13. Luku

Perjantaina illalla Mika odotti Teemua Microsoftin toimistorakennuksen pääovella. Hänellä oli toisessa kädessään tupakka ja toisessa puolikas punaviinipullo. Teemu näki jo matkan päästä että kyseessä ei ollut Mikan illan ensimmäinen drinkki.

“No niin! Sähän näytät jo ihan ihmiseltä. Mä tiesin että Lottaan voi luottaa.” totesi Mika ja otti pitkän huikan pullon suusta.

***

Mika oli eilen antanut Teemulle nipun rahaa ja käskenyt hänet vaateostoksille Lotan kanssa.

“Lahtinen järkkää nyt sellaset kestit mihin ei ole asiaa noilla sun lökäpöksyillä.”

Teemu teki työtä käskettyä, haki Lotan henkilöstöosastolta ja suuntasi hänen kanssaan keskustaan.

Lotta olisi halunnut aloittaa ostokierroksen etsimällä Teemulle suorat housut, mutta suostui lyhyen neuvottelun jälkeen kelpuuttamaan riittävän tasokkaat farkut. Sellaiset löytyivät Dieselin myymälästä Erottajalta. Teemu olisi itse halunnut jonkin mahdollisimman löysän ja mukavan mallin, mutta Lotta ei hyväksynyt sellaisia, vaan valitsi reisistä ja pakaroista tiukasti istuvat slim fit -farkut. Kassalla Teemu totesi juuri maksaneensa housuista neljä kertaa enmmän kuin Dressmannilla, josta hän yleensä farkkunsa haki. 

Seuraavaksi Lotan piti viedä Teemu Ullanlinnaan, jossa eräs hänen ystävättärensä pyöritti omaa vaatekauppaansa. Matkan varrella Lotta kuitenkin bongasi Bossin kaupan näyteikkunasta juuri oikeanlaiset tennarit.

Astuessaan sisälle kauppaan, Teemu tunsi olevansa alipukeutunut edes asioimaan niin fiinissä liikkeessä. Seksikäs ja itsevarma tummahiuksinen naismyyjä mittaili häntä ja Lottaa katseellaan ja palveli heitä ystävällisesti, huomattuaan että Lotta oli paikassa kuin kotonaan. Kymmenen minuuttia myöhemmin Teemu ja Lotta olivat taas kadulla, mukanaan 160 euroa maksaneet tennarit, jotka eivät Teemun mielestä poikenneet mitenkään mainittavasti Koo-kengän valikoimista.

Lopuksi Lotta ja Teemu menivät Lotan ystävättären kauppaan, josta Lotta valitsi Teemulle sadan euron tummansinisen pikeepaidan ja kahdensadan euron vihreänharmaan bomber-takin. Lotta olisi halunnut kruunata ostoskierroksen Top Gun -tyylisillä Reibaneilla, mutta siihen Teemu ei enää pystynyt. Hän tunsi itsensä muutenkin typeräksi riikinkukoksi ja oli tyytyväinen vain siihen, ettei hänen uusissa vaatteissaan sentään ollut kovinkaan isoja juppilogoja. 

***

Mika ja Teemu ottivat hissin toimiston ylimpään kerrokseen. Hissin ovet avautuivat suoraan firman edustustiloihin. Avaraa salia ympäröi kaikkiin suuntiin ikkunaseinät, joista avautui komea näköala kauas Espooseen ja Helsinkiin.

Salissa seurusteli vapaamuotoisesti kolmisenkymmentä rennosti mutta kalliisti pukeutunutta miestä. Heidän lisäkseen paikalla oli Eversti Karvonen ja kaksi muuta armeijan harmaisiin pukeutunutta upseeria. Teemu tunnisti joukosta muutaman kasvon Santahaminan tilaisuudesta, mutta näiden juhlien vieraat olivat jos mahdollista vielä astetta vauraamman näköisiä kuin varuskunnan seminaarin osallistujat olivat olleet.

Tilan perimmäisessä kulmassa, puoliksi piilossa suurten viherkasvien takana, seisovat Risto ja Lotta. Ristolla oli löysät farkut ja ryppyinen kauluspaita, Lotta oli istuvassa tummansinisessä kotelomekossaan ajattoman tyylikäs.

Mika katsoi Riston suuntaan “Mennään pelastaan toi, se on joutunu olemaan jo melkein vartin kahdestaan Lotan kanssa. Ihme että se on vielä täällä.”

