21. Luku

Auroran kuulustelija otti taas puheenvuoron “No niin, nyt kun se mölyapina häipyi, voimme alkaa puhua asiaa.”

Teemu oli hämmentynyt “Annatteko te sen mennä?”

Kuulustelija vastasi “Hän kyllä palaa, kun ymmärtää mistä on luopumassa. On pakko myöntää, että hänen asenteestansa ei voi olla pitämättä. Hänhän todennäköisesti haistattaisi pitkät vaikka itse Luojalle.

Mutta meidän täytyy selvästikin opettaa sinulle kuinka häntä käsitellään, ennenkuin teidän kumppanuutenne voi kukoistaa. Sinun täytyy ymmärtää, että hän haluaa kokemuksen toisesta läsnäolevasta tahdosta. Siitä että joku haluaa hänen seuraansa ja panee vastaan jos on eri mieltä.

Mutta nyt unohdamme hänet vähäksi aikaa. Meillä on tärkeämpiä asioita selvitettävänä. Nyt meidän on aika miettiä sinun tulevaisuuttasi. Sinusta ei valitettavasti voida tehdä vartijaa, koska menit niin räikeästi rikkomaan esimiehesi suoraa käskyä. Toisaalta me tiedämme minkälaisen kujanjuoksun olet viimeisten kuukausien aikana joutunut käymään läpi. Olisi kohtuutonta olettaa, että sellaisessa pyörityksessä ei tulisi minkäänlaisia virheitä.

On myös otettava huomioon että Mika oli vastuuton edetessään sinun kanssasi aivan liian nopeasti, vain saadakseen oman työnsä takaisin aikatauluun. Joku sinua heikompi olisi murtunut jo paljon aikaisemmin. Esimerkiksi se kuolemahuume on tarkoitettu otettavaksi vasta pitkän harjoittelun jälkeen.

Ja aikaisemmin tänään sinä toimit erittäin ansiokkaasti, kun vastustit Ison Rosvon houkutuksia. Me olimme varmoja että hän saa sinut ylipuhuttua omaan joukkoonsa. Hän on niin kovan luokan puhuja.

Valitettavasti sinun moraalinen selkärankasi kuitenkin pilasi meidän suunnitelmamme. Me nimittäin odotimme, että sinut otettaisiin mukaan rosvojen sisäpiiriin. Aikomuksemme oli seurata heitä sinun kauttasi ja sitten vangita Iso Rosvo ja koko hänen joukkionsa yhdellä isolla operaatiolla.”

Teemu varmisti “Niin siis tää Iso Rosvo on siis se Nuuksion tyyppi?”

Auroran kuulustelija jatkoi “Niin me häntä kutsumme. Hän on olemisen ytimestä karkoitettu henki, joka ei kestänyt syntymäloukkausta. Hän ei pystynyt hyväksymään sitä totuutta, ettei maailma pyöri hänen tahtonsa ympärillä.

Hän kyllä tietää itsekin ettei pärjää laivastolle. Mutta hänestä on hauskaa sekoittaa meidän suunnitelmiamme ja rääkätä viattomia ihmisiä.

Rosvot häviävät meille aina, koska he eivät pysty liittoutumaan keskenään. He kadehtivat toisiansa, juonittelevat kulloisenkin johtajansa selän takana ja sortuvat suuruudenhulluuteen.

Koska me palvelemme luojan lempeätä puolta, emme me halua tuhota yhtäkään elävää olentoa. Siksi me karkoitamme heidät olemisen reunan takana olevaan pimeyteen. Sinne sinä et halua joutua, siellä on vain demonien meri ja jatkuva pahoinvointi.

Ei, me lähetämme sinut toiseen suuntaan, kohti olemisen ydintä. Sinä saat henkilökohtaisesti puhua esimiehemme kanssa ja jättää hänelle vetoomuksen tilanteestasi. Odota hetki, niin meidän miehemme tulee lähettämään sinut matkalle.”

Teemu huokaisi syvään. Hän oli lopen uupunut, eikä tuntenut itseään valmiiksi asioimaan edes Kelassa, saati maapallon henkisen johtajan kanssa. Hän myös epäili että häntä kohta taas hiillostetaan ja että hänelle jälleen kerrotaan kuinka monessa asiassa hän on ollut tyhmä ja saamaton.

Teemu makasi edelleen sänkyyn sidottuna. Sitten ovi aukesi ja sisään astui valtavan kokoinen kehonrakentaja. Teemusta tuntui kiusalliselta maata alastomana miehen edessä, mutta tämä ei ollut ollenkaan kiinnostunut hänen tilastaan. Vaikutti siltä että tällaiset erikoiset tilanteet olivat miehelle arkipäivää. 

