asunnostaan löydettiin erilaisia huumeidenkäyttövälineitä ja huumeiksi epäiltyjä aineita, joiden analysointi on vielä kesken. Tässä vaiheessa emme epäile hänen kuolemaansa liittyvän rikosta.”

Teemu tajusi olevansa kuivilla ja että myös projektin osuus Valtterin kuolemaan oli kätevästi ohitettu. Häntä kuitenkin vaivasi se ettei hän voinut sataprosenttisella varmuudella tietää oliko Valtterin kuolema onnettomuus, vai oliko hänet tietoisesti ajettu itsemurhaan. Todennäköisesti hän kuitenkin oli itse hypännyt parvekkeelta, koska oli viimeisessä puhelussaan kuulostanut niin sekavalta, ettei varmaankaan oltu tarvittu ketään työntämään häntä kaiteen yli.

Teemua otti päähän että hänen vanha ystävänsä oli erittäin todennäköisesti saanut kuolemantuomion, vaikka ei ollut edes tehnyt mitään peruuttamatonta. Hän halusi saada asiaan selvyyttä ja päätti soittaa etsivä Virralle Supoon. Tämähän oli sanonut että häneen otetaan yhteys vain hengenvaarallisissa asioissa ja tämä tilanne voitiin varmasti katsoa sellaiseksi.

Teemu soitti Supoon ja pyysi keskuksen työntekijää yhdistämään etsivä Virralle.

“Anteeksi kenelle?” tämä kysyi.

“Etsivä Kari Virralle..”

Hetken hiljaisuuden jälkeen keskus sanoi “Meillä ei ole täällä töissä ketään sen nimistä. Soititko varmasti oikeaseen numeroon? Tämä on siis Suojelupoliisi.”

“Okei, mun virhe. Sori..”

Teemu katkaisi puhelun ja tajusi olevansa omillaan. Hän olisi jatkossa täysin Mikan ja Karvosen armoilla.

***

Seuraavana maanantaina Mika tuli heti aamusta arkistoon.

“Meidän täytyy nyt pitää matalaa profiilia pari viikkoa. Meitä kahta ei saa vähään aikaan nähdä yhdessä. Eli me pidetään nyt pieni breikki näissä meidän harjoituksissa. Se on helvetin huono homma, kaikki joutuu nyt venaamaan meitä tyhjän panttina, mutta nyt ei kerta kaikkiaan mikään muu auta.”

“Onks tää nyt sitten niin vakava tilanne?”

“Tää on aivan helvetin vakava tilanne. Jos sulta pääsi unohtumaan, niin sun entinen paras kaverisi kuoli epämääräisissä olosuhteissa viime viikolla. Kuolemantapauksiin kuitenkin suhtaudutaan tässä maassa aika saatanan vakavasti.”

“Mä meinaan että pitäiskö mun olla huolissani jostain? Pitääks mun tehdä jotain? Tai olla tekemättä?”

“Jätät huolehtimisen mulle. Ja teet vaan kaiken just niinkuin mä sanon, niin sulla ei ole mitään hätää. Tää tilanne on parissa viikossa ohi ja sitten me voidaan jatkaa entiseen malliin. Mutta siihen asti pidetään kommunikointi minimissä.”

Mika lähti ja Teemu jäi miettimään mitä oikein oli tapahtumassa. Hän oli käsittänyt että häntä viime viikollla haastatellut poliisi oli mukana salaliitossa ja että liittolaisia oli vaikutusvaltaisissa asemissa muuallakin. Siksi hän oletti, että joku sisäpiiriläinen tietäisi mitä poliisissa tapahtuu ja antaisi tiedon kun Mikan johtaman solun toiminnan jatkaminen olisi turvallista.

Teemu huomasi olevansa huolissaan siitä ettei hänen itsensä, Mikan ja Lotan muodostama tiimi jäisi jälkeen tavoitteistaan tämän hiljaiselon takia. Hän ymmärsi jääneensä kiinni isojen poikien kanssa pelaamiseen. Hän ei ollut koskaan elämässään ollut mukana missään näin jännittävässä ja todellisessa. 

***

Valtteri saatettiin haudan lepoon ja seuraavalla viikolla Teemu otti bussin Malmin hautausmaalle, jättääkseen vielä viimeiset jäähyväiset ystävälleen. Astuttuaan sisään pääportista hän tajusi ettei enää muistanut missä Valtterin hauta oli, vaikka oli itsekin ollut mukana laskemassa tämän arkun maan multaan. Hautausmaalla oli kymmeniätuhansia hautoja, joten Teemun ei auttanut muu kuin lähteä selvittämään asiaa siunauskappelien vieressä olevaan hautausmaan toimistoon.

Kappelien luokse johti pitkä viivasuora hiekkatie, jonka molemmilla puolilla kasvoi korkeita tuuheita havupuita. Teemusta tuntui siltä kuin hän olisi noussut kuolleista ja kävelisi kohti kaukaisuudessa siintävää Jumalan kultaista kaupunkia.

Toimisto oli vanhassa omakotitalon näköisessä rakennuksessa. Pienessä asiakaspalvelutilassa istui pöydän takana synkeä tummahiuksinen mies, jolla oli tuuheat kulmakarvat ja vetiset silmät. Mies oli avulias, mutta Teemua meinasi alkaa naurattaa, kun mies puhui niin vakaan arvokkaasti ja hänen vakavat kasvonsa olivat kuin jostain ylinäytellystä teatteriesityksestä. Ilmeisesti vuosien työskentely surevien omaisten ja kirkon auktoriteetin kanssa oli jättänyt jälkensä miehen olemukseen. 

Teemu sai mieheltä mukaansa pienen kartan, johon Valtterin haudan paikka oli merkitty. Kun hän oli jo melkein perillä, käveli häntä vastaan hoikkarakenteinen vaaleahiuksinen kaksikymppinen tyttö. Tämä oli pukeutunut intialaistyyppisiin hippivaatteisiin, jotka eivät sopineet lainkaan hautausmaan kristilliseen ilmapiiriin. Tyttö ohitti Teemun aivan vierestä, katsomatta häntä silmiin ja jatkoi kohti hautausmaan porttia. Teemulle tuli erikoinen olo että hän olisi kohdannut tytön ennenkin, mutta ei muistanut missä.

Teemu käveli viimeiset metrit Valtterin haudalle ja näki hautakiven juurella kynttilän joka oli palanut vasta lyhyen hetken. Hän ymmärsi että äskeinen tyttö oli mahdollisesti käynyt Valtterin haudalla. Teemu tunsi mielestään kaikki Valtterin parhaat kaverit, mutta tätä tyttöä hän ei ollut koskaan nähnytkään. Oliko tämä siis mahdollisesti tutustunut Valtteriin aivan viimeisten viikkojen aikana? Olisiko tämä osannut kertoa yksityiskohtia Valtterin kuolemasta? Teemu arpoi hetken mitä tekisi ja harppoi sitten reippaasti tytön perään kohti hautausmaan porttia.

Portilla hän huomasi, että läheiseltä bussipysäkiltä oli juuri kiihdyttämässä liikkeelle bussi. Tyttöä ei sen sijan näkynyt missään. Joko tämä oli noussut bussiin, tai ehtinyt kävellä jonnekin kaukaisuuteen. Teemun ei auttanut muuta kuin luopua etsinnästä ja kävellä takaisin Valtterin haudalle jättämään viimeiset jäähyväiset vanhalle ystävälleen.

“Että sun pitikin olla hölmö. Mutta kaikkea hyvää, jos sä vielä jossain olet olemassa.”

15. Luku ->

Sisällys ->

Etusivu ->