Ennen kuin Mika ja Teemu ehtivät liikahtaa, ilmestyi takavasemmalta säteilevän hyväntuulinen, valkoiseen pikkutakkiin ja sinisiin mokkaloafereihin pukeutunut Mikko Lahtinen. Tämä oli jotenkin onnistunut huomaamaan että Teemu oli ilmaantunut paikalle.

“Tervetuloa! Minä jo ihmettelin että oletko sinä ollenkaan tulossa.”

“Joo, no me sovittiin että…”

“Ottakaa syötävää ja juotavaa. Pitäkää hauskaa. Luokaa kontakteja!”

Lahtinen kiirehti viihdyttämään seuraavaa vierasta. Mika mutisi “Toikaan ei osaa mitään muuta kuin nuoleskella ihmisiä ja pitää turpansa kiinni jutuista… No mutta ne se kieltämättä hoitaa ihan suvereenisti.”

Mika meni Riston ja Lotan luokse ja Teemu poikkesi ottamaan ruokaa. Seisova pöytä oli koristeltu kaarnanpalasilla ja kuivakukka-asetelmilla. Ruokien vieressä oli kauniilla käsialalla kirjoitetut pienet laput, joissa kerrottiin antimien nimet: “Jääkellarin lohta, paistettua haukimoussea, savusipulikreemiä, sokerisuolattua siikaa, tilliremoudalea, marinoituja kauden sieniä, Paistettua härän entrecôteeta…”

Teemu keräsi lautasellisen syötävää ja kaatoi itselleen lasin viiniä. Pöydän tarjoilut olivat herkullisia, samoin kuin viinikin. Teemu ei tiennyt viineistä paljoakaan, mutta hänkin maistoi heti ettei kyse ollut Alkon alahyllyn halpaviinistä.

Teemu meni Lotan, Riston ja Mikan luokse. Mika oli hylännyt pullonsa ja kaatanut itselleen viinilasillisen reunojaan myöten täyteen. Seurueen ohi kulki juuri lihaksikas ja hieman mahakas pikkutakkimies drinkki kädessään. Tämä tsekkasi Lotan muodot, välittämättä tippaakaan siitä huomaako joku sen vai ei. Teemu tajusi että Lotta oli koko illanvieton ainoa naispuoleinen vieras.

Hän totesi “Aika herrakerho nää bileet.”

Mika vastasi “Ja tiedätkö miksi? Sen takia että oikea todellinen valta tässä maailmassa on miehillä. Väkivallalla ja massilla tää maailma pyörii, eikä millään vitun empatialla. Ämmien tunneäly on luksusta, joka on mahdollista ainoastaan koska me miehet ollaan rakennettu niille turvallinen kupla, jossa ei tarvii pelätä muuta kuin sitä että joku toinen narttu sanoo pahasti. Miehet on tän maailman tehneet, eikä mitkään sosiaalitantat ja runotytöt.”

Lotta näytti ärtyneeltä “Hyvinpä te miehet olettekin asiat hoitaneet. Koko maailmanhistoria on sotia sotien perään, joissa miehet tappaa toisensa ja raiskaa naiset. Köyhyys ja väkivalta olisi helppo poistaa maailmasta, mutta aikuiset miehet eivät saa sovittua keskenään yksinkertaisia asioita, kun niitä kiinnostaa vaan nokitella keskenään ja hommata peniksenjatkeita huvijahdeista ydinpommeihin.

Että ehkä sillä tunneälylläkin voisi olla merkitystä, niin meitä ei ryöstäisi kuollutsilmäiset, tunne-elämältään kymmenvuotiaan tasolle jääneet pukumiehet, jotka sekoaa päästään kun niille vilauttaa vähän tissiä. Jos säkin menisit puhumaan tunteistasi jollekin, niin ehkä sunkaan ei tarttisi vetää päätäsi täyteen amfetamiinia aina kun sä menet diskoon. Vai oletko säkin kenties niitä miehiä jotka tekee mielummin itsemurhan kuin puhuu tunteistansa?”

Mika katsoi Lottaa myrkyllisesti. Ennen kun hän ehti vastata, tuli paikalle eversti Karvonen. Tämä oli selvästi tyytyväinen Teemun uuteen hiustyyliin.