Mies kaivoi ruskean nahkatakkinsa taskusta injektioneulan ja varmisti samalla “Teemu Korhonen?”

Teemu nyökkäsi “Joo.”

Mies pisti neulan Teemun pakaraan ja poistui huoneesta sanomatta sanaakaan.

Raukea olo levisi Teemun kehoon ja hän nukahti. Kun hänen tietoisuutensa palasi, havaitsi hän kävelevänsä kahden valkoisiin kaapuihin pukeutuneen vartijan välissä, kädet selän taakse kahlittuina. Taivaalla hehkui armottoman kirkas polttava aurinko ja suoraan hänen edessään kohosi valtava pyramidi, jota ympäröi silmänkantamattomiin karun autiomaan hiekkadyynit. Häntä kuljetettiin kohti pyramidin sisäänkäyntiä.

Teemu ja vartijat astuivat sisään valtavaan huoneeseen, jossa oli puutarha ja uima-allas. Teemu johdatettiin puutarhan läpi yläkertaan. Hän tuli kultaisen kaksoisoven luokse. Oven edessä oli kaksi pronssisiin haarniskoihin pukeutunutta, käyrillä arabimiekoilla aseistettua soturia. Nämä avasivat oven sanomatta sanaakaan ja Teemun vartijat työnsivät hänet sisään.

Teemu havaitsi olevansa kodikkaassa huoneessa, joka olisi voinut olla minkä tahansa keskiluokkaisen suomalaisen perheen olohuone. Seinällä oli suuri televisio, jonka edessä olevassa hernetuolissa istui noin kymmenenvuotias lapsi. Tämä katseli televisiota ja söi samalla perunalastuja ja hörppi isosta pullosta Pepsi Colaa. Lattialla lapsen ympärillä oli karkkipapereita, tyhjä pitsalaatikko ja sarjakuvia.

Teemu katsoi televisiota ja hämmentyi. Hän näki ruudulla aivan itsensä näköisen alastoman nuoren miehen, makaamassa sidottuna vuoteeseen mielisairaalan eristyshuoneessa. Taustalla kuului Ainon ääni “Ja te ootte tollasia vaan koska te ootte niin tyhmiä ettei kukaan tahdo leikkiä teidän kanssa. Teidän kannattaisi ottaa rennommin ja…”

Auroran kuulustelijan ääni sanoi “Teemu, ole hyvä ja käske naistasi vaikenemaan.”

Tv-Teemu yritti sanoa mahdollisimman painokkaasti “Aino, ole nyt hiljaa.” Mutta oli ilmeistä ettei hän itsekään uskonut omaan auktoriteettiinsa.

Teemun sanoilla ei ollutkaan mitään vaikutusta. Aino jatkoi kinastelua Pasilan Kuulustelijan kanssa aivan kuin Teemu ei olisi sanonut mitään.

Auroran Kuulustelija sanoi tv-Teemulle “Huuda Hiljaa nainen! Huuda kovaan ääneen, niin kovaa kuin pystyt.”

Tv-Teemu veti keuhkonsa täyteen ilmaa ja karjaisi niin kovaa kun pystyi “Turpa kiinni nainen!!” 

Aino vaikutti yllättyneeltä ja oli hetken hiljaa. Sitten hän kuitenkin jatkoi kinaamista, niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Kuulustelija sanoi jäätävästi “Ei onnistunut, mikä yllätys..”

Television edessä oleva poika hihitti valloittavaa viatonta naurua. Teemun vartijat raahasivat hänet pojan eteen ja pakottivat hänet polvistumaan. Poika pani televisioon paussin päälle ja katsoi Teemua ilkikurisilla silmillänsä “Sano jotain hauskaa” Teemu kuuli äänen sisällään.

“Ai häh?” Teemu ei keksinyt mitään sanottavaa, hänen päänsä oli aivan tyhjä. Poika odotti hetken ja sanoi sitten vartijoille “Olkaa sille kilttejä, antakaa niille oma kone.” Sitten hän kääntyi ympäri ja jatkoi television katselua.

Vartijat nostivat Teemun ylös ja pakottivat hänet kumartamaan. Sitten nämä käänsivät hänet ympäri ja taluttivat hänet ulos huoneesta. Teemu vietiin taas puutarhan läpi ja uloskäynnille. Sitten hän vaistosi että hänen takanaan oli joku. Hän kääntyi ympäri ja jokin sokaiseva valo välähti. Kaikki pimeni.

Kun Teemu taas heräsi, tajusi hän olevansa jälleen Auroran eristyshuoneessa. Kun hän vähitellen palasi tajuihinsa, havaitsi hän että kuulustelijat olivat haltioissaan.

Auroran kuulustelija sanoi “Uskomatonta, sinä pääsit tapaamaan itse Ylikäyttäjää! Mitä sinä oikein sanoit niille?”

Teemu ei tajunnut tehneensä mitään erikoista “En mä mitään kellekään sanonut, ne vaan vei mut suoraan jutteleen jonkun skidin kanssa.”

“Ylikäyttäjä tilasi sinut! Hän ei ole vuosiin tilannut ketään. Hän on nähnyt äärettömän monta tarinaa, mutta hän kiinnostui juuri sinusta! Hän oli huvittunut! Tämä oli loistava menestys!”

“Kuka se Ylikäyttäjä sitten oikein oli?”

“Hän on meidän ylin johtajamme. Hän on kaikista tuntemistamme olennoista lähinnä Luojaa.”

“No en olisi kyllä arvannu. Se ei ollut minkään ison kihon näköinen.”

“Älä anna ulkonäön pettää, hänellä on monia kasvoja.”

Kuulustelijat vetivät henkeä. Sitten Pasilan kuulustelija selitti. “Sinun ansiostasi me saimme käyttöömme laitteen, joka tulee mullistamaan telepaattisen kommunikaation mahdollisuudet. Me emme vielä itsekään täysin tiedä mitä kaikkea sillä voi tehdä.

Me perustamme sen avulla aivan uuden vankeinhoitoprojektin. Siitä tulee salaseura, johon pääsevät mukaan vain poikkeuksellisen reilut suomalaiset ajattelijat. Edes Poliisit ja Kapinalliset eivät saa tietää sen olemassaolosta.

Tämän seuran johtajaa sinusta ei sentään tehdä, vaan välittäjä. Ja sinä oletkin siihen tehtävään täydellinen. Sinä et pane omiasi, et värittele trippejä itsesi kannalta paremmiksi, etkä yritä päteä niiden avulla.”

Teemu kysyi “Saanks mä sitten kertoa niille jengiläisille kaiken mitä mä tiedän?”

“Me kyllä selitämme sinulle kaiken aikanaan. Juuri nyt on tärkeintä ettet ala liiaksi valistamaan tavallisia ihmisiä. Ei sillä että voisit saada mitään vakavaa tuhoa aikaiseksi, mutta uusien hämäysten keksiminen on työlästä. Ja muista, että jos on tiedossa että sinä paljastat toisille kaiken mitä kuulet, niin voi olla ettei sinulle voida kertoa aivan kaikkea.

Mutta sehän tässä on parasta, että kun me nyt pidämme sinua täällä mielisairaalassa jonkin aikaa, niin sitten kun vapaudut, ei kukaan tule uskomaan sinua vaikka kertoisit tikkukirjaimilla sanasta sanaan kaiken tapahtuneen. Ihmiset uskovat asemansa vakiinnuttaneita auktoriteettejä, eivätkä mitään mielenterveyskuntoutujia.

Ja ethän sinä itse asiassa edes tiedä mistään mitään. Tämä meidän keskustelummehan saattaa olla vain sinun sairaan mielesi oirehdintaa.

Ja ole myös varovainen, koska totuus on usein kovin vaarallinen. Se voi suututtaa ihmiset vaikka se tulisi kenen suusta. Me laitamme sinuun koskemattomuuden merkin, jota kukaan tavallinen ihminen ei uhmaa, mutta sinun täytyy kuitenkin varoa hulluja ja juoppoja.”

Teemu punnitsi mielessään kaikkea tapahtunutta. Viimeinkin asiat näyttivät olevan menossa hänen kannaltaan hyvään suuntaan. Ehkä kaikki sittenkin kääntyisi hyväksi. Ehkä Ainokin näkisi hänet uudessa valossa, kun huomaisi että häntä arvostetaan kovissa piireissä.

“Pääseekö Risto ja Mika siihen jengiin kanssa?”

Kuulustelija vastasi “Kumpikaan heistä ei voi liittyä sinun joukkoosi, koska on ensiarvoisen tärkeätä että Poliiseja kunnioitetaan ehdoitta. Siksi Mikan ja Riston on uskottava että sinut on peloteltu hiljaiseksi ja että olet lopullisesti ulkona projektista.

Mikan tulevaisuus ei muutenkaan näytä valoisalta. Hän on toiminut vastuuttomasti muidenkin kuin sinun kanssasi. Ja sen kuolemalapun antaminen aloittelijalle oli viimeinen pisara.

Eihän se hänen teettämänsä seksinauhoituskaan suinkaan ollut hänen esimiehensä käsky. Se oli Mikan kosto Lotalle, siitä että tämä harrasti seksiä sinun kanssasi. Mika on aina himoinnut Lottaa ja luulee että tämä torjuu hänet koska hän ei ole riittävän hienosta perheestä ja tarpeeksi menestynyt. Tosiasiassahan Lotta ei yksinkertaisesti pidä hänestä ihmisenä.