“No niin, meidän uusi toivommehan on jo aivan sotilaallisen näköinen. Hyvää työtä Mika.”

Karvonen tarttui isolla kourallansa Teemun käteen ja huomasi samalla Lotalta saadun Omegan tämän toisessa ranteessa. “Oho, komea kello, maksammekohan me sinulle liikaa?”

Karvonen jatkoi ennen kuin Teemu ehti kertoa mistä oli saanut kellon “Älä hermostu, ei tarvitse selittää. Sinä olet hoitanut kaiken esimerkillisesti, olet itse asiassa ylittänyt kaikki odotukset. No kävihän teille kahdelle se yksi pieni vahinko, mutta ei mennä siihen, voin neiti Sterlingiä näin miehenä katsoessani todeta, että se oli täysin ymmärrettävä lipsahdus.

Mika on raportoinut minulle että sinä olet juuri sellainen nuori mies jonka me haluamme mukaan tositoimiin. Siksi me olemme lähettäneet sinun kansiosi eteenpäin ja nyt enää amerikkalaiset tekevät sinusta täydellisen turvatarkistuksen ja sitten olet mukana sisäpiirissä. Aivan lähiaikoina sinulle selitetään kaikki olennainen.

Me täällä Suomen päässä kyllä pidämme sinua luotettavana, olethan sinä sentään jo kahdesti saanut seerumia, eikä mitään ikävää ole tullut ilmi. Mutta nyt on korkea aika kertoa, jos sinusta tuntuu siltä että sinulla on vielä jotain salattavaa. Kestätkö sinä esimerkiksi sen, että koko sinun elämäsi aikainen nettiselaushistoriasi tulee julkiseksi?”

Teemua ei olisi enää tässä vaiheessa voinut paljoa vähempää kiinnostaa, että joku NSA:n työmuurahainen saisi tietää, että hän on katsonut tietokoneelta suukapulapornoa ja ostanut netistä laittomia ilopillereitä. 

Karvonen jatkoi “Ja nyt on myös viimeinen hetki kertoa, mikäli et halua olla meidän tutkimuksemme keihäänkärjessä. Me olemme nimittäin sitä mieltä, että sinusta voisi tehdä lentäjän. Se on erittäin haluttu tehtävä, johon olisi paljon vapaaehtoisia tarjolla.

Mutta jos se kuulostaa sinusta liian vaaralliselta, niin voimme kyllä keksiä sinulle jotain muutakin. Se olisi kuitenkin harmillista, koska sinulla on selvästikin poikkeuksellisia kykyjä.

Ja minä takaan, että me emme ota sinun kanssasi yhtäkään turhaa riskiä. Emmekä pyydä sinua tekemään mitään sellaista jota emmme voisi itse tehdä. Meillä Suomessa ketään ei uhrata. Ei ketään. Tämä ei ole mikään Puna-armeija. Ja muista myös, että me teemme arvokasta työtä koko ihmiskunnan puolesta.”

Karvonen palasi seurustelemaan muiden upseerien kanssa. Risto otti taskustaan pienen muovisen putkilon ja kysyi “Maistuuko kellekään hatsit?”

Mika kivahti “Ei maistu! Jos sä omasta mielestäsi teet itestäsi neron sillä paskalla, niin siihen ei mulla kait ole mitään lisättävää, mutta mun jengissä ei pilveä polteta. 

Kaikki tietää että katuhasiksessa on seassa ties mitä myrkkyjä, mutta mä olen omakohtaisesti huomannut että edes laadukas kukka ei tee hyvää. Se esimerkiksi vei multa kunnianhimon ihan totaalisesti. Onneksi mä palauduin ennalleen kun mä lopetin sen vetämisen.”

Risto huokaisi raskaasti. Vaikutti siltä että hän olisi halunnut kertoa totuuden asiasta, mutta tiesi ettei häntä kuitenkaan tultaisi ymmärtämään. Hän tyytyi kohauttamaan olkapäitään ja suunnisti jointtinsa kanssa tupakkapaikalle.

Teemu olisi mielellään lähtenyt mukaan. Häntä harmitti että aina yhtä hauska pilvi oli kiellettyjen aineiden listalla, mutta hän ymmärsi että nyt oltiin tekemisissä niin herkän aivokemian kanssa ettei sitä sopinut sekoittaa millään ylimääräisellä.