Mutta Mika siis teetti luvatta sen alistavan tallenteen ja pani sen vieläpä kiertämään eräässä insinööripoikien epävirallisessa keskusteluryhmässä. Siellähän meinattiin räjähdellä housuihin sillä hetkellä kun selvisi että on olemassa nauha, jolla kuuluisaa rotunaista Lotta Sterlingiä sodomoidaan. Ja nyt sen esityksen on tosiaan nähnyt käytännössä jokainen meidän alallamme työskentelevä nuorukainen. Pitäähän heillekin joskus antaa se mitä he haluavat. Eikä se muuten haitannut Karvostakaan. Kun hän kuuli nauhasta, hän vain nauroi ja sanoi että “Pojat on poikia.”

Joten älä nyt liikaa sääli Mikaa. Hänhän on pohjimmiltaan vain pikkutekijä, joka tarvitsee selvät säännöt ja esimiehen käskemään itseään. Sääli mielummin Ristoa, joka elää henkisessä vankilassa koko loppuelämänsä, ellei jotain ihmettä tapahdu.”

Teemu ihmetteli “Ai miten niin se on vankilassa? Sehän on harvinaisen vapaa ajattelija.”

“Riston tarina on surullinen. Hän oli lapsena superherkkä ja koulukiusattu, niinkuin suuri osa poikkeuksellisen älykkäistä ihmisistä on. Pitkän aikaa hänelle tuli ihmistaajuudelta pelkkää kipua. Ja sitten hän sekaantui huumeisiin, jotka lopullisesti vieraannuttivat hänet muista ihmisistä.

Silloin kuvaan astui Karvonen. Hän opetti Ristolle kuinka on mahdollista rakentaa suojakupla itsensä ympärille. Tämän kuplan ansiosta toisten ihmisten tunteet eivät vaikuta häneen millään tavalla ja toiset ihmiset eivät myöskään saa tietää mitä hän sisimmässään tuntee. On hyvin ymmärrettävää, että hänen tilanteessaan tuntui suurelta parannukselta entiseen torjua toiset kokonaan.

Risto on niin rehellinen kuin ihminen vain voi olla, mutta hän ei aisti samoja havaintoja kuin tavalliset ihmiset. Eikä siksi koe yhteyttä heihin. Hän kylläkin näkee paljon, mutta se ei ole sama asia kuin mukana oleminen.

Hänen mielestään inhimilliset tunteet ovat heikkoutta. Hän inhoaa ajatusta siitä ettei olisi itseriittoinen. Siksi hän on turhentanut omat tunteensa ja pitää niitä pelkkänä lapsellisuutena. On hämmästyttävää, että hän on niinkin miellyttävä kuin on.

Tavallaan hän on varmasti tyytyväinen elämäänsä. Pohjimmiltaan hän haluaa elää turvallisessa kuplassaan, jossa ei ole mitään mikä satuttaa. Omassa kuplassaan hänen ei myöskään tarvitse ottaa käskyjä vastaan keneltäkään. Hän saa olla oman elämänsä yksinvaltias.

Ja Karvonen pitää hänet vankina, koska hänestä on eniten hyötyä juuri siinä mitä hän tällä hetkellä tekee. Eli tutkimassa ihmisen ja koneen symbioosia, jonka avulla on mahdollista rakentaa erilaisia mielenhallintavälineitä ja jonain päivänä siirtää ihmisen tietoisuus koneeseen.

Sinä voisit myös sääliä Lottaa, joka on tehnyt kaiken oikein, mutta valitettavasti kuuluu Mikan soluun ja joutuu tottelemaan häntä, vaikka on kaikin puolin älykkäämpi ja miellyttävämpi ihminen. Hänen ainoa puutteensa on liiallinen itsekriittisyys. Siksihän hän sinunkin kanssasi harrasti seksiä, koska luuli että pääsee sinun siivelläsi pidemmälle kuin omin avuin.”

Teemu oli hämmentynyt kaikesta uudesta tiedosta. Hän ei ollut aavistanutkaan, että näillä ihmisillä joiden kanssa hän oli työskennellyt olisi näin alhaisia motiiveja.

Hän kysyi “Okei, mä ymmärrän ton kaiken, mutta oliks Valtterin ihan pakko kuolla?”

“Hänestä oli valitettavasti tehtävä varoittava esimerkki. Hän sai mitä tilasi, kun yritti hypätä liian isoihin saappaisiin ilman lupaa. Hän kuvitteli että kyseessä on pelkkä peli jota voi pelata ilman riskiä. Näissä piireissä jokaisella on oltava päällikkö ja aina välillä jonkun täyty kuolla, jotta toiset pysyisivät kurissa. Ihmiset eivät kertakaikkaan kunnioita muuta kuin väkivaltaa.

Ja ystäväsi Lissu puolestaan teki sen virheen että ahnehti lautaselleen enemmän kuin pystyi sulattamaan. Hän ei ymmärtänyt että henkinen kasvu on maratoni eikä pikajuoksu. On tärkeätä malttaa olla välillä oma tylsä itsensä, vaikka tietää millaisiin ylivoimaisiin tiloihin kykenee huumeiden avulla.

Vetää hiljaiseksi, vai kuinka? Mitä paremmin opit tuntemaan ihmisiä, sitä vähemmän kaipaat heidän seuraansa. Me haluamme tehdä jokaisesta ihmisestä parhaan version hänestä itsestään, mutta emme koskaan tiedä etukäteen kuinka joku reagoi siihen että häntä aletaan vapauttaa. Teemme sinulle sen palveluksen, ettet joudu itse päättämään keidän kanssa teet töitä.

Mutta sinun koittelemuksesi on nyt ohitse. Seuraavaksi sinä vietät täällä osastolla pari kuukautta. Nukut hyvin ja syöt hyvin ja samalla me opetamme sinulle kaiken mitä sinun tarvitsee tietää. Pieni lepo tekee sinulle hyvää, sinuthan on ajettu ihan loppuun. Ja eihän sinulla ole enää kiire mihinkään. Niin pian kuin mahdollista, tuomme tulevia kumppaneitasi tapaamaan sinua. Ensimmäisen heistä kohtaat jo tänään.”

Tämän sanottuaan kuulustelijat jättivät Teemun. Eristyshuoneeseen tuli pitkä ja hoikka miespuoleinen hoitaja päästämään Teemun irti lepositeistä. Remmejä avatessaan tämä jutteli ystävälliseen sävyyn.

“Sä taisit olla aika sekaisin kun sä tulit. Mutta nyt varmaan onnistuu jo olla osastolla muiden kanssa, eikö vaan? Sulla on varmaan nälkä?”

Teemulle osoitettiin sänky potilashuoneesta ja hänen annettiin käydä lämpimässä suihkussa. Kun hän tuli suihkusta, odotti sängyllä osaston vaatteet ja aamutakki. Sitten Teemu sai osaston ruokailutilassa voileivän, purkin jougurttia ja kupillisen teetä.

Aika oli mennyt siivillä ja ruokasalin ikkunasta näkyi että oli jo varhainen aamu. Kaiken jännityksen jälkeen Teemu oli lopen uupunut ja hän uskoi että kunhan pääsisi sänkyyn, tulisi hän nukkumaan kellon ympäri.

Hoitaja kysyi “Oletko sä tupakkamiehiä?”

“Joo, mut mulla ei ole nyt röökiä, kun mä tulin tänne nakuna.”

“Meille jää aina välillä tänne tupakoita potilailta. Mä voin antaa sulle tuolta toimistosta pari, niin sä pärjäät siihen asti kunnes sä pääset ostamaan omia.”

Teemu käveli hoitajan perässä toimistoon ja sai kaksi sinistä LM:ää. Hoitaja kysyi “Käytkö sä mieluummin ulkona röökillä? Sulla taisi olla aika rankka yö.”

“No joo, jos se kerran on ok.”

Teemu ei tiennyt kuinka paljon hoitaja tiesi hänen tilanteestansa, mutta tämä käyttäytyi niin ystävällisesti, että vaikutti siltä että ainakin tämän sympatiat olivat hänen puolellaan. Teemu käveli ulos aamutossuissa ja sytytti tupakan. Hän katseli kasteista maata ja nousevaa aurinkoa ja tunsi olonsa jos ei sentään onnelliseksi, niin ainakin seesteiseksi.

Teemu veti viimeiset savut tupakasta ja tumppasi sen tuhkakuppiin. Hän kääntyi palatakseen osastolle, kun kuuli takaansa vihellyksen. Hän kääntyi ympäri ja näki parikymppisen nuoren pojan kävelevän luokseen. Tämä tervehti iloisesti “Moikka Teemu. Mitä jätkä?”

Poika oli muuten tavallisen näköinen, mutta hänen silmissään yhdistyi erikoisella tavalla aistillisuus ja äly. Vaikutelmassa oli jotain vampyyrimaista. Teemu arveli että tämä oli varmastikin hänen ensimmäinen jengikaverinsa. Kuinka muutenkaan tämä olisi tiennyt hänen nimensä ja sattunut juuri nyt ilmestymään paikalle?