Mika sanoi Teemulle “Ja sulla alkaa nyt sitten ihan uudet harkat. Sä menet heti huomenna Riston labraan ja se näyttää sulle, että niillä sen vehkeillä voi tehdä muutakin kuin ottaa kuvia. Meidän pitäisi kai periaatteessa odottaa sitä jenkkien lausuntoa, mutta otetaan nyt pieni varaslähtö, kun kerran Karvonenkin tykkää susta.

Ja mä muistutan nyt vielä kerran, että sä varmasti tajuat, että sä olet nyt sellaisissa piireissä missä yhden marjanpoimijan eliminointi ei tunnu yhtään missään, jos se tekee jotain typeryyksiä. Tää homma ei enää pitkään aikaan ole ollut mitään leikkiä.”

***

Lauantaina lievästi krapulainen Teemu istui hänelle jo tutuksi tulleessa kuvauslaitteessa Riston laboratoriossa. Tällä kertaa laitteen eteen oli kuitenkin viritetty näyttö, jonka ruudulla näkyi neljä nuolta osoittamassa kaikkiin neljään ilmansuuntaan.

“Nyt sitten ajattelet noita suuntia yksi kerrallaan.” ohjeisti Risto

Teemu ajatteli ylöspäin ja lähes viiveettä näytöllä ylöspäin osoittava nuoli välähti. Kun Teemu sitten seuraavaksi ajatteli muitakin suuntia, välähtivät nuolet samassa rytmissä.

“Sehän meni hyvin, täältä tulee vähän vaikeampi juttu.”

Näytölle Teemun eteen ilmestyi 80-luvun klassikko-ajopeli Pole Position. Punaoranssi Formula-auto seisoi lähtöviivan takana ja ruudun poikki lensi ilmalaiva, joka veti perässään viiriä jossa luki “Prepare to qualify.” Lähtövalot vaihtuivat vihreiksi ja auto lähti liikkeelle.

Teemu sai heti juonesta kiinni. Kun hän ajatteli eteenpäin, kiihdytti auto vauhtiansa ja kun hän ajatteli sivuille, kääntyi auto vasemmalle ja oikealle. Teemu ajoi aluksi rauhallisesti, mutta selvitettyään helposti ensimmäiset mutkat, kiihdytti hän vähitellen vauhdin maksimiin. Parin minuutin kuluttua auto oli ehjänä maalissa.

“Sinähän olet luonnonlahjakkuus.” kehui Risto. “Nostetaan siis edelleen vaikeusastetta.”

Nyt näytölle ilmestyi toinen vanha kolikkopeliklassikko Pac-Man, jossa keltainen pallo-olento tyhjentää pientä labyrinttiä valkoisista pillereistä syömällä niitä, samalla kun sitä ajaa takaa vihamielisten kummitusten joukko.

“Anna mennä, katsotaan kuinka pitkälle sinä pääset.”

Peli totteli Teemun komentoja kellontarkasti ja hän sai melkein koko labyrintin tyhjennettyä, mutta ajautui sitten nurkkaan jota lähestyi molemmista suunnista kummitus.

“Se oli sitten siinä. Hyvä yritys.” sanoi Risto.

Toinen kummitus oli juuri tavoittamassa pallo-olennon, mutta viime hetkellä se loikkasikin vastustajansa ylitse, söi viimeiset pillerit ja sai pelin pelattua läpi. Ruudulla soi fanfaari ja olento hymyili onnellisena.

“Ethän sä noin voi tehdä!” huudahti Risto.

“Mä taisin just tehdä.” hymähti Teemu. Häntä huvitti että Risto kuulosti suorastaan loukkaantuneelta.

“Joo, mutta tositilanteessa toi ei onnistu!” purnasi Risto. “Tuossa pelissä täytyy olla joku bugi. Oikeassa elämässä sinä olisit nyt kuollut.”

“No niin kai, ja oikeassa elämässä ei saa uutta elämää, vaikka panisi kuinka paljon massia koneeseen.”

“Ei saakkaan vielä, mutta voi olla että yllättävän pian saa. Jos tiede  edistyyy yhtä nopeasti kuin se on viimeiset sata vuotta edistynyt, saatamme me olla viimeisiä sukupolvia joiden täytyy kuolla. Itse asiassa on täysin mahdollista, ettemme mekään joudu kuolemaan.