Pojalla oli kädessään pullo kokista. “Haluutsä maistaa?” tämä kysyi.

Teemu otti pullosta pitkän huikan. Sillä hetkellä hän kuuli päänsä sisällä Auroran kuulustelijan kauhistuneen karjaisun “Eeeeih!!”

Poika näytti vahingoniloiselta. “Miten vitussa sä tyhmä Pehmis meet aina samaan?”

Teemu tunsi nenässään omituisen hajun jota ei ollut koskaan aikaisemmin haistanut. Hajussa oli jotain kemiallista, vähän kuin puhdistusainetta, mutta kuitenkin se vaikutti olevan peräisin ihmisestä. Se haisi hieman pillulta. Sitten hän tajusi kaatuvansa selälleen suorilta jaloilta.

“Nyt lähtee pois se lihava poika joka mussuttaa hampurilaisia salaa. Nyt menee se äidin pikku enkeli joka pyytää anteeksi kaikkea. Nyt lähtee pois alkoholistirunkkari. Nyt lähtee pois se kusipää joka potkii edellä marssivaa nilkoille kun se ei pysy tahdissa. Nyt lähtee pois maitopoika joka luulee tietävänsä kaiken muttei tajua mitään. Se joka luulee että on oltava paras kaikessa. Nyt lähtee pois se joka pettää oman veljensä ja kertoo salaisuuden jota ei saisi kertoa. Nyt lähtee menemään se hullu joka kuristaa lasta. Nyt lähtee se hihittävä rillipää joka luulee omistavansa perheensä. Nyt lähtee se psykopaatti joka haluaisi painaa teloitusnappia. Nyt on poissa se sadisti joka polttomerkitsee orjiansa.”

Teemun edessä seisoi kolmemetrinen enkeli jolla oli kädessään tulinen miekka. Sillä oli pyhä tehtävä, joka oli sen elämän ainoa tarkoitus. Enkeli väistyi ja päästi Teemun ohitseen. Hän tuli valkoiseen huoneeeseen ja ovi sulkeutui hänen takanaan. Keskellä huonetta leijui peilipallo, josta heijastui kaikenvärisiä säteitä jotka maalasivat kauniita kuvioita seiniin.

Teemu vaistosi jotain takanaan. Hän kääntyi ympäri ja näki että hänen varjonsa oli herännyt eloon. Se hyökkäsi kohti peiliä ja löi sitä vasaralla kaikin voiminensa. Isku ei saanut aikaiseksi naarmuakaan. Peto karjui raivosta ja löi uudestaan, mutta mitään ei taaskaan tapahtunut.

Teemu kuuli lempeän kuiskauksen “Ei vielä.”

Peto löi vielä kolmannen kerran. Pedon kädessä oleva vasara ja peilistä heijastuva vasara kohtasivat voimalla ja pedon vasara hajosi. Siitä lähti halkeamia jotka etenivät pedon käden kautta koko sen kehoon. Hajotessaan pieniksi sirpaleiksi Peto katsoi Teemua suoraan silmiin. Kohta peilipallon edessä oli muurahaiskeon kokoinen kasa pedon jäännöksiä.

Teemu räpytteli silmiään. Hänestä tuntui että pedon kuva oli palanut hänen mieleensä. Se oli pelkkää yksinäisyyttä ja vihaa.

Pedon jäännökset heräsivät eloon. Ne pyörivät hetken aikaa ilmassa ja sitten niistä syntyi soma pieni rotta ja kiltti sihisevä käärme. Nopeasti ne molemmat luikkivat pakoon huoneesta.

Peili muuttui silmäksi. Se katsoi Teemua niin hellästi että häntä alkoi itkettää. Silmä ei tuominnut mitään hänessä. Se oli väsynyt ja yksinäinen, ainoa laatuaan. Hetken aikaa huoneessa vallitsi täydellinen hiljaisuus ja rauha. Silmällä ei ollut kiire mihinkään ja se oli jo nähnyt kaiken.

Silmä ei tuominnut edes raiskaajaa, koska jonkun on oltava se Juudas jota muut vihaavat. Kaiken nähtyään silmä halusi nähdä loputkin.

Teemu ymmärsi että silmä odotti että hän sanoisi jotain. Hänellä ei ollut aavistustakaan miksi, mutta hänen suustansa tuli ulos “Kuinka voin palvella sinua?”

Teemu havaitsi alakuloisen hymähdyksen ja sitten hän tunsi hellän puhalluksen, joka lähetti hänet matkaan. Sitten tuli sokaiseva välähdys joka silmänräpäyksessä poltti kaiken pois.