Tämä varmaan kuulostaa useimpien mielestä toiveajattelulle, mutta jo nyt on onnistuttu  pidentämään rottien elämää viidesosalla ja kun tietokoneiden teho koko ajan kasvaa lähes eksponentiaalisesti, niin voidaan vain arvailla että mikä kaikki onkaan ihan lähitulevaisuudessa mahdollista. Ainakaan rahaa sen alan tutkijoilta ei tule puuttumaan, maailmahan on täynnä miljardöörejä jotka haluaisivat elää ikuisesti.

Joten saas nähdä. Ehkä lähitulevaisuudessa rahalla voi ostaa jopa sen kuolemattomuuden. Mutta sitä ei annakkaan mikään myyttinen jumalaolento, vaan meidän ihmisten itsellemme luoma kulttuuriolento, jota kutsutaan tieteeksi.

Monet väittävät etteivät he edes halua elää ikuisesti, mutta jos sinä olisit nyt kuolinvuoteella ja sinulle tarjottaisiin mahdollisuus siirtää tietoisuutesi koneeseen ja jatkaa elämääsi siellä, niin minä veikkaan että sinulla ja aika monella muullakin olisi melkoisen kova kiusaus suostua siihen. Eikö totta?

Ja kannattaa siis itse kunkin elää turvallista elämää, ettei mene kuolemaan ainakaan juuri ennen sitä kuolemattomuushoitoa.”

Istuessaan bussissa matkalla kotiin Teemu sulatteli mielessään saamaansa uutta tietoa. Hän oli jo alkanut pitää mahdollisena, että projektin tavoite on sittenkin kehittää mielenhallintateknologiaa, niinkuin Valtteri oli väittänyt. Mutta kun hän nyt summasi yhteen kokemuksiaan, tajusi hän että viime kuukausien huumematkojen aikana hänet oli ensin lähetetty matkalle omaan menneisyyteensä, sitten hänen päähänsä oli rakennettu viestintälaite ja nyt häntä opetettiin ohjaamaan tietokonetta ajatuksen voimalla. Ja eilen Karvonen oli sanonut, että hänestä oltaisiin tekemässä lentäjää.

Voisiko siis Lissun hullu väite ajassa matkustamisesta sittenkin pitää paikkansa? Oltiinko juuri hänestä tekemässä koelentäjää aikakoneelle?

Entä miksi tripeillä oltiin sukellettu hänen elämänsä häpeällisimpiin kokemuksiin ja osoitettu hänelle kuinka pieni olento hän on? Oliko niin, että juuri lentäjän on oltava nuhteeton, tai ainakin sen verran hyvä tyyppi että hän pystyy kohtaamaan ja tuomaan julkiseksi kaikki elämänsä teot ja ajatukset?

Teemu mietti edelleen oliko aineiden nauttiminen turvallista. Hän oli Karvosen eilisistä puheista ymmärtänyt, ettei kyseessä ollut ainakaan täysin riskitön operaatio. Olihan astronauttejakin kuollut tähän päivään mennessä jo kymmeniä, eikä äänivalliakaan rikottu ilman ihmisuhreja, puhumattakaan ensimmäisistä tutkimusmatkoista maapallon ympäri.

Tosin Teemu ei ollut käsittääkseen toistaiseksi tehnyt mitään fyysisesti vaarallista, eli oliko kokeiden suurin riski se että hän menettää järkensä? No nyt hän ei ilmeisesti joutuisi enää odottamaan kauaa, ennen kuin saisi viimein tietää mistä kaikessa on kyse.

Teemu tajusi olevansa täydellinen omaan rooliinsa. Hänellä ei ollut tyttöystävää tai perhettä jotka olisivat ihmetelleet hänen menojansa, tai toppuutelleet hänen sekoiluansa. Hänen työnsä oli silmänlumetta, eikä se asettanut hänelle mitään rajoituksia. Hänellä oli kokemusta erilaisista huumeista, mutta hän pystyi kuitenkin hoitamaan asialliset asiat kun niiden aika oli. Eikä hänellä myöskään ollut velkaa tai omaisuutta, joka olisi vaatinut jatkuvaa huomiota.

Hänellä ei siis ollut mitään muuta menetettävää kuin mielenterveytensä. Hän oli kuin Jeesuksen opetuslapsi joka hukkaa elämänsä syntyäkseen uudestaan.

14. Luku ->

Sisällys ->

Etusivu ->