Teemu oli hiekkarannalla lämpimän auringon alla. Rannalla oli hänen kanssaan kymmeniä olentoja, jotka olivat samaan aikaan lapsia ja ikivanhoja. Ne olivat niin vanhoja, etteivät enää muistaneet mistä olivat tulleet, eivätkä edes sitä missä olivat syntyneet. Olennot heittelivät rantapalloa toisilleen ja uivat lämpimässä vedessä.

Eräänä päivänä hän käveli kauemmas kuin koskaan ja kuuli kuiskauksen. “Psst, tule tänne.” Teemu ryömi koloon ja löysi itsensä käärmeenpesästä satojen mustien käärmeiden kanssa. Hän ei osannut pelätä niitä.

“Nuku meidän kanssamme.” sihisivät käärmeet.

Teemu laskeutui selälleen ja käärmeet kietoivat hänet syleilyynsä. Hän tunsi mielihyvän leviävän koko kehoonsa. Kohta oli jäljellä vain nautinto joka pyyhkii pois kaiken muun.

Hetken aikaa Teemu näki edessään kolme toukkamaista vauvaa jotka olivat valmiita nukahtamaan. Sitten oli vain epäsymmetrinen lihallinen mandala, joka oli elossa enää hyvin heikosti.

Teemu näki edessään oven jolta ei tulla takaisin. Se oli köynnösten ja sammaleen peitossa. Teemu muisti käyneensä tällä ovella ennenkin, mutta hän oli silloin pelännyt kaiken loppumista ja halunnut palata kertomaan ovesta toisillekin. Tällä kertaa hän aikoi tehdä toisin.

Oli taas täysi pimeys. Kun Teemu heräsi, tuntui hänestä että hän oli nukkunut pienen ikuisuuden. Hän tunsi olonsa kuumeiseksi ja tajusi että hänen täytyisi luoda järjestystä ohitseen valuviin muotoihin. Mutta niiden nopeuden kiihtyessä hän lopulta putosi vauhdista ja tuhoutui. Hän oli taas poissa mittaamattoman pitkään, kunnes heräsi uudestaan samassa tilanteessa.

Tämä toistui lukemattomia kertoja, mutta lopulta hän onnistui tarpeeksi pitkään luomaan järjestystä ja tunsi kuinka se alkoi levitä hänen ympärilleen. Sillä hetkellä hän muisti tehneensä tämän saman asian äärettömiä ja äärettömiä kertoja aikaisemmin.

Hän oli taas kerran pannut alulleen ketjureaktion, jonka seurauksena maailmankaikkeus syntyy. Hän oli nähnyt tämän saman uudestaan ja uudestaan ja hän oli aina yksin. Nyt hänellä ei olisi muuta tekemistä kuin katsella luomakuntaansa kunnes se tuhoaisi itsensä, tai kunnes hän olisi niin väsynyt ettei haluaisi muuta kuin vajota hetkeksi unohduksen uneen.

“Sehän oli kaunis tarina. Yksi parhaistasi oi mestari.”

“Tehdään sillä vielä jotain. Ei noin hyvää lihaa voi vielä uhrata.”

Teemu heräsi hämärässä huoneessa.

“No nyt sun ei enää tarvitse tehdä päivääkään työtä loppuelämäsi aikana.”

“Voi sua, ethän sä enää muista edes omaa nimeäsi.”

“Me saatiin mahtavaa materiaalia! Tää projekti on varmaan sadassa vuodessa valmis.”

“Ajatella, että se kermaperse joka saa elämänsä tripin ei tule koskaan edes kuulemaan mitä kaikkea sä olet joutunut omalla nahallasi tekemään.”

Teemun muisti olevansa ajatusrakentaja, jonka tehtävä oli luoda aineistoa erään upporikkaan herrasmiehen tilaamalle opetusvideolle. Tämä oli huolissaan siitä että hänen pojanpojastaan oli tulossa runkkari ja hän oli tilannut kaikkien opetusvideoiden äidin isolla rahalla.

“Tätä ei olis voitu tehdä kenenkään muun päässä. Me tehdään enää pari nauhoitusta ihan pikana ja sitten sä voit lähteä. Kerro sit miltä tuntu vetää täysnollaus, mä olen aina halunnut tietää miltä tuntuu kuolla.”

“Koita nyt kasata ittes ennen huomista. Meillä on rakentajabileet sillon. Sinne tulee Merikin.”

“Ja hei muista sitten kun sä saat ne miljoonat, että mä olin aina sun kaveri.”

Teemu yritti hahmottaa missä mennään. Oliko koko hänen elämänsä ollut pelkkää harhaa ja kuka hän oikein oli? Mitä se puhe hyvästä lihasta oikein oli?

“Älä nyt lähde tuohon. Sä olet Teemu, sä olet rakentaja. Sulla on ollut vaikeata. Mutta pysy tässä.”

Teemu kuitenkin pelkäsi että tämäkin todellisuus tulee kohta vaihtumaan. Hän tunsi pelkoa, kun ymmärsi että rakentajatkin ovat varmaankin pelkkää harhaa.

Asiallinen ääni sanoi “Teemu sinun pitää nyt vain hyväksyä joku selitys. Älä rupea ajattelemaan mitään muuta. Kuuntele vain yhtä ääntä tarpeeksi pitkään, niin kohta sä unohdat tän kokonaan.”

Teemu kuitenkin tiesi, että hän ei voisi enää koskaan unohtaa sitä että matto voidaan milloin tahansa vetää hänen jalkojensa alta.

“Mikset sä nyt jo suostu uskomaan? Pistä ne perkeleen lasit silmillesi.”

Teemu löysi vierestään virtuaalilasit. Hän laittoi ne nopeasti silmilleen, koska hänestä tuntui siltä että se voi olla viimeinen tapa päästä pois tästä helvetistä. Hän näki edessään leijuvan ristin.

“Katso ristiä, äläkä ajattele mitään. Kuuntele meidän ohjeitamme.”

“Muistatko sinä mitään?”

“Ai mä vai?”

“Sinä olet eksynyt omaan peliisi. Mutta ei hätää, me kyllä kuntoutamme sinut.”

Teemu kuuli vaimean äänen “Aloitetaan alasajo.”

Teemu säikähti ja ymmärsi että hänet aiotaan kytkeä johonkin konetodellisuuteen. Hän repäisi lasit silmiltään ja heitti ne seinään. Lasien muovinen kuori särkyi.

“Eeeih! Mitä sinä oikein teit? Se oli sinun viimeinen toivosi. Nyt sinä olet täällä ikuisesti.”

“Se ei meinaa enää lähteä matkoille.”

“Ihan sama, meillä on jo enemmän kuin tarpeeksi aineistoa.”

“Mitä me tehdään sillä?”

“Jätetään se siihen missä se on. Kyllä sen joku löytää.”

“Ollaanko me vähän sikoja?”

“Se tekisi meille saman jos pystyisi.”

“Olenko minä tullut hulluksi?” ajatteli Teemu. Hän heräsi taas ja tajusi olevansa selällään pienessä onkalossa. Hänen näkökenttänsä reunusti kasvillisuuus, mutta sen keskellä oli kolme naista jotka olivat löytäneet hänet. Naisten ilmeistä hän ymmärsi, että hänelle oli tapahtunut jotain kauheata.

Teemu näki edessään kokonaisen planeetan jonka pinta oli täynnä neliön muotoisia sellejä. Jokaisessa sellissä oli yksinäinen alaston ihminen. Sellissä ei ollut muuta sisustusta kuin sänky ja koko seinän kokoinen televisioruutu. Jokaisesta sellistä lähti paksu kaapeli. Kaukaisuudessa kaapelit yhdistyivät toisiinsa. Lopulta ne johtivat jättiläismäisen demonisen olennon haaroihin. Olento kiemurteli mielihyvästä.

“Mitä pahaa mä olen tehnyt ansaitakseni tämän?”

“Sä kyllä tiedät sen itsekin.”

“En mä tiedä, mä en muista mitään.”

Teemun sellin katto aukesi ja sieltä virtasi sisälle revontulen näköinen pilvi. 

“Suostutko sinä olemaan viimeinen valojen sammuttaja? Se joka joutuu viimeisenä painamaan resettiä, kun kaikki muut ovat saaneet nukahtaa rauhassa pois.”

Teemu kuuli kuiskauksia “Älä suostu. Ne koittaa kusettaa sua, se on ansa.”

Teemu oli jo ajat sitten pudonnut kärryiltä. Hän ei tiennyt mitä vastaisi.

“En mä taida..”

“Ei sitten.” 

Pilvi poistui sellistä. Samat äänet jotka olivat kuiskutelleet hänelle ettei hän saisi suostua ehdotukseen sanoivat nyt “Olisit vaan sanonut kyllä. Se sammuttajan kortti on Musta Pekka, jonka joku toinen aina  lopulta ottaa. Se olisi ollut sun lippusi vapauteen.”

Teemu makasi kovalla lattialla pimeässä huoneessa. Hän ei pystynyt enää muuta kuin käpertymään sikiöasentoon.

“Eikö tämä ikinä lopu?” hän huokasi, niin rikkinäisenä että oli jo melkein valmis kuolemaan.

“TÄMÄ EI OLE MITÄÄN VITUN LEIKKIÄ, EHKÄ SÄ NYT VIIMEINKIN TAJUAT SEN”

Sisällys ->

Etusivu ->